Kuinka Israel sai pommin

Rauhan puolesta-lehti   Hannu Reima Joulukuu.2012   LUE...

Estellen

Mika Jämiä

Kansalais-tottelematon kippari  LUE...

Rauhan puolesta -lehti 6/2012         

Rauhanpuolustajat    LUE...


Vuonna 1995 U:gissa pidetyn Rauhanpuolustajien aktiivisemi-naarin vieraaksi saapui myös kehitysmaapurjelaiva Estelle mie-histöineen. Samana viikonvaihteena aluksella pidettiin avoimien ovien päivä, jolloin alukseen kävi tutustumassa koulujen oppilaita opettajiensa kanssa.

Tällä hetkellä Estelle lojuu Israelin Ashdodin sa-tamassa perä uponneena, kertoo Wellu Koivisto.

Estellen purjehdus Euroopasta Välime-relle oli suuri mediatapahtuma se keräsi aina paljon vä-keä banderolleineen. Kuvat San Sebastianista ja Barceloonasta Espanjassa.

Lähestyttäessä Gazaa vastaanotto oli toisen-lainen – Israelin armeijan yksiköt lähestyvät Estelleä mereltä ja ilmasta.

Avustuslaivalla matkaavien ottama kuva hetkel-lä, jolloin Israelin armeijan kommandopipoiset joukot aloittavat Estellen valtauksen kansain-välisillä aluevesillä.



Ensimmäinen purjehdus suuntautui Uuteenkaupunkiin

Kokeilujen jälkeen vuonna 1995 lähdettiin ensimmäiselle varsinaiselle purjehdukselle ja kohteena juuri Uusikaupunki, muistelee Wellu kiittäen samalla uusikaupunkilaista yhteistyökumppaniaan paikallista rauhanpuolustajien yhdistystä joka alusta alken oli mukana täällä Estellen retkien ohjelmaa järjestämässä ja tunnetuksi tekemässä.

Vuonna 1997 Estelle purjehti vapaaehtoisvoimin Itämerellä erilaisilla kampanjakiertueilla. Käytiin Hollannissa, Saksassa ja seuraavana kesänä Viron Hiidenmaalla, jonne veimme mm. maatalouskoneita. Estellen purjehdusten keskeisinä teemoina oli edistää reilua kauppaa, oikeudenmukaisuutta ja kansainvälistä solidaarisuutta.

Avustuslasti Angolaan ja paluulasti Suomeen oli vaativa työ, mutta onnistui

Suurimman mediahuomion sai 2000-luvun alun Angola-projekti, joka vaati paljon valmisteluja jo laivan lastin osalta. Avustustavaraa kerättiin rauhanpuolustajien toimesta myös Uudessakaupungissa. Lahjoituksina saatiin täällä mm. paljon ompelukoneita ja muuta arkikäyttöön soveltuvaa tavaraa ja esim. kaupungin terveyskeskuksesta  saatiin lahjoituksena  käytöstä poistettuja, mutta hyväkuntoisia sairaalatarvikkeita.

Vuonna 2002 Estelle suuntasi kotisatamastaan Turusta täyden avustuslastin kanssa vihdoinkin ensimmäistä kertaa Afrikkaan. Uusi tuuli -järjestön Jyri Jaakkola oli edeltäkäsin lähtenyt Angolaan valmistelemaan aluksen tuloa sinne, kierrellen myös hankkimassa laivan paluulastiksi soveltuvia angolalaistuotteita.

Paluulastinaan Suomeen Estelle toi mm. angolalaisia käsitöitä reilun kaupan periaatteiden mukaisesti hankittuina. Pitkään näitä tuotteita myytiin myös U:gissa rauhanpuolustajien maailmankaupan myymälässä. Vapaaehtoisista koostunutta vaihtuvaa miehistöä pitkälle purjehdukselle osallistui suuri Estelle-aktiiveja.

Angola-purjehduksen jälkeen Estelle purjehti vuonna 2003 Suomen rannikokaupungeissä Oulua myöten kertoen mm. Angolan tilanteesta, kehitysmaakysymyksistä, kansalaistoiminnan mahdollisuuksista ja reilusta kaupasta. Laivan mukana kiertueella kulki näyttelyitä sekä teatteri ja kahvila.

Meksikon purjehdus jäi haaveeksi Jyri Jaakkolan traagisen kuoleman takia

Tämän jälkeen Estellellä seilattiin Itämerellä erilaisten kampanjoiden merkeissä. Angola jäi lopulta Estellen ainoaksi Afrikan-reissuksi. Koiviston mukaan Angolan jälkeen pyrittiin enemmän ruohonjuuritason yhteistyöhön.

– Vuonna 2007 Jyri Jaakkola soitti minulle ja ehdotti, että jospa vielä kerran tempaistaan ja purjehditaan Estellellä Meksikoon. Keskustelimme innostuneesti ja pitkään tästä Meksiko-projektista Hanke kuitenkin sai todella ikävän lopun, sillä järjestöä kohtasi järkyttävä tragedia, Jyri ammuttiin kuoliaaksi Meksikossa, muistelee Wellu liikuttuneena. – Jyri Jaakkolan menetys oli rakas isku meille.

Vuonna 2010 kääntyi uusi lehti Estellen historiassa, kun Uusi tuuli ry päätti myydä laivan. Merenkulun alati kiristyvät määräykset ja laivanvarustamon pyörittäminen hupenevin vapaaehtoisvoimin kävi liian raskaaksi.

Alus myytiin ruotsalaiselle Ship to Gaza -järjestölle – Wellu meni mukana

Uuden omistajan ruotsalaisen Ship to Gazan toimesta Estellen seuraan kohteen määränpääksi valittiin Gaza ja tavoitteena oli murtaa Israelin ylläpitämä Gazan saarto, sanoo Wellu ja totesi saaneensa uudelta omistajalta kutsun tulla mukaan tähän haastavaan projektiin.

Estellen purjehdus Euroopasta Välimerelle oli suuri mediatapahtuma se keräsi aina paljon väkeä banderolleineen. Esim. Barceloonassa Estelleä vieraili katsomassa 15000 henkeä tukikonsertin myötä, muistelee Wellu. Etenkin Ranskassa Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa solidaarisuus gazalaisia kohtaan oli suurta ja Israelin sortotoimet tuomittiin.

Israelin armeija hyökkäsi alukseen ja vei sen Gazan sijasta Israeliin

Purjehduksen dramaattinen loppu sai paljon kansainvälistä huomiota. Estelle yritti viedä avustustarvikkeita Israelin saartamaan Gazaan, mutta Israelin merivoimat pysäytti laivan matkan kansainvälisillä vesillä noin 50 kilometrin päässä sen määränpäästä.

Koiviston kuvaus valtaajien käyttämistä otteista on erilainen kuin Israelin viranomaisten kertoma. Valtaus ei sujunut rauhanomaisesti, kuten valtaajavaltio väitti.

Laivaan hyökkäsi noin 70 kommandopipoisen sotilaan yksikkö, joka käytti muun muassa sähkölamauttimia. Lamautuslaukausten kohteena oli niin eri maiden parlamentaarikkoja kuin laivan miehistöä.

Sellaiseen ei laivan väki antanut aihetta. Se oli päättänyt olla provosoitumatta ja ainoastaan asettui ihmismuuriksi estääkseen valtaajien pääsyn komentosillalle. Laiva kuljetettiin Israelin satamaan ja laivan miehistö vietiin vankilaan ja kuulusteluihin, joiden jälkeen heidät vapautettiin.

Laivan lastina olleet rakennus- ym avustustarvikkeet eivät koskaan päässeet kohdemaahan Israelin tiukas-sa saarrossa elävään Gazaan. Purjehdus jäi Estellen viimeiseksi, sillä yhä yli viisi vuotta tapahtuneen jälkeen Estelle lojuu Israelin Ashdodin satamassa perä uponneena, päätti tälläkin hetkellä laivan omistaja-yhtiön toimitusjohtajan tehtäviin valittuna toimiva Wellu Koivisto tarinansa Estellen huimista vaiheista. IS

Teemu Matinpuro kertoo Suomen Rauhanpulustajien 70-vuotistaipaleesta: LUE LISÄÄ...

Tästä hulluna pidetty haave lähti vyörymään... Joukko kehitysmaa-aktiiveja osti Estellen 80-luvun puolivälissä kunnostaakseen 1922 rakennetusta laivan romusta rahtipurjelaivan.

Kehitysmaapurjelaiva Estelle -hanke rakensi rauhaa ja toteutti haavetta tasa-arvoisemmasta maailmasta

SRP Uusikaupunki • Ilmo Suikkanen • 2.12.2019

Estelle-projekti oli haave paremmasta maailmasta – ja konkreettinen teko haaveen toteuttamiseksi. Velimatti Wellu” Koivisto kertoi Estellen huikeista vaiheista Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistyksen tilaisuudessa marraskuun lopulla, jossa muisteltiin Suomen Rauhanpuolustajien 70-vuotisvaiheita.

Estelle rakennettiin alun perin purjetroolariksi vuonna 1922. Joukko kehitysmaa-aktiiveja osti laivan 80-lu-vulla kunnostaakseen siitä rahtipurjelaivan ja purjehtiakseen sillä Afrikkaan avustustavaralastien kanssa.

Uusi Tuuli ry perustettiin huolehtimaan laivan kunnostamisesta ja Eestaas Oy huolehtimaan laivan omistamiseen liittyvistä velvoitteista. Laivan kunnostustyö tehtiin vapaaehtoisvoimin. Suuri osa kunnostukseen tarvittavasta materiaalista saatiin lahjoituksina, varainhankintaa tehtiin myös polkupyöräkirpputoria pyörittämällä.

Työ eteni hitaasti ja rahaa oli vähän, mutta suurella joukolla talkoolaisia riitti intoa uurasti hankkeen parissa. Kymmenkunta vuotta siinä hurahti, mutta halu luoda omannäköistä tulevaisuutta omin käsin kantoi työssä eteenpäin ja valmistakin lopulta tuli, sanoo Koivisto.

Douarnenez Ranska. Keskellä Estellen miehis-tön turkulaisjäsen Wellu Koivisto.

Estellen viimeinen purjehdus

(Kuvat Ship to Gazan arkistosta)

Estellen Angola-projektiiin kerättiin rauhanpuolustajien toimesta tavaraa myös U:gissa. Lahjoituksina saatiin täällä mm. paljon ompelukoneita ja muuta arkikäyttöön soveltuvaa tavaraa ja esim. kaupungin terveyskeskuksesta saatiin lahjoituksena käytöstä poistettuja, mutta hyväkuntoisia sairaalatarvikkeita

Paluulastinaan Suomeen Estelle toi mm. angolalaisia käsitöitä reilun kaupan periaatteiden mukaisesti hankittuina. Pitkään näitä tuotteita myytiin myös U:gissa yhdistyksen maailmankaupan myymälässä. Vapaaehtoisista koostunutta vaihtuvaa miehistöä pitkälle purjehdukselle osallistui suuri Estelle-aktiiveja.

– Alla eiheeseen liittyviä lehtileikkeitä.

Estellen miehistön/naisiston keskittyneitä ilmeitä. Isopurje on maston huipussa. Tämän jälkeen kiristetään puomi paikoilleen. Oltuaan ensin paikallisten rauhapuolustajien vieraana purjehdus jatkui Wellu Koiviston kipparoimana Uudestakaupungista kohti Olkiluotoa ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen Greenpea-cen kanssa. Taustalla Isokarin majakkasaari. Vuosi oli 2008 ja purjehdus jäi Estellen viimeiseksi käynniksi Uudessakaupun-gissa. Kuva: Ilmo Suikkanen

Rauhanpuolustajien tilaisuudessa Estellen tarinaa muisteli hankkeen aktivisti Velimatti “Wellu” Koivisto.

“– Estelle on pikku kepponen ihmisten valintojen ylläpitämiä talouden rautaisia lakeja ja muka meistä riippumattomia realiteetteja vastaan, sanoo Jyrki Pölkki, eräs tämän merkil-lisen, kaikista realiteeteista piittaamattoman, laivahankkeen alullepanojoista.”

Yhdistyksemme maskotti Simo-karhu osallistui Estellen kyydissä mm. Angola-purjehdukseen.