Salamointi    KATSO...

Bongaa pilviä  KATSO...

Aaltoennuste KATSO

Siitepölypäiväkirja LUE...

UV-säteily seuranta LUE...

Puolustusvoimat luopui harjoitusalueestaan ja sen rantakaistaleet ovat nykyisin Metsähalli-tuksen luontopalveluiden hallinnoimia. Näkötornikuva puolustusvoimien raportista: Reilan ampumatoiminnan meluvaikutuksista.

Pyhärannan kunta ensisijainen neuvottelija

Kyläyhdistys näkee Reilan metsähallitukselle siirtyneen entisen harjoitusammunta-alueen luonnonarvojen avaavan myös asukkaille mieluisia kehittämisnäkymiä                            LUE...

Avakka • teksti ja kuvat Ilmo Suikkanen • 4.4.2016

Lauantaina pidetyssä Pyhärannan Reilan kyläyhdistys Reidun tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa käytetyissä puheenvuoroissa nousi esiin monia näkökulmia Reilan alueen käytön osalta. Lähes kaikissa puheenvuroissa korostettiin kuitenkin alueen, etenkin sen rantakaistaleiden, luonnon säilyttämisen ensisijaisuutta.

Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittu Seppo Mannervesi kertoi Metsähallituksen metsätalouspuolen pistäneen heti alueen hallinnan puolustusvoimilta saatuaan rahoiksi alueen puuston, lukuunottamatta Metsähallituksen luontopalvelujen hallintaan liitettyjä rantakaistaleita. Senaattikiinteistöjen hallintaan tulleita kiinteistöjä ei Mannerveden mukaan ole vielä aktiivisesti yritetty myydä.

Pyhärannan va kunnanjohtaja Katja Törrönen puolestaan kertoi kunnan käyneen keskusteluja sekä metsähallituksen luonto-palvelujen että mh:n metsätalouspuolen kuin myös senaattikinteis-töjen kanssa. Pyhäranta haluaa profiloitua luonnonläheiseksi kunnaksi ja voidaan ajatella alueen rantakaistaleiden antavan tähän hyviä lisämahdollisuuksia. Niitä ei voida myydä tonteiksi, koska ne on määritelty luontoalueina säilytettäviksi.

Leader-rahoitus alueen hankkeisiin Törrösen mukaan onnistuu, mutta kuka jatkossa on ylläpitäjä, onkin jo hankalampi asia.

Martti Vaahtoranta kehui kyseessä olevan virkistyskäytölle uskomattoman hienosta ranta-alueesta, joka on säilytettvä luonnontilaisena. Muualle alueelle voisi kuitenkin hänen mukaansa saada tontteja asuntorakentamiseen, jotta saataisiin asukkaita Reilan alueelle. Riittävät suoja-alueet, niin myös asunnoille löytyy tilaa.

Eero Mäki-Tanila kaipasi alueelle luontoinventointia, ilman arvokkaiden luontokohteiden kartoitusta ei pidä edetä.

Sukellusta harrastava Raimo Vahanti halusi lisätä inventointilistalle myös vedenalaisen luonnon. Kyseessä on siltä osin ainutlaatuinen helmi. Hän kertoo tutkija Seppo Knuuttila todenneen näkösyvyyden yltävän Reilan vesillä peräti seitsemään metriin.

Samana päivänä alueella retkeilleiden Selkämeren kansallispuiston ystävien puheenjohtaja Lasse Lovén totesi puheenvuorossaan tilanteen olevan täällä positiivisella tavalla auki, toivon tavoitteellista keskustelua nyt kyläyhdistyksellä ja kunnan asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa.

Kahdensadan hehtaarin alue on käsittelyssä ja on teidän asianne minkä suuntaiseksi te asian ratkaisun haluatte, me kansallispuiston ystävät yhdistyksessä mietimme miten tarvittaessa voimme olla mukana ja auttaa.

Itselläni on kokemusta puistonjohtajana Kolin kansallispuiston konflikteistaan kuuluisalta alkuajalta. Siellä kuitenkin päästiin yhteistuumin positiivisten ratkaisujen tielle.

Asko Perho kertoi luonnonsuojelun olevan itselleen tärkeä asia. Kyläyhdistys Reidu on tehnyt asian hyväksi paljon. Miljoona-asuntoja ei alueelle kaivata, asukkaille on tärkeää, että sen luonto- ja virkistysarvoista pidetään huoli.

Kunnanjohtaja Katja Törrönen kehui lopuksi, että tilaisuudessa on nostettu esiin hienoja ajatuksia ja uskoi, että yhteinen ratkaisu on löydettävissä. Kunta on kuitenkin ensisijainen neuvottelija Metsähallituksen kanssa.

KATSO KUVAKERTOMUS...

Aavan ulkomeren partaalla olevan Kyhkärännokan eteläpuolelta löytyy myös jonkinlaisen suojan anta-va venepaikka muutamalle veneelle, sekin on kuitenkin altis mainingeillle.

Kyhkärännokasta aukeavat huikeat näkymät aavalle Selkämerelle. Selkämeren kansallispuiston ystävät ry:n järjestämälle retkelle osallistuneet tekivät ennen kyläyhdistyksen tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen osallistumistaan tutustumiskierroksen puolustusvoimilta Metsähallitukselle siirtyneellä entisellä kovapanosammunta-alueella. Yhdis-tyksen puheenjohtaja Lasse Lovén (kuvassa keskellä) toivotti osanottajat tervetulleeksi päivän retkitapahtumiin.

Reilan koulusalin täyteisellä yleisöllä oli mahdollisuus osallistua alueen käytön ideointiin. Erilaisia vaihtoehtoja esitettiinkin laajasti alkaen luontopolusta ja päätyen tonttikehittämiseen, luontoarvojen säilyttäminen oli puheenvuroissa etusijalla.

Hannu Rantalan luontokameraretkellä tutustuttiin mm. ilvesten elämään 

Avakka • teksti ja kuvat Ilmo Suikkanen • 4.4.2016


Selkämeren kansallispuiston ystävät ry järjesti lauantaina 2.4.2016 tutustumisretken Pyhärannan Reilan ranta- ja kylämiljööseen sekä Hannu Rantalan luontokamerakohteisiin. Tätä toista retkikohdetta varten siirryttiin Santtion-kylän metsätien varrelle, jossa luontokameroistaan kuulu Hannu Rantala kuljetti retkeläiset alkuun ilveksen pesäpaikalle. Hänellä on alueen metsissä parisensataa seurantakameraa, joiden kautta mm. suuri joukko hänen facebook-kavereitaan on saanut seurata ja oppia paljon alueen nisäkkäiden ja lintujenkin elämästä.

Rantala esitteli retkeläisille miten kamerat on sijoitettu luontoon ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita eläimistä, joita kamerat ovat tallentaneet näillä Pyhärannan erityisesti ilvesten asuinalueina tunnetuksi tulleilla seuduilla.

KATSO KUVAKERTOMUS...

Ilvesten saapuessa tälle pesäpaikalle ne ”leimauttavat korttinsa” tämän kiven kulmaan, näyttää Hannu Rantala Jussi Pirnekselle Aulikki ja Timo Hämäläiselle ja Pia Söderlundille. Retkeläisten kysymykseen häiritäänkö me nyt ilveksen pesintärauhaa hän vastaa, eivät ne juurikaan ihmisistä piittaa. Ilvesten käytöstavat vaan ovat toiset. Hannulla on metsissä parisataa seurantakameraa, joiden kautta hän ja mm. suuri joukko hänen facebook-kavereitaan on saanut seurata ja oppia paljon alueen nisäkkäiden ja lintujen elämästä.

Kuva: Yle

Aurinkoenergian hyödyntämisen vähäisyys Uudessakaupungissa herätti huomiota Ympäristötorilla lauantaina 

Avakka • teksti ja kuvat Ilmo Suikkanen • 6.8.2016 

Hinku-kunnat ovat edelläkävijöitä verkkoon kytkettyjen aurinkosähköjärjestelmien lukumäärissä koko Suomessa. Hinku-kuntien kärjessä on Mynämäki. Pienessä alle 8000 asukkaan Mynämäessä on peräti 15 verkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää. Vertailussa neljäntenä tulee Masku, viidentänä Laitila, Uusikaupunki puolestaan pitää viimeistä sijaa.

– Eniten ympäristötorilla poikenneita on ihmetyttänyt aurinkoenergian hyödyntämisen vähäisyys Uudessakau-pungissa, sanoo Hinku-hanketta torilla esitellyt Mauri Tenhonen.

Mynämäen suhdeluku on 19 ja se on ylivoimainen verrattuna muihin Hinku-kuntiin. Mynämäen ykkössijaa selittänee aurinkopaneelien yhteishankinta vuonna 2014, joka keskittyi Mynämäelle, vaikkakin osallistujia tuli muistakin Hinku-kunnista.

Hinku-kuntien keskiarvo on 2,5-kertainen koko Suomen lukuun verrattuna. Keväällä 2016 Hinku-kunnissa oli kymmentä tuhatta asukasta kohden keskimäärin 4,7 jakeluverkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää, kun koko Suomessa luku oli 1,8. Selvityksessä arvioitiin koko Suomesta löytyvän 1000 verkkoon kytkettyä aurinkovoimalaa.


– Eniten ympäristötorilla poikenneita on ihmetyttänyt aurinkoenergian hyödyntämisen vähäisyys Uudessakau-pungissa, sanoo Hinku-hanketta torilla esitellyt Mauri Tenhonen (istumassa). Hinku-kunnat ovat edelläkävijöitä verkkoon kytkettyjen aurinkosähköjärjestelmien lukumäärissä koko Suomessa. Kärjessä keikkuu toinen vakka-suomalaiskunta Mynämäki.

Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeet käynnistyivät vuonna 2008 viidessä kunnassa – mukana myös Uusikaupunki, nyt Hinku-kuntia on 33 kappaletta

Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke käynnistyi vuonna 2008 viidessä kunnassa, yksi niistä oli Uusikaupunki. Sittemmin uusia kuntia on liittynyt edelläkävijäkuntien joukkoon vuosittain joka puolella Suomenmaata. Nykyissä Hinku-kuntia on 33 kpl, ja niissä asuu 630 400 asukasta.

Hinku-kunnaksi ryhtyminen edellyttää Hinku-kriteerien täyttymistä. Hinku-kriteereillä tarkoitetaan kuntien ilmastonmuutoksen hillintätoimia ja linjauksia, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vähentämään oman toimintansa

kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaikuttamaan alueensa toimijoihin (asukkaat, yritykset, maa- ja metsätalousyrittäjät sekä vapaa-ajan asukkaat) siten, että alueen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä tavoitellaan hiilineutraaliutta.

Hinku-kunta on valtuuston päätöksellä sitoutunut tavoittelemaan koko alueensa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80% vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä, sanoo Mauri Tenhonen.


Päätös ryhtyä Hinku-kunnaksi sisältää velvoitteen alentaa kasvihuonepäästöjä

Hinku-kunta on valtuuston päätöksellä sitoutunut määrittelemään lähiajan kasvihuonekaasupäästötavoitteensa (vähintään 15% päästövähennys vuoden 2007 tasosta vuoteen 2016 mennessä) ja tärkeimmät keinot tavoitteeseen pääsemiseksi vähintään kerran viidessä vuodessa.

– Kunta ottaa kasvihuonekaasupäästönäkökulman huomioon kaikessa merkittävässä päätöksenteossaan.

– Kunta liittyy työ- ja elinkeinoministeriön ja kunnan kahdenväliseen energiatehokkuussopimukseen (KETS) tai Motiva Oy:n hallinnoimaan kuntien energiaohjelmaan (KEO).

– Kunta nimeää yhteyshenkilön, joka toimii tiedonvälittäjänä kunnan ja SYKEn välillä.

– Kunta perustaa Hinku-työryhmän, jossa on edustettuna tärkeimmät hallinnonalat. Työryhmä pyrkii aktiivisesti vähentämään eri hallinnonalojen toiminnasta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. 


Talousarviossa kunta hyväksyy tavoitesuunnitelman päästöjä vähentävät toimet ja investoinnit

Kunnalle laaditaan vuosittain suunnitelma päästöjä vähentävistä investoinneista. Investoinnit hyväksytään seuraavan

vuoden talousarviossa.

Kunnalle laaditaan vuosittain hillintätoimien suunnitelma eli vuosikello, joka osoittaa, millä toimenpiteillä ja investoinneilla

kasvihuonekaasupäästöjä pyritään vähentämään koko kunnan alueella. Vuosikello sisältää suunnitellut investoinnit

sekä keinoja asukkaiden ja paikallisten yritysten aktivoimiseen.

Kunnan alueella toteutuneet merkittävimmät hillintätoimet kootaan vuosittain ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla

sekä HINKUmappi-verkkopalvelussa. Toimenpiteisiin liitetään mahdollisuuksien mukaan saavutetut päästövähennykset.

SYKE voi tarvittaessa täydentää tiedot HINKUmappiin.

Kunnan henkilöstölle ja kunnanvaltuustolle tiedotetaan vuosittain hankkeen saavutuksista.

Alueen asukkaille, yrityksille sekä maa- ja metsätalousyrittäjille viestitään ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuksista.

Alle 8000 asukkaan Mynämäessä on peräti 15 verkkoon kytkettyä aurinkosähköjärjestelmää. Vertailussa neljän-tenä tulee Masku, viidentänä Laitila. Uusikaupunki puolestaan pitää perää. Hinku-kunnat ovat edelläkävijöitä verkkoon kytkettyjen aurinkosähköjärjestelmien lukumäärissä koko Suomessa. Lähes kaikista Hinku-kunnista löytyy jo verkkoon kytketty aurinkovoimala. Käynnissä oleva SYKEn ja KL-Kuntahankintojen koko Suomen laajuinen aurinkovoimaloiden yhteishankinta tulee parantamaan tilannetta myös muun Suomen osalta.

Saija Porramo jatkaa piirin puheenjohtajana

Luonnonsuojelupiirin vuoden ympäristöpalkinto Sami Lyytiselle

Avakka • Ilmo Suikkanen • 19.11.2016

Sami Lyytinen on ollut monessa mukana, Hän on mm. WWF:n Varsinais-Suomen merikotkatyöryhmän aluevastaava ja maininnan ansaitsee myös Lyytisen toiminta lintujen rengastajana. Tässä odottavat kiltisti rengastusta Seilin kalasääsken poikaset. Kuva SL

Lauantaina Uudessakaupungissa pidetyssä Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokouksessa myönnettiin vuoden ympäristöpalkinto pöytyäläiselle Sami Lyytiselle.

– Sami Lyytinen on toiminut luonnonsuojelupiirin edustajana maakunnallisessa suurpetoneuvottelukunnassa sekä susia ja sen metsästystä koskevissa tilaisuuksissa. Hän on antanut luonnonsuojelupiirille asiantuntija-apua koskien maakunnassa myönnettyjä susien tappolupia, toiminut Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjassa sekä Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtajana, sanoo Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Hannu Klemola

Klemola kertoo valinnan perusteluina, että Lyytisen asiantuntemus on ollut luonnonsuojelupiirin käytettävissä myös ilvestä ja merimetsoja koskevissa asioissa. Hän on ollut WWF:n Varsinais-Suomen merikotkatyöryhmän aluevastaava ja maininnan ansaitsee myös Lyytisen toiminta lintujen rengastajana.

Lyytinen, joka on Turun ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötutkimusryhmän vetäjä, on parhaillaan matkoilla, eikä voinut näin ollen olla vastaanottamassa palkintoa, sanoo Klemola

Perustelut Sami Lyytiselle myönnetylle Varsinais-Suomen luonnonsuojelipiirin ympäristöpalkinnolle esitteli piirin toiminnanjohtaja Hannu Klemola.

Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous valitsi entisen puheenjohtajan Saija Porramon jatkokaudelle. Porramo on biologi ja hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti ympäristökasvatus ja metsiensuojelu.

Piirin hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Sanna Tikander (Salo), Lassi Suominen ja Kukka Hammarström (Kaarina), Emma Kosonen, Jakke Mäkelä ja Pertti Sundqvist (Turku), Sanna-Mari Kunttu (Kemiönsaari), Jussi Laaksonlaita (Parainen) ja Rauno Laine (Uusikaupunki) sekä varajäseniksi Erkki Kallio (Loimaa), Miika Meretoja (Turku), Mai Suominen (Kaarina) ja Rauno Tuomikoski (Paimio).

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin toiminnan painopistealueita vuonna 2017 tulevat olemaan vesien- ja rantojensuojelu, perinnemaisemien hoito ja uhanalainen susi.

Piiri on yksi Suomen luonnonsuojeluliiton 15 piirijärjestöstä ja siihen kuuluu 15 paikallisyhdistystä. Jäseniä on 3050.

Uudessakaupungissa kadunvarsipuiden hoito istutukset alkoivat jo 1750 luvulla

Nykyisin vanhoille kadunvarsipuille ei juurikaan sallita sijaa

Avakka • Ilmo Suikkanen • 10.12,2016

Torstaina 8.12.2016 poistettiin Koulukadun varrelta torin laidalta ilmeisesti viimeinen suurirunkoinen vuorijalava, joka istutettiin Uudenkaupungin silloisen laajennetun torin laidalle 1850-luvulla.

Kun lääninarkkitehti G. Chiewittzin laatiman ja vuonna 1856 hyväksytyn asemakaavan mukaisesti katuja levennettiin ja tonttikokoa suurennettiin, syntyi tilaa puunistutuksille, joiden tiedettiin lisäävän paloturvallisuutta.

Katuvarsille ja kortteleiden sisälle tonttien väliin ns palokujille istutettiin puita. Puulajeina asiakirjojen mukaan olivat kotimaiset jalot lehtipuut saarni, vaahtera ja jalava sekä koivu, joita kaavaohjeiden mukaisesti istutettiin pääkaduille eli silloiselta Aliseltakadulta nykyiselle Merimiehenkadulle asti.

Monasti korttelien sisällä puistopuut korvautuivat omena-, päärynä- ja luumupuilla. Kun tori palautettiin nykyisiin mittoihinsa, se sai vähitellen lehmusrivistön pohjoisreunalle sekä saarnia ja vuorijalavia poikkisivuille eli Koulukadulle ja Rauhankadulle.

Tuskin missään muussa manner-Suomen kaupungissa ilmasto ja maaperä ovat yhtä suotuisat viherrakentamiselle kuin Uudessakaupungissa, kirjoittaa professori Sakari Hinneri 1997 julkaistussa vihkosessa ”Uusikaupunki – vihreä kaupunki”. Tämä Sakari Hinnerin ja Erkki Santamalan teos on omistettu kaikille kotikaupunginsa vehreyttä arvostaville asukkaille ja heidän kesävierailleen.

Ensimmäiset tiedot kaupungin vehreyttämisestä ovat 1700-luvun puolivälistä. Tällöin aloitettiin pääkatujen kunnostus, mistä Ephraim Höckert kertoo kaupungin talouselämää kartoittavassa tutkimuksessaan ”Historisk och oeconomisk beskrifning öfver siö-staden Nystad” vuodelta 1753. Hänen mukaansa jo tuolloin istutettiin kunnostettujen katujen varsille puita.

1800-luvun lopulla Uuteenkaupunkiin perustettiin istutuskomissiona tunnettu erityinen lautakunta, joka seuraajineen ja tuekseen saamineen virahaltioineen kiitettävästi piti yllä ja kehitti kaupungin vihreää perusilmettä. Omilla tonteillaan kaupunkilaiset ovat vuosikymmenien saatossa esimerkillisesti osallistuneet näihin kansalaistalkoisiin yhteisen viihtyisyyden kehittämiseksi.

Istutuslautakunta nautti suurta arvostusta, konsuli Erik Savònin johdolla se innosti esimerkillään muita kaupunkilaisia vehreyttämään tonttejaan puu- ja pensasistutuksin. Kaupunkilaiset oppivat pian arvostamaan ja suojelemaan yleisiä istutuksia, joten seuraavanlaiset näkyvät vetoomukset jäivät viimeisiksi vuosikymmenien ajaksi:

”kyllä täytyy sydämen olla pahan sellaisilla henkilöillä, jotka eivät voi antaa rauhassa kasvaa edes puitakaan, jotka eivät ole kenenkään tiellä, vaan jotka ovat koko paikkakunnan kaunistukseksi ja hauskuudeksi aiotut. On vaivaa ja puuhaa sittenkin, vaikka kukaan ei vahinkoa tekisi, saada istutukset menestymään ja kasvamaan, varsinkin tällaisena ja sitten hennotaan vielä niitä vahingoittaa” (Uudenkaupungin Sanomat 21.6.1895). Tällaiseen vetoomukseen on aihetta sittemmin ollut vasta meidän aikanamme, toteaa professori Hinneri em. teoksessa 1997.

Yleiskuvassa 1900-luvun alulta, joka on otettu Uudenkaupungin uuden kirkon tornista kaakkoon kohti toria ja Koulukatua, saattaa VPK:n talon viereisen vanhan Kräkin talon keskiosan kohdalla olla silloin nuorena puuna nyt joulukuussa 2016 kaadettu vuorijalava. Kuvassa näkyvät  myös lehmusrivit torin Ylisenkadun puoleisessa reunassa.

Talvisesta ja lumisesta kuvasta paistaa silmään erityisesti puuston vähäisyys kaupungin liepeillä. Keskeinen syy siihen lienee polttopuun runsas kulutus lämmityksessä. Kuvassa vasemmalla Ylisenkadun ja Koulukadun kulmassa vuonna 1857 rakennettu kaksikerroksinen kivirakennus VPK:n talo (Ylinenkatu 26). Sen seinässä teksti Viinikauppa Vinhandel (Carl R. Ljung), joka toimi tässä osoitteessa 1896-1919. VPK osti talon 1892. Talon vieressä portti.

Seuraavana ns. Kräkin talo (Koulukatu 7), joka on rakennettu 1856-57 ja purettu 1985 uuden liiketalon tieltä. Alisenkadun ja Koulukadun kulmassa ns. Savónin talo (Alinenkatu 25), joka on rakennettu 1866 ja purettu 1962 uuden Helsingin osakepankin talon tieltä. Talon kulmalla ei enää ole sisäänkäyntiä, joka on poistettu vuoden 1901 jälkeen, jolloin Savónin kauppaliike lopetti toimintansa. Kuvassa myös Alinenkatu 30 eli Kansallis-osakepankin talo ja Alinenkatu 32 eli Kauppahuone Linden & Wallinin talo.

Taustalla vasemmalla Blasieholmaa ja kaupunginlahden toisella puolenvanhainkoti, Sorvakkoa ja nykyisen Sairaalankadun taloja. (Kuvaaja Väinö, Viitanen 1901–1919 The Uusikaupunki museum)

Mahtava puuvanhus on saatu nurin.

Lähes auton perän levyinen kanto on ainoa, mitä arvokkaasta puistopuusta vuorijalavasta on enää jäljellä osoitteessa Koulukatu 7.

Uudessakaupungissa kaadettiin yli 150-vuotiasta metsää


Uudenkaupungin ympäristöyhdistys on hämmästynyt, miten Uudenkaupungin kaupunki on kaatanut Salmen kaupunginosassa Zengerinkujan varrelta mahdollisen tulevan rivitaloalueen kohdalta paikoin jopa yli 150-vuotiaan metsän ja vieläpä lintujen pesimäaikana.

Yhdistyksen tiedossa on, että kaadetun metsän alueella pesivät hakkuuhetkellä muun muassa korppi, sepelkyyhky ja varis – näistä sepelkyyhkyn pesintää ei saa metsästyslain mukaan häiritä.

Ympäristöyhdistykselle on tullut paikallisilta asukkailta useita yhteydenottoja, miksi hakkuut pitää tehdä juuri keväällä lintujen pesimäaikana.

Yhdistys teki alueelle 31.5.2017 käynnin ja totesi, että vanhimmat kaadetutu kuuset ja männyt ovat olleet yli 160-vuotiaita ja yli 150-vuotiaita puita on kaadettu paljon.

Näin vanha metsä olisi tullut säästää tuleville sukupolville.

Käynnillä löydettiin vain yksi sienitaudin rungon sisältä mädännyttämä kuusi, joten puut eivät olleet uhkana kaatua.

Yhdistyksen tiedossa on, että Turussa hakkuita suunnitteleva rakennusyrittäjä kutsui luontoväen tarkistamaan, ettei suunnitellulla hakkuuaukealla ole pesiviä lintuja.

Yhdistys ihmetteleekin, miksi Uudessakaupungissa ei tehty vastaavasti.

Hakkuiden siirtämisellä loppukesään olisi vältetty monen lapsen murhe lintujen poikasten kuolemasta.

Yhdistys hämmästelee myös sitä, että puun ostaja hankkii vanhoja puita, kun tavoite on sertifioida metsiä ja korostaa metsien ympäristöarvoja ja tässä tapauksessa kyseessä oli harvinaisen lähellä asutusta oleva vanha ikimetsä.


Antti Karlin, puheenjohtaja, Uudenkaupungin ympäristöyhdistys

Ikimetsä on asuntoalueen kruununjalokivi

Avakka • kuvat ja teksti Ilmo Suikkanen • 2.6.2017

Luontoarvot ovat monille keskeisiä syitä sijoittua asumaan omakotialueelle. Lähellä sijaitseva ikimetsä onkin luonnon-läheisyydestä nauttiville todellinen kruununjalokivi, jonka menettäminen on raskasta.

Puut pantiin nurin asukkailta sen enempää kyselemättä ja vieläpä lintujen pesimäaikaan.

Vuosirenkaista ilmenee vanhimpien puiden olleen iältään yli 160-vuotiaita.



Samalla myös itse Silakkarin näköalakalliolle vielä polku kunnostetaan, kertovat lintulavan kimpussa häärineet Mynämäen–Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys ry:n varapuheenjohtaja Terhi Linjos ja mynämäkeläinen pitkän linjan luonnonsuojelu- ja luontoaktivisti Osmo Kivivuori.


Lintuharrastajien suosima Mietoistenlahti kuuluu Metsähallituksen hallinnoimaan Natura 2000 -verkostoon linnuston erityissuojelualueena. Se on erinomainen lintujen tarkkailupaikka erityisesti muuttoaikoina. Lahti ympäristöineen kuuluu myös valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Metsähallituksen mukaan alueella vierailee vuosittain jo nyt noin 10 000 kävijää. Linnuston osalta kävijämäärät ainakin kymmenkertaistuvat


Mietoistenlahden lintutornit ja polut tarjoavat hyvät mahdollisuudet päiväretkeilyyn kaksine lintutorneineen. Isompi lintutorni on aktiivisten lintuharrastajien suosiossa ja siellä lintujen tarkkailuun tarvitaan käytännössä kaukoputki. Pienemmältä tornilta näkee hyvin myös kiikareilla.


Hankkeessa pienemmästä lintutornista on tarkoitus parantamalla muuttaa se Perhetorniksi, jolloin se olisi

hyvä käyntikohde niin perheille, kuin myös aloitteleville harrastajille. Perhetornin yhteyteen varustetaan myös taukopaikka.


Lisäksi alueen polkuja parannetaan ja perhetornille vievästä polusta tehdään rengasreitti ja sen varrelle tuodaan mm. ”kaikensulkaisille” käyttäjille mitoitettuja linnunpönttöjä.


Reitin käyttäjiä ovat alueen asukkaat ja luontoharrastajat, lintuhavainnoitsijat ja Saariston rengastie -matkailijat sekä päiväretkeilijät. Polku, Silakkarin kallio ja Perhetorni ovat hyviä myös koulujen ja päiväkotien luontoretkikohteena. Uuden portaattoman lintulavan myötä kohde houkuttelee myös vaikeammin maastossa liikkuvia ja Vasikkahaan suosio perheiden keskuudessa nousee.


Hankkeessa muodostetaan alueen poluista eheä, hyvin opastettu ja palveleva kokonaisuus lintuharrastajille ja perheille. Kävijät voivat kulkea maastossa turvallisesti ja lintuja häiritsemättä luonnosta nauttien.


Saaren kartanon ympäristöön tulossa kulttuuripolku

Silakkarin ja lintutornit yhdistävässä polussa huomioidaan alueen historiallinen arvo. Polku kulkee läheisen Saaren kartanon alapuolelta. Polkua kestävöidään ja reitille sijoitetaan tarvittavat opasteet. Jatkossa mm. Saaren kartanon taiteilijaresidenssin vaihtuvaa kulttuurituotantoa voidaan tuoda esille tällä polkuosuudella.


– Rajoituksiakin kulttuuripolun käytölle on sitä valmistelevien taholta luvassa, sanoo Osmo Kivivuori, kun käärmeet heräävät talvihorroksestaan, niitä ei siinä vaiheessa pääse häiritsemään.

Esteetön lintulava, perhetorni ja rengas-reitiksi uudistetut polut rakenteilla Mietoistenlahden ympäristöön

Avakka • teksti ja kuvat Ilmo Suikkanen • 25.4.2018

Mietoistenlahden kuulut lintutornit ja polut kunnostetaan kaksivuotisen hankkeen aikana, uutisoi Suomen luonnonsuojeluliitto Varsinais-Suomi -sivustollaan. Mynämäen-Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys ry on käyn-nistänyt vuoden 2019 loppuun asti kestävän Mietoistenlahti – luonto-elämyksiä kaikille -hankkeen.


Iso osa hanketta on tornien läheisyy-dessä olevan Silakkarin viereen raken-nettava kokonaan uusi Suomen oloissa vielä harvinainen esteetön lintulava. Sitä on toivottu jo pidemmän aikaa ja myös tämä toteutetaan hankkeessa.

Tämänkertaisella käynnillä Mietoistenlahdella näytteillä oli todella paljon muuttavia taveja, jotka innokkaina eivät ravintoa etsiessään juurikaan nokkaansa ylös pohjalietteestä nostaneet.

Mietoistenlahti on Vakka-Suomen alueella eräänlainen lintuharrastajien kevät- ja syysmuuton aikainen Mekka. Lajeja on paljon ja parvet suuria.

Suomen oloissa harvinainen esteetön lintulava on valmistumassa Mietois-tenlahden Silakkarin viereen, kertoo luontoaktivisti Osmo Kivivuori.

Esteettömän lintulavan rakentamisen ja lintutornien kunnostamisen lisäksi myös alueen polkuverkostoa parannetaan mm. läheisen Saaren kartanon ympäristöön on suunnitteilla kulttuuripolku, kertovat hankkeen käynnistäneen Mynä-mäen–Mietoisten luonnon-suojeluyhdistys ry:n varapuheenjohtaja Terhi Linjos ja Osmo Kivivuori yksi hankkeen puuhamiehistä.

Nuori merikotka löytyi kuolleena Muntilan tuulivoimalan juurelta:

EVIRA: Merikotkien kuolemien taustalla useimmiten lyijymyrkytys

Avakka • kuva ja teksti Ilmo Suikkanen • 8.5.2018

Paikallislehdestä saimme lauantaina lukea kesämökkiläisen Lokalahden Muntilan tuulimyllyjen alta kuolleena löytämästä nuoresta merikotkasta. Melkoinen osa merikotkien kuolleisuudesta aiheutuukin törmäykset sähkölinjoihin, autoihin, juniin ja tuulivoimaloihin.

Lyijymyrkytys on uuden suomalaisen tutkimuksen mukaan kuitenkin merikotkien yleisin kuolinsyy. Merikotkat saavat myrkytyksen syötyään saaliseen tai haaskaan jääneitä lyijyhauleja tai lyijyammusten siruja.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran, Luonnontieteellisen keskusmuseon ja WWF:n merikotkatyöryhmän yhteistyöprojektissa tutkittiin vuosina 20002014 yhteensä 123 merikotkan kuolinsyyt. Merikotkista tehdyt lintuinfluenssalöydökset ja niiden aiheuttamat kuolemat ovat myöhäisemmältä ajalta kuin tämä tutkimus.

"Peräti 60 prosentissa merikotkien kuolemista kuolinsyy johtui ihmisen toiminnasta. Yleisin kuolinsyy oli lyijymyrkytys, joka aiheutti kuoleman hieman yli 30 prosentissa tapauksista. Seuraavaksi yleisimpiä kuolinsyitä olivat erilaiset ihmisen toimintaan liittyvät onnettomuudet, joihin oli menehtynyt lähes neljännes tutkituista merikotkista", sanoo erikoistutkija, FT
 Marja Isomursu Evirasta.

Lyijymyrkytykset olivat yleisempiä Ahvenanmaalla kuin Manner-Suomessa. Ahvenanmaalla lyijyammuksia saa vielä käyttää kaikessa metsästyksessä, mutta mantereen puolella lyijyammukset ovat olleet kiellettyjä vesilintumetsästyksessä vuodesta 1996 alkaen. Lyijymyrkytyksiä todettiin selvästi enemmän kylmänä vuodenaikana, jolloin merikotkat usein turvautuvat ravinnonhankinnassaan erilaisiin haaskoihin.

Lyijy aiheuttaa merikotkassa halvaantumista, anemiaa ja tyypillisesti hitaan kuihtumisen. Lyijy on haitallista myös ihmisille, erityisesti lapsille ja sikiön kehitykselle, koska se aiheuttaa muun muassa keskushermostovaikutuksia.

Luonnollisia kuolinsyitä (40 % tapauksista) olivat muun muassa sukukypsien lintujen reviiritaisteluissa saadut vammat ja erilaiset sairaudet tai nälkiintymiset. Laittomia ampumisia oli noin viisi prosenttia tutkituista tapauksista.

Merikotkien elimiä analysoitiin myös elohopean varalta. Elohopeapitoisuudet olivat korkeimmat vanhimmassa, sukukypsien merikotkien ikäluokassa. Varsinaisia elohopeamyrkytyksiä ei kuitenkaan todettu, eivätkä todetut pitoisuudet enää olleet niin korkeita kuin ne olivat 1960-luvulla.

Tutkimustulokset on julkaistu tieteellisessä artikkelissa:
Isomursu, M., Koivusaari, J., Stjernberg, T., Hirvelä-Koski, V, Venäläinen, E.-R.
Lead poisoning and other human-related factors cause significant mortality in white-tailed eagles. Ambio 2018.

Toisin kuin julkisuudessa on kerrottu ryhävalas Lotta takertuikin lohirysään Uudenkaupungin Pyhämaan edustalla. Paikallinen kalastaja Pyhärannan Santtiolla asuva Erik Johansson osallistui lohirysäänsä juuttuneen Lotta-valaan iroittamiseen. Rysä sijaitsi Kajakulman saaren pohjoispuoleisella merialueella.


Kalastaja Erik Johansson on harjoittanut kalastajan ammattia jo yli 30 vuotta.

Sanomalahti Länsi-Suomessa hän kertoo nähneensä silmäkulmastaan vesisuihkun, jota ei ollut uskoa todeksi. Sen jälkeen hän tosin jo arvasi, mikä rysän johdeaidan rantapäähän oli jäänyt.


– Kyseessä oli lohirysän ensimmäinen koestus tänä vuonna, eikä siellä ollut yhtään lohta, toteaa Johansson.


Merivartiosto puhui ensin Rauman edustasta ja tarkensi myöhemmin paikan Pitkäluotoon, joka kuuluu Uudenkaupungin Pyhämaashan.


Merivartioston partio ja Johansson joutuivat tekemään kaksi irrotusyritystä, koska ensimmäisellä kertaa he saivat Lotta-valaan pään irti, mutta se olikin vielä yhdestä evästään kiinni.


Länsi-Suomen merivartiosto kiittää twiitissään avustamassa ollutta kalastajaa. Selkämeren merialueella lohen rysäpyynti on kiellettyä vielä 16.6. asti. Valtioneuvoston asetus lohenkalastuksen rajoituksista sisältää myös poikkeuksia tiettyjen ryhmien osalta.


Kalastuksenvalvonta on yksi merivartios-ton tehtävistä ja kaikkiin havaittuihin rikko-muksiin puututaan, twittaa merivartiosto.


Mervi Parviainen twitter: ”Valaatkin digiajassa. Koko ajan verkossa.”

"Valaatkin digiajassa – koko ajan verkossa"

Ryhävalas Lotta tarkertuikin lohirysään Uudenkaupungin Pyhämaan edustalla

Avakka • Ilmo Suikkanen • 16.5.2018

Merivartioston Twitter-sivustolla olevassa kuvassa kalastaja Erik Johansson irrottelee ryhävalasta lohirysänsä aidasta. Lotta odottelee tyynen rauhallisena, koska pääsee eroon tukalasta tilanteesta. Tapaus ei ole sille uusi kokemus, viime lauantaina uutisoitiin siikarysään tarttuneesta valaasta Merenkurkussa Bergön pohjoispuolella. Kyse on suurella varmuudella samasta valaasta.

Ryhävalas Lotta tarkertui lohirysän aitaan Uudenkaupungin Pyhämaan edustalla Kajakulman saaren pohjoispuolen vesialueella

Urpoinen yhä Suomen suurin, vaikka yhdyskunta pieneni

Merimetsokannoissa edelleen kasvua – Selkämerellä pesämäärä putosi

Avakka • Ilmo Suikkanen • 8.8.2018

Kesällä 2018 merimetsojen pesiä laskettiin noin 26 700 kappaletta. Merimetsokanta kasvoi Suomen merialueilla kolmella prosentilla edellisvuodesta. Lähitulevaisuudessa kantaan ei ole odotettavissa suuria muutoksia, mutta merimetsokanta voi vaihdella alueellisesti paljonkin riippuen muun muassa ihmisen toimista ja merikotkan saalistuspaineesta.

Suomen merimetson pesimäkanta kasvoi nopeasti vuoden 1996 kymmenestä parista yli 20 000 pariin 2000-luvun alkupuolella. Pesimäkanta on pienentynyt vain kahtena kesänä muutamalla prosentilla talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena. Vuonna 2017 laskettiin kaikkiaan 26 000 merimetson pesää Suomen merialueilta, kun kesän laskentojen jälkeen syyspuolella löydettiin vielä yksi uusi merimetsoyhdyskunta.

Kolmannes merimetson pesistä sijaitsi Suomenlahdella ja viidennes Saaristomerellä, Selkämerellä sekä Merenkurkussa kussakin. Perämeren osuus kasvoi neljään prosenttiin. Merenkurkun ja Selkämeren välillä pesimäkanta heittelehti jo kolmatta kesää johtuen sekä poikkeamisluvalla että laittomasti tehdyistä pesintöjen häirinnöistä. Kuluneena kesänä Närpiön ulkosaaristosta häädettiin luvattomasti ainakin kaksi yhdyskuntaa, joissa oli yhteensä vähintään 1 200 pesää. Selkämeren kanta pieneni yli 1 600 pesällä ja Merenkurkun kanta kasvoi vastaavasti yli 1 400 pesää edelliskesästä.

Kokonaisuudessaan Pohjanlahden merimetsokanta kasvoi vain kolme prosenttia edellisvuodesta ja oli noin 11 930 pesää, joista Selkämerellä 5 505, Merenkurkussa 5 340 ja Perämerellä 1 085 pesää. Suomenlahdella kanta kasvoi viisi prosenttia ja oli noin 8 990 pesää. Kasvu keskittyi Porvoon saariston muutaman vuoden ikäisiin yhdyskuntiin. Saaristomerellä kanta pysyi viime vuoden tasolla ja oli 5 790 pesää.


Urpoisten pesämäärä yhä suurin, 2380 pesää – laskua edelliskesästä 500 pesää

Merimetsoyhdyskuntia havaittiin Suomessa 49 kappaletta yhteensä 85 luodolla ja 65 hehtaarin alalla. Yhdyskuntien määrä oli samaa luokkaa kuin neljänä edeltävänä kesänä. Lähes puolet yhdyskunnista pesi linnustonsuojelualueilla.

Puolet koko kannasta pesi yhdeksässä suurimmassa yhdyskunnassa. Yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Uudessakaupungissa (2 380 pesää), Kirkkonummella (1 793), Eurajoella (1 775 ja 1 160), Vaasassa (1 589), Mustasaaressa (1 551) ja Turussa (1 375). Uudenkaupungin yhdyskunta pieneni lähes 500 pesällä edelliskesästä ja enimmillään 20 merikotkan havaittiin saalistavan yhdyskunnan sisällä samanaikaisesti.

Varsinais-Suomen Ely-keskus on myöntänyt luvan merimetsojen pesinnän häirintään ja ampumiseen Kustavin ja Uudenkaupungin kalastusalueilla vuosina 2017–2021.


Luvan mukaan merimetsoja saa ampua 20.8.–31.10 välisenä aikana vuosina 2017–2019 ammattikalastajien pyydysten välittömässä läheisyydessä Uudenkaupungin kalastusalueella 100 ja Kustavin kalastusalueella 50 kappaletta vuosittain.


Merimetson pesämäärien muutokset merialueittain vuosina 2009-2018

Urpoisten tämänvuotisia poikasia valmiina jättämään pesäpuunsa.

Selkämerellä merimetsokannat ovat taas vaihteeksi laskeneet, grafiikasta voi päätellä siirtymää tapahtuneen Merenkurkun suuntaan.

Sirppujoen vesistö sijaitsee Uudenkaupungin ja Laitilan kuntien alueella. Se laskee vetensä makeavesialtaaseen, jota käytetään raakavesilähteenä Uudessakaupungissa ja lähikunnissa. Etenkin joen alajuoksulla tulvavedet nousevat herkästi pelloille, hankaloittavat viljelyä ja huuhtovat ravinteista peltomaata jokiveteen. Sirppujoen valuma-alue on lisäksi merkittävin happamien sulfaattimaiden esiintymisalue Lounais-Suomessa. Uhkana on ojavesien happamoituminen, mikä voi aiheuttaa raskasmetallien huuhtoutumista ja pahimmillaan kalakuolemia. 


Makean veden altaan vettä käyttää noin 25 000 taloutta ja niiden lisäksi raakavesilähde on tärkeä Uudenkaupungin teollisuudelle etenkin Yaralle, mutta myös autotehtaalle. Sirppujoki tuottaa pääosin altaan vesikapasiteetin, mutta on myös altaan suurin kuormittaja.

 

Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 199 548 eurolla. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön –kärkihanketta. Kärkihankkeissa pyritään erityisesti vähentämään ravinteiden ja haitallisten aineiden päästöjä Itämereen, sisävesiin ja pohjavesiin.


Kalannin Ridanalassa Sirppujoen varrella esiteltiin keskiviikkona valumavesien biohiilisuodatusmenetelmää, jota parhaillaan testataan Suomessa ensimmäistä kertaa. Tavoitteena maatalouden ravinnekuormitusten pienentäminen ojavesiä puhdistamalla ja kierrättämällä ravinteita. Kyseessä on Sirppujoen vedenlaatu ja tulvasuojelun parantamisen pilottihankkeesta.

Hankkeen taustavoimina ovat Turun AMK, Pro Agria Länsi-Suomi, Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset, T:mi Heikki Mustonen, Sirppujoen järjestely-yhtiö, Uussaaren tila ja Uudenkaupungin Vesi. Rahoitusta hankkeelle on löytynyt ympäristöministeriöltä 199 548 euroa.


Sirppujoen valuma-alueella Uudessakaupungissa etsitään keinoja jokiveden laadun parantamiseksi ja tulvahaittoihin sopeutumiseksi. Sirppujoen alajuoksulla testataan Suomessa uutta biosuodatusmenetelmää ojavesien puhdistukseen ja ravinteiden kierrätykseen. Sirppujoen vedenlaadun ja tulvasuojelun parantaminen – hankkeessa etsitään tulviin sopeutumisen keinoja Sirppujoen alajuoksun peltoalueilla. Hankkeessa selvitetään tulvaongelman laajuus ja laaditaan suositukset tulviin varautumiselle. Hankkeessa pohditaan myös keinoja ilmastonmuutoksen myötä yleistyvien tulvahaittojen vähentämiseksi pitkällä aikavälillä. 


Hankkeen projektipäällikkö Pekka Alho AMK:sta sanoo biosuodattamon avulla testattavan, paljonko ojavesien kiintoaineesta, ravinteista ja raskasmetalleista voidaan kerätä pois biohiilen ja puuhakkeen seoksella. Menetelmä käytetään USA:ssa, mutta käytännön toimivuudesta Suomen olosuhteissa ei ole vielä tietoa.


Happamista sulfaattimaista aiheutuvia haittoja torjutaan säätösalaojituksella ja ravinnehuuhtoumaan etsitään ratkaisuja uudenlaisesta ojavesien puhdistusmenetelmästä. Hankkeessa perustetaan Sirppujoen alajuoksulla sijaitsevalle peltolohkolle koekenttä, jossa tehdään säätösalaojitus ja rakennetaan uudenlainen biosuodattamo. 


Biosuodattamokokeilun laitteisto, jossa tulvavedet kierrätetään biohiilisuodattamon kautta, on rakennettu Aleksi Uussaaren peltojen vesijättömaalle Sirppujoen rantaan. Tulvavesien varalta penkkaa on tuntuvasti korotettu. Nykyisellään valumavedet on pumpattu suoraan Sirppujokeen.


Suodattamon pumpun avulla vedet ohjataan kahteen noin kaksi metriä leveään ja 16 metriä pitkään suodatin kankaalla ja aumamuovilla vuorattuun suodatinlinjastoon, joista toisessa on pelkkää haketta.


Toisessa taas on kerroksittain haketta, sepeliä, haketta, biohiiltä, haketta, biohiiltä, haketta ja alimpana sepeliä. Tutkimusnäytteet otetaan suodatinlinjastoihin tulevasta vedestä ja niistä lähtevästä vedestä.


Joen alajuoksulla tulvavedet nousevat herkästi pelloille, hankaloittaen viljelyä ja huuhtovat peltomailta ravinteita jokiveteen. Kuluneena vuotena tulvista ei ole ollut huolta vaan pikemminkin kuvivuudesta johtuen veden pinta altaalla on laskenut liian alas. Altaan veden laadun suhteen suurimman ongelman muodostavat vettä happamoittavat sulfiittipitoissesta maaperästä liukenevat raskasmetallit ym ainesosat, joita juuri niiden kuivumisen jälkeen liukenee eniten veteen.


Biohiili on suuren pinta-alan omaava materiaali, joka parhaimmillaan voi estää Sirppujoen valuma-alueen happamasta, sulfiittipitoisesta maaperästä mahdollisesti huuhtoutuvien raskasmetallien pääsyn vesistöihin, jokeen ja edelleen makean veden altaaseen, sanoo Antti Kaseva Turun AMK:sta.


Biohiilisuodatusmenetelmä on osoittautunut toimivaksi laboratorio-olosuhteissa, mutta toimiiko se käytännössä, pidättääkö se ravinteita, pohdiskelee Kaseva. Suodattimessa pitäisi syntyä bakteeritoimintaa, kuten perinteisissä jätevedenpuhdistamoissa, ja typpinitraatin pitäisi muuttua typpikaasuksi.


Pilottisuodattamon toivotaan tuottavan arvokasta tietoa biohiilen mahdollisuuksista. Hanke kestää kaksi vuotta, ja tuloksia on odotettavissa vuoden kuluttua.


Boreal Environment Research -tiedelehdessä julkaistu Åbo Akademin tutkijan Rasmus Fältmarschin, ruotsalaisen Kalmarin yliopiston tutkijan Mats Åströmin ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Kari-Matti Vuoren yhteenvetokatsauksessa vuodelta 2010 todetaan, että happamissa vesissä yleistyvää alumiinia pidetään yhtenä todennäköisimmistä syyllisistä hermoston rappeutumiseen johtavan Alzheimerin taudin synnyssä.


Happamien sulfaattimaiden hallitsemilla seuduilla veden alumiinipitoisuudet ovat usein selkeästi keskimääräistä korkeampia, ja lisäksi tämä haitallinen metalli rikastuu kasvillisuuteen sekä kasveja syöviin eläimiin.


Näin ollen on todennäköistä, että yksinomaan tai pääosin paikallisia elintarvikkeita ruokavaliossaan käyttävillä alunamaiden seuduilla asuvilla ihmisillä olisi kohonnut alumiinin saanti ja siten myös mahdollisuus ympäristökemikaalien aiheuttamiin terveydellisiin haittoihin, tutkijat toteavat kirjallisuuteen perustuvassa katsauksessaan.


– Pitkään makeanveden altaan tilannetta seuranneet tietävät hyvin, että tämän kesän kuivuua ja lämpimät kelit saattavat sulffiittimaaperän tilaan, jossa liukeneminen kiihtyy sateiden tultua ja näin esim. kalakuolemien esiintymisiä saattaa taas ilmetä.


– Aika siis näyttää löytyykö biohiilisuodatinmenetelmästä käyttökelpoinen parannus joen alajuoksun tulvaongelmiin ja ennen muuta happamoitumisongelmien kurissapitoon ojavesiä puhdistamalla ja kierrättämällä.