RAUHANPUOLUSTAJAT TOIMIVAT UUDESSAKAUPUNGISSA

 

Sotaa kaunistelematta

Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittamassa artikkelikokoelmassa Ruma sota keskitytään talvi- ja jatkosodan vaietumpiin puoliin, jotka ovat raadollisuudessaan hätkähdyttäviä. Perinteinen kerronta talvisodan hengestä ja pienen maan sankarillisesta puolustautumisesta ei ole heidän mukaansa tuonut esiin sodan todellisuutta. Muistitietotutkimukseen pohjaten Näre ja Kirves pyrkivät saamaan selville, miltä sota varsinaisesti tuntui aikalaistensa mielenmaisemassa. He huomauttavat sodan kollektiivisten merkitysten tutkimisen olevan tärkeää, sillä se tarjoaa välineitä käsitellä jälkipolville siirtynyttä henkistä painolastia. He korostavat, kuinka kansallisista traumoista eheytyminen edellyttää kaikkien sodassa kärsineiden osapuolten tarinan kuulemista. He haluavat kartoittaa sodan aiheuttaman todellisen kärsimyksen määrää sekä muistuttaa jälkipolvia sodan raakuudesta; ihannoivat ja sankarilliset näkökulmat saatetaan aikanaan valjastaa uuden sodanlietsonnan käyttöön.

Artikkelikokoelma alkaa Kirveen kuvauksella sotapropagandasta, jonka tähtäimenä Suomessakin oli yltiömäisen isänmaallisuuden kasvattaminen ja vihollisen halventaminen. Motivaatiota rintamalla pidettiin yllä luomalla kuvaa helposti voitettavasta eläimen kaltaisesta vihollisesta. Sodan voittaminen edellytti positiivista kollektiivista mielialaa. Sisällissodan jälkimainingeissa propagandan tärkeäksi tavoitteeksi muodostuikin kansan yhtenäistäminen ja tasa-arvoistaminen. Venäläisvihasta oli tällöin helppo tehdä kansalaisia yhdistävä asia. Usko voittoon oli myös säilytettävä, ja omaa kansaa kohdanneista menetyksistä ja vaaroista vaiettiin pakokauhun pelossa. Rintaman oloista ja tapahtumista ei siis kerrottu totuudenmukaisesti tiedotusvälineissä, mikä turhautti sotilaita. Myös kaikenkattava sensuuri johti kulttuuriin, jossa omista poliittisista näkemyksistä vaiettiin. Lapset eivät kuitenkaan osanneet suhtautua propagandaan tarvittavalla kriittisyydellä. He olivatkin alttiimpia omaksumaan sen levittämiä ajatuksia.


Lapset ja nuoret sukupolviväkivallan uhreina

Sari Näre kohdistaa huomionsa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan ”sukupolviväkivaltaan” kirjoittaessaan retoriikasta, jossa nuoresta sotilaasta tehtiin äidin antama uhri isänmaalle. Sukupolviväkivallalla Näre tarkoittaakin sitä, kuinka jälkikasvu uhrataan sodalle ja potentiaaliselle kuolemalle, kun taas pienet lapset jäävät sodan jaloissa vaille asianmukaista huomiota, kantamaan arjesta liian suurta taakkaa. Ankarat ja tunteita väheksyvät kasvatuskäytännöt vieraannuttivat lapset omasta persoonastaan ja tarpeistaan. Näin aikaansaa-tu eläytymiskyvyn puute ja kärsimyksen kieltäminen saattoivat aiheuttaa persoonallisuushäiriöitä, jotka johtivat äärimmillään haluksi manipuloida ja tappaa. Tällainen ihminen alistui helposti auktoriteeteille, kun taas vanhempien lapsessaan aiheuttama viha oli tabu.

Sotaa edeltävänä aikana lapset ehdollistettiin sivuuttamaan tarpeitaan jo imetysopilla, jonka mukaisesti vauvaa syötettiin vain tietyn aikavälein lapsen nälkäisestä itkusta huolimatta. Kiintymyssuhteesta muodostui tällöin välttelevä, ja lapset oppivat olemaan vetoamatta tunteisiinsa. Opittiin korostamaan henkilökohtaista sisua ja riippumattomuutta muista. Agraarikulttuurissa lapset oli myös tapana kasvattaa kuuliaisiksi murtamalla heidän oma tahtonsa. Suuren lapsikuolleisuuden aikaan välttelevät kiintymyssuhteet olivat yleisiä myös vanhempien varoessa liiallista lapseen kiintymistä.

Sukupolviväkivalta konkretisoituu Näreen mukaan myös militaarisessa eetoksessa, jonka hengessä jälkipolviltakin vaadittiin kohtuutonta uhria: valmiutta sankarikuolemaan isänmaan puolesta. Yhtenäisestä Suur-Suomesta haaveillessa jumaluhriretoriikasta tuli yleinen nuoren ihmisen kuoleman oikeuttaja. Sotaan liittyville kauhun ja koti-ikävän tunteille ei ollut sijaa. Nuoria ja jopa lapsia lähetettiin myös huolehtimaan ruumiiden hoidosta ja pesusta, ja nuoret tytöt joutuivat ikätovereidensa saattohoitajiksi.


Lunastaja- ja kannattelijasukupolvet

Yli 50 000 lasta menetti sodassa isänsä ja leskeksi jäi yli 30 000 naista. Yhteiskunnan tuki isän menettäneille perheille oli puutteellista, ja perheet joutuivatkin käytännössä elämään köyhyydessä. Sotaleskiin kohdistui usein moraalista syrjintää ja jopa seksuaalista häirintää, joka sai lapset tuntemaan itsensä suojattomiksi ja alempiarvoisiksi. Tasa-arvoinen asema muuhun yhteiskuntaan nähden lunastettiinkin usein kovalla työnteolla. Menetyksiä ei ollut oikeus surra, koska kuollut isä oli kunniakas uhri isänmaalle, ja omasta vapaudestaan tuli olla pelkästään kiitollinen. Suru isän menettämisestä kannettiinkin usein yksin ja hiljaa. Kun lasten suru ohitettiin, jäivät he myös ilman lohduttajaa.

Näre puhuukin lapsille kehittyneestä lunastajaidentiteetistä; jatkuvassa epävarmuudessa sekä aineellisessa ja emotionaalisessa puutteessa elävä lapsi alkaa helposti lunastaa itselleen olemassaolon oikeutusta. Hyväksynnän hakeminen ja toisaalta vaatimus pärjätä itsenäisesti muodostavat ristiriidan, jossa toisaalta on pyritty sopeutumaan, olemaan kiltti ja tekemään töitä, kun taas pärjäämisen pakko on ajanut kehittämään sisua ja luottamaan vain itseen. Koko elämä voi mennä turvankaipuun ja varuillaanolon ristiriidan yhteen-sovittamisessa.

Kannattelijasukupolvella Näre puolestaan tarkoittaa lapsia, jotka jo varhain oppivat huolehtimaan kodista ja ottamaan vastuuta. Kun isä lähti rintamalle, äitien työ kotona lisääntyi kodin ulkopuolisten töiden ohella. Lapset jäivät siis keskenään huolehtimaan toisistaan ja välttivät aiheuttamasta ylimääräistä vaivaa. Näreen mukaan asetelma on verrattavissa nykyisiin alkoholisti- ja työnarkomaniaperheisiin. Kun lapset kannattelivat muita itsensä kustannuksella, oppi kokonainen sukupolvi olemaan pitämättä ääntä itsestään. Tällaisten lasten epäluottamus tulevaisuuteen ja pelko hylkäämisestä on mahdollisesti motivoinut nykyisen sosiaaliturvan kehittämistä. Näre esittääkin, että hyvinvointivaltion rakentaminen pohjautuu ajatukseen yksin pärjäämisestä, jonka pohja on luotu välttelevien kiintymyssuhteiden kulttuurissa.


Nälän kauaskantoiset seuraukset

Jussi Turtiainen kertoo artikkelissaan nälkäkatastrofien luonteesta talvi- ja jatkosodan aikana. Nälänhätä ei liittynyt niinkään luonnonolosuhteisiin kuin yhteiskunnallisten rakenteiden murtumiseen, jolloin ruoan jakelu ja tuotanto ei enää toiminut tarvittavissa määrin. Nälästä onkin muodostunut sota-ajan lapsille keskeinen kokemus. Ruoka oli tärkeä sosiaalisen statuksen merkki, joten nälkä johti myös yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Nöyryyttä korostavassa kulttuurissa omasta puutteesta ei valitettu, eikä ylpeys aina anta-nut myöten asettua ruoka-avun piiriin. Monet sota-ajan lapset saivatkin kannettavakseen loppuelämän kestävän taakan aliravitsemuksestaan.

Paitsi että ravintoaineiden puute aiheuttaa monia fyysisiä ja psyykkisiä oireita, vaikuttaa se myös kasvuun, vastustuskykyyn ja kognitiiviseen kehitykseen. Epäsuorasti aliravitsemus myös lisää kuolleisuutta, sillä huonon vastustuskyvyn omaavat lapset sairastuivat helposti esimerkiksi hinkuyskän kaltaisiin tauteihin, jotka levisivät epidemian lailla. Turtiainen viittaa nälkään jälleen eräänlaisena sodanaikaisena hylkäyskokemuksena, jossa lasten perustarpeista huolehtiminen sivuutettiin. Hän nostaa esiin myös mahdollisuuden, että nykyiset kansanterveydelliset ongelmat (diabetes, sydän- ja verisuonitaudit) olisivat perua sodanaikaisesta syntymälaihuudesta ja lasten aliravitsemuksesta, jotka lisäävät näiden elintasosairauksien riskiä.


Makaaberin väkivallan trauma

Sodan aikana yhteiskunta on poikkeustilassa ja vallitsevat arvot ja normit kääntyvät päälaelleen tappamisen tullessa luvalliseksi. Asetelma aiheuttaakin valtavan sisäisen ristiriidan: sodassa puolustetaan puhtaita pidettyjä kansallisia arvoja toimimalla niiden vastaisesti. Rintamalla olleista miehistä kymmenettuhannet kärsivät mielenterveysongelmista, joita aiheuttivat sekä koetut kauhut että itse tehty väkivalta. Psykologinen trauma onkin Ville Kivimäen mukaan seurausta siitä, ettei jotain voida jakaa enää kollektiivisesti, vaan kauhea tieto eristetään henkilökohtaiseksi sen häiritsevyyden takia. Tällöin trauman oirehtijoista muodostuu uhka yhteisölle, jonka kulissiin sodan raadollisuus ei sovi. Rintamalla saatu traumaattinen, vallitsevaan maailmanjärjestykseen sopimaton kauhuntäyteinen tieto tapahtumista jätettiin siis sisäpiiritiedoksi, jonka salatusta luonteesta tehtiin myöhemmin myös statuskysymys: kuka oli oikea veteraani ja kuka ei?


Toisinajattelijat sodan uhreina

Ilkka Levä käsittelee artikkelissaan sitä, kuinka myös sotilaskarkuruus ja metsäkaartilaisuus jättivät ihmisiin jälkensä. Metsäkaartilaisia leimasi sodan jälkeen sosiaalisen hyväksynnän puute ja julkinen häpeä. Vielä sodan jälkeenkään ei uskallettu tai osattu sopeutua normaaliin arkeen, jossa kiinnijäämistä ei tarvinnut enää pelätä. Yhteiskunnan ankara vastaanotto aiheutti hämmentävän psyykkisen ristiriidan: oman henkiinjäämisensä turvaamisesta muodostuikin synti, jonka palkkana oli sosiaalinen hylkääminen, väkivalta tai jopa kuolema. Sodan julma luonne tulee siis ilmi myös yhteiseen sotauhriin sopeutumattomien yhteiskunnan jäsenten eliminoimisessa, jotta yhteisön jatkuvuus saataisiin poikkeusolosuhteissa turvattua. Sodan jälkeen sotilaskarkureihin kohdistuneesta vihasta tuli osa vaikenemisen kulttuuria. Jälkitraumaattinen stressioireilu saattoi kuitenkin jälkikäteen vaivata myös metsäkaartilaisia.

Sari Näre puolestaan kertoo poliittisista toisinajattelijoista. Hänen mukaansa jo vuoden 1918 sisällissodan ilmapiiri uhrien suremisen torjumisesta on jättänyt kulttuuriimme syvärakenteen, jossa väkivaltaa suvaitaan hiljaisesti ja uhria syyllistetään. Tämä nähtiin hänen mukaansa poliittisten vankien ja toisinajattelijoiden kohtelussa sodan aikana. Toisinajattelijat joutuivat vihapuheen ja väkivallan kohteiksi, vaikka heidän ajatuksensa tuskin olivat erityisen poikkeuksellisia; he edustivatkin monia ajatuksia, jotka toteutuivat Suomen politiikassa pian sodan jälkeen.

Vasemmistolaisen kommunismin pelko oli kuitenkin sisällissodan varjon edelleen kummitellessa niin vahva, että kansallisen yhtenäisyyden vaarantava vastarintaliike valtiota vastaan oli estettävä hinnalla millä hyvänsä. Kommunisteja ja rauhanaktivisteja siirrettiin erityisesti Itä-Karjalan keskitysleireille, joissa vangit kärsivät julmasta ja epäinhimillisestä kohtelusta. Näre tulkitseekin poliittisten vankien näkökulmasta löytyvän ajankuvan, jossa sotilaallisen voiman ja ihmisiin kohdistuvan väkivallan käyttöön oli vahva sosiaalinen tilaus.

Näre korostaa, kuinka valtion omiin kansalaisiinsa kohdistaman julmuuden esilletuominen ja tunnista-minen on sekin edellytys ylisukupolvisista sotatraumoista toipumiselle. Vaikeneminen vanhempien ja isovanhempien tekemistä julmuuksista omia kansalaisia kohtaan ei välttämättä tuota haluttua vaikutusta, vaan saattaa lisätä jälkipolvien ahdistusta ja ymmärtämättömyyttä lähikulttuurinsa taustoista.


Vaikeat sukupuoliroolit

Rintamamiesten yhtenäisyys ja naisten itsenäistyminen sodan aikana mursivat miesten ja naisten kokemusmaailman yhteistä pohjaa. Perinteiseltä miehisyydeltä vietiin arvovaltaa: sodassa uupuneet ja haavoittuneet miehet olivat itse avun tarpeessa, eikä perheen pään rooli enää välttämättä luonnistunut. Jenni Kirves pohtiikin mahdollisuutta, että sodan jälkeinen naisviha kumpusi sekä sodassa vaurioituneesta maskuliinisuudesta sekä siitä, että sodan aikana naisiin kohdistettiin kohtuuttomia odotuksia. Naiset ikään kuin konkretisoituivat sinä isänmaana, jota verellä puolustettiin. Kun naiset osoittautuivatkin vain naisiksi, jotka kaiken lisäksi olivat sodan aikana osoittaneet olevansa kykeneviä tekemään miesten töitä miesten ollessa itse rintamalla, heräsi miehissä katkeruus. Kotiäidin ihanne nostettiinkin sodan jälkeen uuteen arvoon.

Sota loi rajattomat edellytykset avioliiton ulkopuolisille tai sitä edeltäville suhteille, mutta näiden tilaisuuksien hyväksikäyttämistä pidettiin häpeällisenä. Sota-aika myös altisti naiset helpommin seksuaaliselle väkivallalle. Erityisen alttiita sille olivat vanhemmistaan eroon joutuneet tai sotaorvot tytöt. Oma vaiettu aiheensa on saksalaissotilaiden lapset: suomalaisnaisten ja saksalaisten sotilaiden keskinäistä seurustelua katsottiin pahalla, jolloin lapsen alkuperästä usein vaiettiin. Tämä aiheutti lapsissa tunnetta, että heissä on jotain ”pielessä”. Suomalaisnaisten suhteita venäläisvankeihin ei katsottu sen enempää hyvällä, ja näistä suhteista syntyneet lapset joutuivat elämään häpeän varjon alla. Kuitenkin myös suomalaissotilaat saivat aikaan jälkikasvua venäläisnaisten kanssa.


Hajonnut arki

Sota hajotti arjen täysin ja ihmisten turvallisuuden tunne katosi. Sodasta ei palannut sotahulluja kiihkoilijoita, vaan rauhaa kaipaavia ihmisiä. Sota herätti myös kysymyksiä: kuinka säilyttää inhimillisyytensä rintaman poikkeusolosuhteissa? Miksi minä jäin henkiin? Oliko kaikki kuoleminen turhaa? Valtio, jonka piti suojella ihmisiä, lähettikin kansalaisensa kuolemaan. Yksilöllä ei ollut sodassa arvoa. Kirves kuvaa, kuinka kirjailija Pentti Haanpää tunsi sotaan lähtiessään olevansa teuraaksi vietävä nauta.

Sodan jälkeinen rauha ei kuitenkaan välttämättä tuonut väsyneille sotilaille helpotusta. Jotkut olivat sitä mieltä, että elämä armeijassa oli jopa helpompaa. Vuosien sotimisen jälkeen ihmisten oletettiin sopeutuvan ongelmitta siviilielämään, mutta elämä saattoi kuitenkin tuntua päämäärättömältä ja tyhjältä. Oman paikan ja ammatin löytyminen rauhanaikaisesta yhteiskunnasta saattoi myös osoittautua haasteelliseksi: korkea-arvoiset sotilaat, joilla oli kokemusta johtamisesta, saattoivat joutua toteamaan koulutuksensa ja kokemuksensa olevan siviilimaailmassa tarpeettomia.

Sota keskeytti myös julmalla tavalla parhaassa iässään olevien miesten nuoruuden ja aiheutti näin identiteetin muodostamisongelmia, kun omaa suuntaansa ei ollut voinut etsiä vuosikausiin. Puutteesta kärsinyt sukupolvi ymmärsi myös materiaalin arvon, ja kiihkeässä halussaan tuntea, että jokin oli omaa, syntyi hamstraajasukupolvi, joka kiihkeästi perusti perheitä ja täytti kellarin ruoalla pahan päivän varalle. Miesten posttraumaattisesta stressioireilusta ei kuitenkaan ollut tapana puhua. Vaimo ja lapset saivatkin usein niskaansa ärtyneen, hallitsemattomia raivokohtauksia saavan, tunnekylmän ja apaattisen miehen.

Ylipäätään sota romutti uskon niihin arvoihin, joita sen oli tarkoitus puolustaa. Valtion arvovalta oli murentunut pitkittyneen propagandan ja petettyjen lupausten vuoksi. Lisääntyneen nihilismin ja kyynisyyden taustalla oli pitkälti turhautuminen ja epäilys siitä, että sodan uhraukset olivat turhia. Ihmissuhteet olivat epävarmoja, avioliitot onnettomia ja oma elämä vailla arvoa. Lopuksi Jenni Kirves spekuloikin, että sellaiset yhteiskunnalliset ongelmat kuin perheväkivalta, alkoholismi, avioerot ja työuupumus voivat olla perua sodanjälkeisen yhteiskunnan aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta. Kirves kuvaakin sotaa kuin piikkinä suomalaisen yhteiskunnan lihassa, joka säännöllisin väliajoin muistuttaa olemassaolostaan.

Kirves peräänkuuluttaa vahvuuden harhasta irtipäästämistä ja sitä, että annettaisiin tilaa inhimillisen kärsimyksen kokemukselle. Veteraaneja ei myöskään tulisi enää ahtaa sankarisoturin myyttiseen rooliin, vaan antaa heille tilaisuus olla traumatisoituneita, tavallisia ja heikkoja ihmisiä, joita määrittelevät muutkin asiat kuin sotasankarin viitta. Kuten Kirves lopuksi toteaakin: ”Enemmän kuin juhlapuheita veteraanit tarvitsisivat taloudellista tunnustusta tehdystä työstä. Heidän panoksensa tulisi tunnustaa sellaisena kuin se todellisuudessa oli. Suurikaan osa heistä ei päässyt tekemään sodassa erityisiä sankaritekoja. Sen sijaan heidän suuri sankaruutensa tiivistyy siinä, että he ylipäänsä kestivät sodan raadolliset vuodet ja palasivat sotaretkeltään inhimillisyytensä säilyttäneinä miehinä, jotka perustivat perheitä ja uskoivat tulevaisuuteen yhä vieläkin, kaiken koetun jälkeen.”



Pelottavan ajankohtainen teos nationalismista


Luvattu maa kertoo 1920- ja 1930-lukujen haave- ja vihapuheesta, ja miten naiset sekä kulttuuriväki myös osallistuivat Suur-

Suomi-hengen nostatukseen.


Suur-Suomi-aatteen juuret olivat syvällä 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa nationalismissa. Heimosotien valkoinen ideologia on monille tuttua, mutta Itä-Karjalan suomalaistaminen kuului myös työväenliikkeen intresseihin.Itä-Karjalaan saavuttiinkin 1941 kuin pyhään maahan, sukulaisheimojen ja Suomen luonnonmukaisten rajojen ääreen. Valloitusta perusteltiin ristiretkenä bolshe-vismia vastaan. Miten ihmeessä suomalaiset suhtautuivat niin voitonvarmasti moninkertaisesti vahvempaan vastustajaansa?


Sodan toiset kasvot

Lähde: (toim.): Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Johnny Kniga Publishing 2008.

Nato-isäntämaasopimusta on eduskunnassa käsitelty ja vastustettukin:
Myöhäisheränneet pesevät kasvojaan

Nato-isäntämaasopimusta ovat kauhistelleet julkisuudessa myös sellaiset kansanedustajat, jotka ovat hyväksyneet suuntaviivat ja sopimuksen sisällön turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä.

- Yritimme selonteon käsittelyn aikana herätellä suomalaista vasemmistoa ja isänmaallisia voimia, mutta varoittelumme kaikuivat kuuroille korville, paheksuvat Vasenryhmän kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.

- Kansanedustaja Yrttiaho jätti puolustusvaliokunnassa eriävän mielipiteen, jonka mukaan äänestimme täysistunnossa. Ainoastaan me kaksi vastustimme Nato-isäntämaasopimusta.

Kansanedustaja Yrttiaho totesi maaliskuussa 2013 eriävässä mielipiteessäään mm: ”Selonteossa todetaan, että Suomi huo-lehtii, että kansallisessa lainsäädännössä ei ole esteitä yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevan velvoitteen toteuttamiselle. Sitoumus tarkoittaa lainsäädäntömme sopeuttamista suoraan Naton poliittis-sotilaallisiin rakenteisiin.”

Atilio Borón kolumni Bolivian presidentinvaaleissa murskavoiton ottaneen Evo Moralesin vaalimenestyksen syistä.


Evo Moralesin murskavoitolla on yksi yksinkertainen selitys: hän voitti, koska hänen hallituksensa on ollut, ilman pienintäkään epäilystä, paras mitä monia mullistuksia kokenut Bolivian historia tuntee. “Paras” tahtoo sanoa tietysti, että hallitus on tehnyt totta usein toteutumattomasta lupauksesta kaikissa demokratioissa: se on taannut suurten kansanosien materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin, sen moniulotteisen vuosisatoja sorretun, hyväksikäytetyn ja nöyryytetyn tavallisten kansalaisten massan. Liioittelematta voidaan sanoa, että Evo on Bolivian historian vedenjakaja: on hänen hallitustaan edeltänyt Bolivia ja toinen, erilainen ja parempi siitä lähtien kun hän saapui Quemadon palatsiin. Tämä uusi Bolivia, joka kristalisoituu monikansallisessa valtiossa, hautasi lopullisesti sen edellisen koloniaalisen, rasistisen, elitistisen maan, jota ei kukaan tai mikään pysty enää herättämään henkiin.

On tavallinen virhe ajatella tämän todellisen historian uroteon johtuvan siitä hyvästä taloudellisesta onnesta, joka olisi valunut Boliviaan maailman talouden hännän tuulista ja jättää huomioimatta se kuinka pian Evon valtaannousun jälkeen tuo talousjärjestelmä joutuisi lamasykliin, josta se ei ole vielä nytkään päässyt eroon. Hänen hallituksensa on epäilemättä hoitanut taloutta oikealla tavalla, mutta meidän arviollemme on olennaista se ainutlaatuinen johtajuus, mikä on saanut Evon laittamaan käyntiin oikean poliittisen ja sosiaalisen vallankumouksen, jonka merkille pantavimpana osoituksena maata hallitsee ensimmäistä kertaa sen historiassa sosiaalisten liikkeiden hallitus. MAS (Liike Sosialismiin) ei ole puolue sanan tiukassa merkityksessä vaan ennemminkin erilaisten kansanliikkeiden koaliitio, joka on näiden vuosien aikana laajentunut pitämään hegemoniansa sisällä myös menneisyydessä kokajohtajaa vastustaneet keskiluokkaiset sektorit. Siksi ei ole yllättävää huomata, kuinka Bolivian vallankumousprosessissa (on hyvä muistaa, että vallankumous on aina prosessi, ei koskaan yksittäinen teko) on ilmaistu useita ristiriitoja, jotka Álvaro García Linera, Evon poliittinen kumppani, tulkitsee vallankumouksen omiksi luoviksi jännitteiksi. Mikään joka elää ei ole ristiriidoista vapaa. Mikä tekee Evon tavasta hallita niin omanlaisensa on se tapa, jolla Evo on pystynyt ratkomaan jännitteet oikealla tavalla, vahvistaen samalla kansanosien tukea näyttäen kykynsä valtion johdossa. Puhumme presidentistä joka erehdyttyään, niin kuin esimerkiksi bensiinin hintakrisiin aikaan joulukuussa 2010, myönsi virheensä ja kansalaisjärjestöjen ääntä kuultuaan perui pari päivää aiemmin tehdyn päätöksensä polttoaineiden hinnankorotuksista.Tuo hyvin harvinainen herkkyys kuunnella kansan ääntä ja vastata siihen oikealla tavalla selittää sen, miksi Evo on saavuttanut jotain mihin Lula ja Dilma eivät pystyneet: hän on muuttanut vaaleissa saadun enemmistön poliittiseksi hegemoniaksi, siis kyvyksi luoda uusi historiallinen asema ja rakentaa aina vain laajempia liittoja, mutta aina sosiaalisiksi liikkeiksi järjestäytyneen kansan alaisuudessa.

On selvää, ettei kaikki tuo nyt sanottu olisi ollut mahdollista vain Evon poliittisten kykyjen tai alkuperäiskansojen eeposta kohtaan tunnetun kiinnostuksen varassa. Ilman riittävää ankkuria materiaalisessa todellisuudessa kaikki tuo olisi hävinnyt jättämättä jälkeäkään.Vaan toisin on käynyt, sillä merkittävät taloudelliset saavutukset ovat osuneet yhteen jo mainittujen seikkojen kanssa ja mahdollistaneet näin sen poliittisen hegemonian rakentamisen, joka petasi tien hänen vakuuttavalle voitolleen. Bruttokansantuote kasvoi vuoden 2005 9,5 miljardista dollarista 30,4 miljardiin vuoteen 2013 mennessä. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote taas hyppäsi tuhannesta dollarista 2 757 dollariin samalla aikavälillä. Tämän Bolivian historiassa ennennäkemättömän kasvun – ja sen jakamisen – avain on löydettävissä hiilivetyvarojen kansallistamisesta. Jos menneisyydessä tuotetuista kaasu- ja öljytuloista jäi 82 prosenttia ulkomaisten yritysten käsiin valtion saadessa loput 18 prosenttia, Evon aikakaudella tuo suhte on kääntynyt päälaelleen ja nyt leijonanosa päätyy valtion kirstuihin. Siksi ei myöskään yllätä, että ennen kroonisista alijäämistä kärsinyt maa päätti vuoden 2013 14,4 miljardin dollarin kansainvälisin reservein (verrattuna 1,7 miljardiin vuonna 2005). Näiden lukujen asettaminen mittasuhteisiinsa onnistuu, kun todetaan niiden tarkoittavan 47 prosenttia bruttokansantuotteesta, selkeästi enemmän kuin missään muualla Latinalaisessa Amerikassa. Samalla linjalla jo esille tuotujen tietojen kanssa äärimmäinen köyhyys väheni vuoden 2005 39 prosentista 18 prosenttiin vuonna 2013 ja tavoitteena on köyhyyden kokonaisvaltainen poistaminen vuoteen 2025 mennessä.

Nyt saatujen vaalitulosten myötä Evo jatkaa Quemadon palatsissa vuoteen 2020, aikaan jolloin hänen uudistusprojektinsa on saavuttanut pisteen, josta ei ole enää paluuta. Nähtäväksi jää josko MAS onnistuu säilyttämään kahden kolmasosan enemmistönsä kongressissa ja mahdollistamaan näin perustuslakimuutoksen, joka avaisi portin rajoittamattomalle uudelleenvalinnalle. Tämän seikan suhteen ei tule puuttumaan niitä, jotka korottavat äänensä taivaisiin syyttäen Bolivian presidenttiä diktaatoriksi tai vallanhimoiseksi johtajaksi. Nuo kaksinaamaiset ja vääristetysti demokraattiset äänet, jotka eivät ilmaisseet samaa huolta Helmut Kohlin Saksassa kuusitoista vuotta kestäneen hallituskauden tai espanjalaisten monikansallisten yhtiöiden lobbarien armoilla neljätoista vuotta olleen Felipe Gonzálezin aikaan. Se mitä Euroopassa pidetään hyveenä, ennalta arvattavan poliittisen vakauden todisteena, nähdäänkin Bolivian tapauksessa halveksuttavana paheena, joka muka paljastaa MAS:in projektin despoottisen luonteen. Ei siinä ole mitään uutta: eurooppalaisille on olemassa yksi moraali ja intiaaneihin sovelletaan sitten toista moraalikäsitystä. Näin yksinkertaista se on.

                                   Alkuperäinen teksti: Atilio Borón – Telesur

                                   Käännös: Sami Laaksonen HUOM! kääntäjä on kotoisin Uudestakaupungista ja opiskelee tätä nykyä Meksikossa

Linkin jakoi Facebookissa Marjaliisa Siira

¿Por qué ganó Evo? – Miksi Evo voitti?

Evo Morales on Bolivian historian vedenjakaja. Tämä uusi Bolivia, joka kristalisoituu monikansallisessa valtiossa, hautasi lopullisesti sen edellisen koloniaalisen, rasistisen, elitistisen maan, jota ei kukaan tai mikään pysty enää herättämään henkiin.

Kutsu suurmielenosoitukseen rauhan & ympäristön puolesta 24.10.


Kokoontuminen Eduskuntatalolla klo 16 alkaen


Ympäristö- ja rauhanliikkeet järjestävät Helsingissä 24.10.2014 yhteisen rauhanmarssin ja suurmielenosoituksen. Tapahtuma on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Jokainen on tervetullut osallistumaan marssille puhtaan ja turvallisen tulevaisuuden puolesta!


Luonnonvarojen ylikulutus pahentaa vesistöjen ja ekosysteemien tuhoa, ilmastonmuutosta sekä lajikatoa. Samalla luonnonvarojen hallinnasta käytävät kiistat ja aseisiin käytettävät metallit kärjistävät konflikteja ympäri maailmaa.


Suomen kaivosbuumin kiihtyessä ympäristöarvot jäävät liiketoiminnan jalkoihin. Lisäksi useat kaivosyritykset ja mineraalien ylikulutus on yhteydessä monikansallisiin ydinase- ja muihin aseteollisuuden toimijoihin. Paikalliset kaivosliikkeet sekä luonto- ja ympäristöliikkeet näkevät, että kaivannaisten kulutusta ja tuotantoa tulee vähentää.


Naton itälaajentuminen ja Venäjän aggressiivinen suhtautuminen etupiiriinsä kärjistää turvallisuuspoliittista keskustelua. Rauhanliike on korostanut, että sotilaallinen yhteistyö tai liittoutuminen Naton kanssa ei myöskään helpota tilannetta. Irakin, Syyrian ja Palestiina-Israelin -konfliktit vaativat Suomelta rauhantoimia.


Vaadimme tulevien sukupolvien elinolosuhteet huomioon ottavaa ympäristö-, energia- ja turvallisuuspolitiikkaa. Vaatimuksemme ovat:


1) Suomalainen asekauppa konfliktialueilla on lopetettava. Suomen on harjoitettava aktiivista rauhanpolitiikkaa akuuttien konfliktien ratkaisemiseksi.


2) Vaadimme mineraalien kierrätystä ja tuotantoa kotimaisiin tarpeisiin. Voimavarat tulee suunnata uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen, kaivoshaittojen vähentämiseen ja rauhantyön tekemiseen. Emme voi sallia, että ne haaskattaisiin lyhytnäköisesti sotavarusteluun, teollisuuden tarpeisiin, ydinteknologiaan tai uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuvaan energiantuotantoon.


3) Suomi tarvitsee kohtuukäyttöön ja kierrätykseen perustuvan mineraalistrategian. Nykyinen mineraalistrategia, paikalliset oikeudet sivuuttava kaivoslaki ja TEM:n ylikulutukseen kannustava kaivospolitiikka on muutettava.


4) Päätäntävallan (myös luonnonvarojen hallinnan) pakeneminen demokraattisesti valituilta kansallisilta parlamenteilta suuryrityksille vapaakauppa- & palvelusopimusten turvin on pysäytettävä. Kauppaneuvottelut on keskeytettävä. (TTIP-, CETA- ja TISA-sopimusneuvottelut)


Suurmielenosoitus kutsutaan koolle perjantaiksi 24.10.2014 Eduskuntatalolle Helsinkiin alkaen kello 16. Ohjelmassa on puheenvuoroja rauhan- ja ympäristöteemoista sekä järjestäytyminen kulkueeksi, joka starttaa kello 17. Kulkue päätyy lopulta takaisin eduskuntatalolle. Tapahtuma jatkuu puheenvuorojen sekä muun ohjelman voimin.


Päivän ohjelman päättää erillinen iltatapahtuma alkaen kello 20. Lisätiedot:

www.stoptalvivaara.org/miekkari


JÄRJESTÄÄ (lista täydentyy vielä):

Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Maan ystävät, STOP Talvivaara ja muita paikallisia kaivosliikkeitä, Rauhanpuolustajat, Rauhanliitto, Sadankomitea, PAND taiteilijat rauhan puolesta, Naiset rauhan puolesta, ICAHD Finland, For Peace And Change, Tekniikka elämää palvelemaan, Naiset ydinvoimaa vastaan


Tuo perheesi, ystäväsi, tuttavasi - ja liity joukkoon. Tervetuloa!

Evo Moralesin kansansuosio kestää Latinalaisen Amerikan Solidaarisuusverkosto 18.10.2014         LUE LISÄÄ...

Transatlantinen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen (TTIP) odotetaan lisäävän kauppaa, parantavan talouskasvua ja kohentavan työllisyyttä Atlantin molemmin puolin. TTIP ja sen neuvotteluprosessi ovat kohdanneet myös kovaa kritiikkiä; sen talouskasvu- ja työllisyyslupaukset on  kyseenlaistettu useiden tutkumuslaitosten toimesta.

Kritiikki sopimusta kohtaan oli leimallista myös viikonvaihteessa Raumalla pidetyjen ay-väen Rauhanpäivien teema-seminaarissa. Tilaisuuden alustajiksi oli kutsuttu Marissa Varmavuori TTIP-verkostosta, SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Aleksis Kuusisto sekä tutkija, kirjailija, toimittaja Matti Ylönen.

TTIP:n talouskasvu- ja työllisyyslupaukset pohjaavat Euroopan komission tilaamaan raporttiin, jonka tuottajaa CEPRI:iä (Centre for Economic Policy Research) rahoittaa iso joukko keskuspankkeja ja monikansallisia liikepankkeja.


Varmavuori: Taloushyödyt kyseenalaisia

CEPR:in raportin opitimistisimman skenaarion mukaan BKT:n kasvu olisi korkeintaan 0,5% kymmenessä vuodessa (vuosi-kasvu 0,05%), sanoo sopimusta esitellyt Marissa Varmavuori TTIP-verkostosta.

Kuluista, jotka on sivuutettu CEPR:in raportissa, mainittakoon työttömyyskulut, kulut terveys- ja turvallisuusstandardien heikkenemisestä, kulut tariffien laskemisesta, Euroopan sisäisen kaupan vähentyminen sekä kulut vahvistuneista immateriaalioikeuksista (esim. patenttioikeuksien nostamat lääkkeiden hinnat). Taloudellinen hyöty jää siis olemattomaksi.


Lupaukset ristiriitaisia

Tariffien ollessa valmiiksi hyvin alhaalla, valtaosa luvatuista taloushyödyistä (n. 80%) tulisi ”sääntelyn yhtenäistämisestä. Samalla komissio on luvannut, ettei esim. elintarvike-turvallisuuteen liittyviä standardeja lasketa. – Lupaukset kumoavatkin toinen toisensa.

Vaikutusarviot menneet pieleen ennekin. Pohjois-Amerikan kauppasopimuksen NAFTA:n luvattiin tuovan satoja tuhansia uusia työpaikkoja, kuitenkin yksin Yhdysvalloista väheni ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 1,2 miljoonaa työpaikkaa.

GDAE:n mukaan Euroopassa TTIP vähentää nettovientiä (Pohjois-Euroopassa -2,07% BKT:sta), heikentää talouskasvua erityisesti Pohjois-Euroopassa (-0,5%), laskee palkkoja etenkin Ranskassa ja Pohjois-Euroopassa ja lisää työttömyyttä. EU:sta häipyy 600 000 työpaikkaa, joista 223 000 Pohjois-Euroopasta

Mahdollisuus se on vain suurille ylikansallisille yrityksille ja saadessaan investointisuojan ne voivat määrillä jopa valtioita.


Pohjois-Euroopan ay-johto puolesta – muualla maailmalla vastaan

Euroopan ja Yhdysvaltojen ay-liike onkin valtaosin kriittisellä kannalla sopimusta kohtaan. Pohjoismaisten ay-järjestöjen johdolla paradoksaalisesti onkin myönteinen kanta sopimukseen, vaikka nimenomaan Pohjois-Euroopan maat ovat siinä suurimpia häviäjiä.

Eurooppalaisten ammattiliittojen yhteistyöjärjestö ETUC vastustaa sopimusta, ISDS ja julkiset eivät jää ulkopuolelle eikä ILO:n standardien voimaan saattamiseksi ole keinoja. Yhdysvaltalainen keskusjärjestö AFL-CIO vastustaa sopimusta, joka ei aja julkista ja työntekijöiden etua.

Britannian ay-keskusjärjestö TUC ja suurimmat liitot vastustavat sopimusta. Saksan ay-keskusjärjestöDGB vastusta ISDS:ää ja Saksan IG Metall vastustaa koko sopimusta, vain joitakin mainittuna.

Ay-liike on siis hyvin laajasti kauppasopimuksia vastaan. Myös kansalaisjärjestöt Atlantin molemmin puolin ovat aktivoituneet vastustamaan ongelmallisiksi osoittautuneita kauppasopimuksia. TTIP:n ja CETA:n vastaiseen eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen on kerätty neljässä kuukaudessa jo yli 1,2 miljoonaa allekirjoitusta, kertoo Varmavuori.


Kuusisto: Mahdollisuuksia enemmän kuin haittoja

Toisista alustajista poiketen SAK:n kansainvälisten asioiden sihteeri Aleksis Kuusisto kehui ja puolusteli sopimusta, sanoen mm. sen edistävän rauhaa. – Tätä moni kysyjä ihmetteli. Ehkäpä se siinä mielessä sitä tekeekin, jos katsotaan sen supistavan sanktioiden uhatess ay-väen mahdollisuuksia puolustaa oikeuksiaan ja lisäävän näin työrauhaa, mutta ontui pahasti puhuttaessa TTIP:stä ja maailmanrauhasta.

Kuusisto katsoi myös työntekijöiden perusoikeuksien tulevan turvatuksi sopimuksessa., tullit ja sääntelyn esteet poistuvat, mm. autojen puskurimääräykset yhdenmukaistuvat, tuottavuus paranee. Kuusiston mukaan Pohjoismaat ovat avoimia talouksia ja järjestäytymisaste on täällä korkea, mahdollisuuksia on meillä enemmän kuin haittoja.


Työpaikkoja häviää – isojen kansan-sainvälisten yritysten valta kasvaa

Tutkija Matti Ylösen mukaan TTIP-sopimus hyödyttää paitsi suurempia ja vahvempia valtioita, myös isoimipia kansainvälistyneitä yrityksiä. Pienemmille maille ja yrityksille hyötyjä on vaikea osoittaa. Pahojen työttömyysongelmien kanssa painiskelevat maat erityisesti eteläisessä Euroopassa kokevat sen vähentävän työpaikkoja entisestään.

TTIP-sopimus tuli yllättäen ja tietoja siitä on tihkunut niukasti. Tämäkin tietomäärä riittää Ylösen mukaan perusteeksi painaa jarrua. Sopu autojen puskureista ei riitä jos EU-maissa sen omat säännöt kärsivät ja taloushyödyt ovat olemattomia. Ihmettelen miksi täällä ay-johdon puolella kiirehditään niin varauksetta mukaan puoltamaan TTIP-sopimusta, ihmettelee Ylönen. – Ei tulisi antaa liian optimistista kuvaa hankkeesta, jossa työpaikkoja häviää ja isommat lobbarit menestyvät.

TTIP-sopimus sai huutia ay-väen Rauhanpäivillä Raumalla Avakka • teksti Ilmo Suikkanen • 23.1.2015

Investointisuoja- ja vapaakauppaedut suuryrityksille, muut maksajiksi

Täytyy muistaa, että kyseessä suuryritysten case, heidän vapaa-kauppavaatimuksistaan ja investointisuojastaan on siis kyse. Esim. tupakkakonserni Philip Morris vaatii satoja miljoonia korvauksia, koska Uruguay sallii varoituksen sen tupakka-askeissa.  Aleksis Kuusiston rauhannäkökulmaa Marissa Varmavuori piti vain jälkikäteen hankkeeseen liimattuna.

Varmavuoren mukaan kyse ei ole Kuusiston mainitsemasta protektionismista, vaan demokratiavajeesta. Tästä kertoo jo sekin, että USA:n Kauppakamarille on tulossa TTIP-sopimuksessa sovittelijan rooli. Lobbaavat suuryritykset osaavat ajaa asiaansa, Aleksander Stubb mm. sai vaalirahoitusta kansainvälisen liikejuridiikan yritykseltä White & Case, joka ajaa erityisesti pörssiyhtiöiden ja listaamattomien, pankkien ja sijoitusrahastojen etuja.

Pohjoismaisten ay-järjestöjen johdolla paradoksaalisesti onkin myönteinen kanta sopimukseen, vaikka Pohjois-Euroopan maat ovat siinä suurimpia häviäjiä.

Euroopan ja Yhdysvaltojen ay-liike sen sijaan on hyvin kriittisellä kannalla sopimusta kohtaan, korostaa Varmavuori.


Avoimuutta ilman laihoja kompromisseja

Aleksis Kuusiston toivomaa avointa suhtautumista kannattivat muutkin alustajat. Tutkija Matti Ylösen mukaan isojen maaryhmien olisi sovittava näin suurista maailman kauppaan vaikuttavista sopimuksista avoimesi, TTIP:n osalta tämä ei ole pätenyt.

Marissa Varmavuori sanoi EU-komission kysyneen millainen investointisuojan tulee olla. Vastauksissa on nyt oltava kriittisiä, vain se takaa että tullaan tarjoamaan vähemmän huonoa esitysta siitä. Kansalaisyhteisöjen ei tule nyt tyytyä laihoihin kompromisseihin, vaan sopimusta ei tarjotussa muodossa tule hyväksyä.

Sopimusta esitteli Marissa Varmavuori TTIP-verkostosta.

Tutkija Matti Ylönen korosti ettei hankkeesta, jossa työpaikkoja häviää ja isommat lobbarit menestyvät, voi lausua positiivisesti.

Yleisöpuheenvuorot TTIP-sopimusehdotuksesta olivat kriittisiä. Kuvassa puhuvan Arjo Suonperän mielestä SAK:n kansainvälisten asioiden asiantujija Aleksis Kuusiston TTIP-selitykset oli kaivettu pääosin vanhasta EU-jäsenyyden kannatusoppaasta, joka aikanaan oli juuri ja juuri ehditty suomentamaan ennen Suomen EU-äänestystä.

Toisista alustajista poiketen SAK:n kansainvälisten asioiden sihteeri Aleksis Kuusisto intoutui kehumaan ja puolustelemaan sopimusta.

Tilaisuuden alustajina olivat Marissa Varmavuori TTIP-verkostosta, SAK:n kv-asiantija Aleksis Kuusisto ja tutkija Matti Ylönen. Puheen-vuoroja jakoi Juhani Lilja Työpaikkojen rauhantoimikunnasta.

Kuva: Ilmo Suikkanen

Kuva: Ilmo Suikkanen

Kuva: Toivo Koivisto

Kuva: Toivo Koivisto

Kuva: Ilmo Suikkanen

Sami Laaksonen, Meksiko/Uusikaupunki • 29.1.2015  klo 9:30

– En käyttäisi Turun Sanomien otsikossa mainittua sanaa vahingossa, vaikka tietysti vahingolla tai sattumalla sekä inhimillisillä erehdyksillä on aina osuutensa näissä tapauksissa, mutta kyllä vahinko on aika ikävä sanavalinta. En uskoisi suoralta kädeltä Murillon lausuntoa, sillä hänhän syyttää huumekartelleja pestääkseen oman vastuunsa tapauksesta, joka oli vain ja ainoastaan mahdollinen, koska viranomaiset ja huumekartellit tekivät töitä yhdessä, myös poliisi ja armeija ovat sekaantuneet tapaukseen, kommentoi Sami Laaksonen paikan päältä Meksikosta tänä aamuna 29.1.2015 oheista Turun Sanomien uutista.

– Eikä tuo jutun lopun maininta uhrien omaisista elättelemässä toiveita opiskelijoiden löytymisestä pidä paikkaansa. Tietysti he eivät voi sitä poissulkeakaan, mutta vastarinta on ennen kaikkea symbolista: heitä ei todeta kuolleiksi ennen kuin viranomaiset tunnistavat heidän ruuminsa asianmukaisesti.

– Rakenteellista rasismia ei myöskään tule unohtaa, ei ole sattumaa että uusliberalismia vastaan vuosikaudet taistelleet normaalikoulun (tai koulujen) oppilaat tulevat surmatuiksi. He ovat paitsi opettaja-opiskelijoita, niin myös vasemmistoradikaaleja ja aktivisteja, alkuperäiskansojen jäseniä sekä köyhiä.

Sami Laaksosen mielestä Turun Sanomat olisi ennemmin voinut kertoa 26. päivä järjestetystä valtavasta mielenosoituksesta ja globaalista toimintapäivästä, jonka tarkoituksena on paitsi selvittää Ayotzinapan tapaus juuriaan myöten niin päästä eroon Meksikon hallituksesta. On siis aika konservatiivista tehdä juttu Murillon lausunnosta, koska ei sitä oteta vakavasti Meksikossa eikä monissa maailman medioissa.

– Toisaalta taas on totta se, että paikalliset poliisit antoivat opiskelijat huumekartellin, Guerreros Unidos, käsiin ja voidaan myös olettaa, että he saivat heistä tapporahat tai jotain hyötyä. Kaikesta tästä tiedettiin kaupungin, osavaltion ja maan johtoa myöten. Tapahtumat ajoittuvat päiviin 26.-27.9, mutta kymmenen päivää siinä taisi mennä ennen kuin hiljaisuus puhkottiin opiskelijoiden toimesta. Sitä ennen viranomaiset eivät kommentoineet mitään, sanoo Sami Laaksonen.

                                                                                            Ilmo Suikkanen

Murillo syyttää Meksikon opiskelijamurhista huumekartelleja pestääkseen kätensä omasta yhteistyöstään niiden kanssa

JK Sami Laaksonen: Tästä kronikasta saa paremman kuvan tapahtumien kulusta ennen ja jälkeen niitä http://www.nexos.com.mx/?p=23809

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi aivan oikein blogissaan, että Kreikan uutta hallitusta johtavan Syrizan ja sen talouspolitiikan demonisointiin ”ei ole aihetta”.

Paul Krugman ei ole ainoa arvostettu ekonomisti, joka on todennut Syrizan esitykset austeritystä luopumisesta, velkojen leikkaamisesta ja eurooppalaisesta kasvuelvytyksestä ihan järkeviksi, Tuomioja kirjoittaa (Uusi Suomi 1.2.2015).

Ongelma syntyy Tuomiojan mukaan kuitenkin siitä, kun Kreikan ajama talouspoliittinen linja on ristiriidassa Euroopassa harjoitetun politiikan kanssa. Tuomioja ei pidä realistisena sitä, että tiukkaa talouspolitiikkaa Euroopassa harjoittaneet ”yht’äkkiä kääntäisivät kelkkansa ja tunnustaisivat erehdyksensä”.

– Sitä paitsi on niin, että toisin kun Syriza kenties uskottelee, ei mitään kreikkalaisten menetyksistä enää juurikaan voida palauttaa. Hallittu velkojen uudelleenjärjestely saatavien leikkauksineen olisi ollut alun alkaen oikeampi linja kuin valittu tukipakettien ja ankarien matokuurien tie, mutta se juna Tuomiojan mukaan meni jo. Lausuma osoittaa, että kun paineet omien suunnalta ovat kovat, tapansa mukaan Tuomioja yrittää surfailla välimaastossa: oikeassa olitte, mutta juna meni jo.


Juttua Uudessa Suomessa kommentoinut Lauri Viljanen toteaa:

"juna meni jo" Näin siinä on käynyt. Me maksoimme jo kertaalleen saksalaispankkien virheinvestoinnit Kreikkaan. Miksi veronmaksajien lahjoittamat rahat on siirtynyt Kreikan velaksi? Sitä sopii ihmetellä. Merkel näyttää kääntelevän takkiaan siten että saisi "anteeksiannon" myytyä omilleen. Sen jälkeen tuleekin tänne tiukka käsky. turpa kiinni. Onnellinen loppu meille jos selviämme sillä kun kertaalleen maksoimme nämä "investoinnit".


Sepä se, jatkaa omassa kommentissaan Hannu-Mikael:

Tehtyjen kardinaalivirheiden sarjaa, Kreikan hyväksymistä euroalueeseen, sen yliluotottamista saksalaisien ja ranskalaisien suurpankkien toimesta, niiden vastuiden siirtoa EU-tukien kautta velkasaatavaksi euromaiden veronmaksajille, ja Kreikan talouden kurjistamista troikan amerikkalaisilla opeilla on enää vaikea korjata, jos ylipäätään hauras eurohimmeli halutaan pitää kasassa.


Holtittomasti lainaa antaneiden pankkien ongelmat siirrettiin veronmaksajille

Maailman velkaongelman ratkaisemisen puolesta kampanjoiva brittiläisen Jubilee Debt Campaignin tammikuussa julkaisema  raportti paljastaa numeroiden valossa väärinkäsitykset Kreikan velasta meillä käytävässä julkisessa keskustelussa. Raportissa ilmenee se, ettei virheeksi osoittautuneilla ”pelastuspaketeilla”, joita Suomen hallitus oli tukemassa, suinkaan pelastettu tavallisia kreikkalaisia, vaan holtittomasti lainaa antaneita ylikansallisia pankkeja.

Troikan eli EU:n komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ensimmäinen pelastuspaketti Kreikalle sorvattiin vuonna 2010. Tuolloin Kreikka oli velkaantunut pankeille ja laajemmin finanssisektorille 310 miljardia euroa.

Viime vuoden loppuun mennessä Troikka oli pelastuspaketeilla lainannut Kreikalle 252 miljardia euroa.

”Tuosta rahasta 232,9 miljardia oli mennyt muuhun kuin kreikkalaisten auttamiseen. Eniten eli 149,2 miljardia oli käytetty alkuperäisten velkojen lyhennyksiin ja korkoihin. 48,2 miljardia meni kreikkalaisten pankkien pelastamiseen vuoden 2012 velkaleikkauksen jälkeen, ja 34,5 miljardia samassa yhteydessä ulkomaisille yksityissektorin lainoittajille tarjottuihin ”houkuttimiin”, kirjoittaa Arto Huovinen Kansan Uutisten verkkolehdessä.

Kaikista pelastuspakettien rahoista vain reilusti alle 10 prosenttia, euroissa 19,1 miljardia, käytettiin kriisin uhreiksi joutuneiden kreikkalaisten auttamiseen.

Pelastamisen tuloksena Kreikan velka oli viime vuoden lopussa 317 miljardia euroa, siis nimellisarvoltaan suurempi kuin ennen ”pelastuspakettia” vuonna 2010. Eli apua Kreikalle voisi tässä ”pelastusyrityksessä” luonnehtia muutaman lisäkiven heittämiseksi uppoamassa olevaan veneeseen.

Alussa Kreikka oli velkaa lähes yksinomaan yksityisille rahoituslaitoksille, mutta nyt 78 prosenttia velasta on julkiselle sektorille.

Jubilee Dept Campaignin loppupäätelmä onkin, että operaatioilla pelastettiin yksityiset pankit ja siirrettiin niiden ongelmat veronmaksajien kontolle. Pääosa siitä on euroalueen veronmaksajien harteilla, mutta IMF:n kautta myös muiden maiden.

Suomeksi ilmaistuna Kreikan pelastuksessa kävi niin, että luikurit pelastettiin, uhrit tuomittiin ja mikäli ei meno muutu sama peli jatkuu aina finassapelurien ja ylikansallisten pankkien aiheuttamien kasvukuplien puhjettua.


Annettava työrauha Kreikan uusille päättäjille lopettaa maansa painajainen

Tukipakettia aikoinaan neuvottelemassa ollut, silloinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ja nykyinen Antti Rinne pitävät kuitenkin yhä jääräpäisesti kiinni tuosta sopimuksesta, joka olisi alunperin pitänyt solmia Kreikan liriin saattaneiden saksalaispankkien kanssa, eikä siten, että maksajiksi joutuvat tavalliset kreikkalaiset. Jokaisen oikeudentuntoisen tulisi nyt olla todella huolissaan jos eurooppalaisille turmiollinen linja, jossa luikurit pelastetaan ja uhrit tuomitaan, saa jatkua.

Vaalit johtivat siihen, että kreikkalaiset irtisanoituivat Pasok- ja Uusi demokratia -puolueista ja niiden korruptoituneista valtasuvuista. Kreikkalaiset ovat äänestämällä Syrizaa puhkaisseet omat kansalliset mätäpaiseensa.

EU-maiden tulisikin, Suomi mukaan lukien, kun tukipakettilainojen hoito alkaa, vaatia korvauksia saksalais- ja ranskalais-pankeilta. On nimittäin turha kuvitella, ettei pankkien kuplia ei enää puhkeaisi, historia on opettanut nk vapaan markkina-talouden kulkevan kuplasta kuplaan. – Mikäli meno ei muutu, EU:n turmioksi koituu se, että kulloinkin uhriksi joutuneen valtion asukkaat tulevat jatkossakin olemaan tulilinjalla esim. kasvavan työttömyyden jatkumisen ja hyvinvointipalvelujen leikkausten muodossa.

Talousnobelisti Paul Krugman pitää syyllisinä komission ja EKP:n "kovapäisiä virkamiehiä" ja heidän poliittisia tukijoitaan, joiden taloustietämys on ollut enemmän kuvittelua kuin osaamista.

Uudelle pääministerille Alexis Tsiprasille Krugman toivoo nyt työrauhaa yrittää nostaa Kreikka jaloilleen. – Muun Euroopan tulisi antaa hänelle mahdollisuus lopettaa maansa painajainen, vaatii Krugman. Kreikkalaisten kuritus ei ratkaise ongelmaa.

Nobelisti Krugman: Lopettakaa Kreikan painajainen  Yle Uutiset 27.1.2015  12:09       LUE...

Onko EU:n linja jatkossakin, kuten Kreikan tapauksessa:

Luikurit pelastetaan, uhrit tuomitaan ja vaikeudet jatkuvat?  Avakka • Ilmo Suikkanen • 1.2.2015          

Rankaisulinja jatkuu: EKP ei enää huoli Kreikan velkaa vakuudeksi Taloussanomat 5.2.2015. 8:04                                   LUE...

Amnesty vaatii presidentti Obamaa vapauttamaan Manningin

mtv3 21.8.2013                                                                                                                        LUE...

Professori ymmällään Syyrian iskusta: Tekijän selvittäminen vaikeaa

Iltasanomat 22.8.2013                          LUE...

Professori: Lännen sotatoimet Syyriassa lisäisivät sekasortoa

Turun Sanomat 26.8.2013                                                                                                     LUE...

Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkänen: Ei iskua Syyriaan

Rauhanpuolustajat  29.08.2013                                                                                              LUE...

Kulttuureja yhdistävä Maailma kylässä valittiin v. 2014 festariksi

Markkinointi&Mainonta  3.10.2013                                                                                            LUE...                                             

Oikeustieteilijät: Saarelan tapaus ei vain Venäjän sisäinen asia

HeSa  7.10.2013 21:46                                                                                               LUE...

Öljybisnes todellinen rosvo - luonnonsuojelijat vapaaksi!

SKP • Juha-Pekka Väisänen • 5.10.2013                                                                                    LUE...

Greenpeacen johtaja tarjoaa itseään pantiksi Venäjälle

Turun Sanomat 9.10.2013  9:09                                                                                                 LUE...

Tekniikan Historia: Suomalainen sukelluspallo raivostutti Yhdys-vallat 1980-luvulla - Uhkasi jättää Suomen ilman huipputeknologiaa

tekniikka@talous 9.10.13          LUE...                                   

Nobelin rauhanpalkinto kemiallisten aseiden kieltojärjestölle

YLE Uutiset 11.10.13                                                                                                             LUE...

Hitler kuulee monikanavaisesta kampanjoinnista: "Pitäisi olla joku saatanan ajatusjohtaja ja kirjoittaa yökaudet blogeja"

marmai 11.10.2013                        LUE...

Tappajarobotit tulevat taistelukentille viidessä vuodessa - video

tekniikka&talous 20.10.2013  17:32                                                                                        LUE...

Millaista on ajaa paikassa jossa rekisterikilven väri määrää missä saat ajaa


rauhanpuolustajat                     LUE...

Uusi Rauhanpuolesta-lehti ilmestynyt   LUE...

Armahduslaki lyötiin lukkoon - Sini ja muut aktivistit on nyt virallisesti armahdettu

Venäjän parlamentti äänesti tänään kello 14 Suomen aikaa aktivistien armahtamisen puolesta myös armahduslain lopullisessa hyväksymis-äänestyksessä. Armahduksen hyväksy-minen ei tarkoita sitä, että aktivistit myöntäisivät syyllistyneensä mihin-kään rikokseen. Kaksi kuukautta vankeudessa viettäneet aktivistit myös muistuttavat, että Venäjä ei ole vieläkään armahta-massa Arktista.

Greenpeace 18.12.13 LUE...

Sini Saarela saapui Suomeen illalla

Saarela sanoi saavut-tuaan aikovansa jatkaa työtä arktisten alueiden puolesta.

YLE Uutiset 27.12.13  LUE...

Aki Kaurismäki kieltäytyi kutsusta filmifestivaaleille Marokkoon

Rauhanpuolustajat 01.12.2013              LUE...

Snowden ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi

Turun Sanomat 29.1.2014  21:28                                                                                    LUE...

Volgogradin iskut

Rauhanpuolustajat 03.01.2014 LUE...

Muslimiveljeskunta julistettiin terroristi-järjestöksi Egyptissä

Rauhanpuolustajat 03.01.2014 LUE...

Kapinalliset keksivät, miten torjua lennokkeja

HeSa 6.1.2014 2:00                  LUE...

Lennokkilentäjän työ: tapa 10 000 kilometrin päässä HeSa 6.1.2014     LUE...

Maan vihatuin mies israelilainen toimittaja Gideon Levy ja palestiinalainen tutkija Mouin Rabbani puhuvat Suomen vierailullaan Lähi-idän tilanteesta

HeSa 3.2.2014  5:55                                                                                                                      LUE...

NSA:n vuodetttuja salaisuuksia tuhottiin - katso erikoinen video

Tietoviikko 3.2.2014  10:08                                                                                                            LUE...

Rauma kaavailee pakolaisten ottamista Syyriasta  L-S 7.2.2014      LUE...

Natsit naistenpäivänä feministien kimppuun Malmössä!

Takku 10.3.2014             LUE...

Moskovassa marssittiin rauhan puolesta

Rauhanpuolustajat 16.03.2014                                                                     LUE...

Suomessa ei kaihdettu lasten teloituksia sisällissodan aikaan

YLE Uutiset 12.3.2014 7:02                                                                         LUE...

Mielenosoittajat vastustivat äärioikeiston väkivaltaa Turussa ja Helsingissä Turun Sanomat 15.3.2014                                                   LUE...

Lavrov arvosteli voimakkaasti länttä Münchenissä

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov arvosteli voimakkaasti länttä ja Natoa Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheessa, kertoo Iltasanomat.

Lavrov sanoi, ettei Venäjä ymmärrä Yhdysvaltain päähänpinttymää globaalin turvallisuuden varmistamisesta. Hän viittasi ohjuspuolustusjärjestelmään, jonka ulottamista Itä-Eurooppaan Venäjä on vastustanut voimakkaasti.

Tutkija: Suomea viedään vaivihkaa kohti Natoa  YLE Uutiset  17.6.2013 klo 10:06 LUE...

Ilmestynyt Into-tieto Martínez Jesús Manuel
Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet

Jyrki Lappi-Seppälä                                                              LUE...

Syyskuun 11. 1973 alkanut vallankaappaus kumosi Chilessä demokraattisesti valitun, kolme vuotta valtaa pitäneen sosialisti-presidentti Salvador Allenden hallinnon.    Tiedonantaja 11.9.13  LUE...

Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa

Hyvä teko on vallan käyttöä

Talouselämä 9.11.2013 13:03            LUE...

Järjestöt suomivat rahankeräyslain muutosta

Turun Sanomat 10.11. 2013 3.38                                        LUE...

Israelin Gazan edustalla suorittamista avustuslaivojen valtauksista tutkintapyyntö Ruotsissa Turun Sanomat 19.11. 2013 LUE...

Tuomioja: Iran-sopu hyvin myönteinen uutinen 

Turun Sanomat 24.11. 2013                        LUE...

Ilkka Herlin: Parasta varustelupolitiikkaa on puhdas vesi ja riittävä ruoka kaikille centrumbalticum 9.1.2014     LUE...

Monen tason taistelua Ukrainassa

Tiedonantaja • Marko Korvela 21.2.2014                     LUE...

HS: Suomalaiset eivät kannata sotilaallista liittoutumista Avakka  26.2.2014            

Selvä enemmistö suomalaisista ei kannata edelleen-kään sotilaallista liittoutumista, ilmenee Helsingin Sa-nomien teettämästä gallupista. Suomalaiset torjuvat Nato-jäsenyyden lisäksi EU:n yhteisen puolustuksen sekä Suomen ja Ruotsin puolustusliiton.          LUE...

Dosentti: Venäjä pitää kiinni Sevastopolista Iltasanomat 27.2.2014                                                                           LUE...

Taloussanomat 13.8.2014                                    LUE...

Gazan viimeinen voimalaitos lakkasi toimimasta

Rauhanpuolustajat 16.03.2014                                                   LUE...

NSA nauhoittaa kaikki puhelut "ainakin viidessä maassa" - vakoilu järkyttävän laajaa

Tietoviikko 19.3.2014  10:45    LUE...

Mitä ihmettä? Belgia jo USA:n velkapapereiden kolmanneksi suurin omistaja

Talouselämä 19.3.2014                                                        LUE...

Rauhan ja turvallisuuden tutkimusta tekevältä tutkimusverkosto SaferGlobenilta lausunto Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnalle

SaferGlobe 19.3.2014                                                          LUE...

MOT-kysely: Vastaajat penseitä EU:lle

Yle MOT 29.4.2014                                                                  LUE...

Rauhanpuolustajat: EU:n puututtava Egyptin sotilasjuntan toimiin Rauhanpuolustajat 25.3.2014 LUE...

Suomi liittoutuu sotilaallisesti salaisella Nato-sopimuksella - Naapuruussopimusta rikotaan

Verkkomedia 18.4.2014                                                             LUE...

Salolainen Nato-sopimuksesta: Eduskunta pidetään pimennossa YLE Uutiset 23.4.14         LUE...

Arhinmäki: Nato-sopimusta on valmisteltu piilossa YLE Uutiset 23.4.14                                      LUE...

Salainen asiakirja: Suomi USA:n turvallisuusvirasto NSA:n liittolainen

Iltalehti 13.5.2014                                                                      LUE...

Ei ihmisoikeusloukkausten monitorointia Länsi-Saharaan Rauhanpuolustajat 30.4.2014    LUE..

Mitä tulee tietää EU:n ja USA:n välisestä vapaa-kauppasopimuksesta? Verkkomedia 6.5.2014    LUE...

Ajankohtainen aihe taas kerran: Nato-keskus-telu 2013  Pulu-TV 5.7.2014                                      LUE...

Rajavartiosto kiistää väitteet venäläisten hävittäjien tunkeutumisesta Suomen ilmatilaan

HeSa 29.5.2014                                                               LUE...

Kriisinhallintaa vai kriiseihin ohjausta? 

Nato-aluksia Turkuun elokuun lopulla

9.6.2014 • Ilmo Suikkanen • SRP:n Uudenkaupungin yhdistys     LUE...

Venäläisprofessori AL:ssä: Suomi sovittelemaan Ukrainan konfliktia

Turun Sanomat 13.8.2014                                                 LUE...

Ukrainan ilmavoimat todennäköinen syyllinen MH17 alasampumisessa Itä-Ukrainassa

Verkkomedia 10.8.2014                                                       LUE...

Kanerva: Etyjin tarkkailutehtävän suuruus Ukrainassa vielä auki  Turun Sanomat 5.9.2014   LUE...

Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? – Ukrainan kriisi ja maailman ymmärtäminen

Ortodoksinen verkkolehti 20.7.2014                                        LUE...

AL: Suomalaisjärjestö tunnustelee rauhaa Ukrainassa  Turun Sanomat 14.8.2014                      LUE...

Venäjän ulkoministeri: Länsimaat eivät edes yritä vaikuttaa Kiovaan  Verkkomedia 29.7.2014  LUE...

Raumalla ollaan jo valmiina Syyrian pakolaisten tuloon  YLE Turku  29.7.2014              LUE...

Lännen valtamedia väärentää ja jättää lukijat uutispimentoon? Verkkomedia 29.7.2014            LUE...

Venäjän YK-lähettiläs: YK alkaa tajuta Itä-Ukrainantilanteen Turun Sanomat 14.8.2014       LUE...

Boistön ”sala-neuvotteluihin” osallistunut amerikkalais-professori kuvailee kokousta

mtv3 26.08.2014 21:32                                                              LUE...

Suurlähettiläät Minskin tapaamisesta: syytä varovaiseen optimismiin YLE Uutiset  27.8.2014 LUE...

Arhinmäki tyrmää Nato-sopimuksen:

"Tässä on hivuttamisen taktiikka"

Iltasanomat 27.8.2014                                                                  LUE...

Tuomioja: Isäntämaatukiasiakirja ei ole uusi asia eikä askel kohti Natoa YLE Uutiset  27.8.2014 LUE...

Terroristit ja merirosvot tähtäimessä sotaharjoituksessa Suomen rannikolla

Turun Sanomat 27.8.2014  16:33                                                  LUE...

Venäläispoliitikko: Suomi ja Ruotsi eivät enää ole puolueettomia Naton isäntämaina

YLE Uutiset  28.8.2014 klo 7:41                                                    LUE...              

Nato-isäntämaasopimusta on edus-

kunnassa käsitelty ja vastustettukin:
Myöhäisheränneet pesevät kasvojaan

Avakka 30.8.2014                                                                         LUE...

Amerikkalainen rauhanaktivisti: Israel on Yhdysvaltain ydinasetukikohta Lähi-idässä

Verkkomedia 2.9.2014                                                           LUE...

Länsi-Sahara – viimeinen siirtomaa -näyttely maaliskuun ajan Uudenkaupungin kirjastossa

Marokko polkee ihmisoikeuksia ja riistää Länsi-Saharan luonnonvaroja

Avakka 9.3.2013 • teksti ja kuvat Ilmo Suikkanen

Kansainvälisen painostuksen seurauksena alueen emtomem siirtomaaisäntä Espanja alkoi vetäytyä Länsi-Saharasta Francon kuoleman jälkeen vuonna 1975. Tämän jälkeen Marokko ja Mauritania vaativat aluetta itselleen. Aluksi ne jakoivat alueen keskenään, mutta Mauritania luopui aluevaatimuksistaan minkä jälkeen alue on ollut Marokon miehitysvallan alainen. Lukuisat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat vahvistaneet, että länsisaharalaisilla on itsemääräämisoikeus, eli oikeus päättää alueen tulevaisuudesta ja omasta kohtalostaan.  ´

Vuonna 1991 Marokko ja Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario solmivat tulitauon ja YK ryhtyi järjestämään Länsi-Saharan alueella kansanäänestystä, jossa länsisaharalaiset saisivat itse päättää tulevaisuudestaan. Kansanäänestys on edelleen järjestämättä. Marokko kieltäytynyt edelleen noudattamasta YK:n päätöslauselmia eikä ole suostunut kansanäänestyksen järjestämiseen. Se ei hellitä otettaan Länsi-Saharasta ja jatkaa siirtomaavallan perintöä miehitetyillä alueilla. YK:n rauhanturvaoperaatio alueella on ainoa, jonka mandaattiin ei kuulu ihmisoikeuksien valvonta, joten räikeät ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää miehitetyssä Länsi-Saharassa. 


EU-parlamentin valtuuskunnan vierailun estettiin viime viikolla

Länsisaharalaisten unohdettujen oikeuksien tunnustamisen täytyy alkaa heidän itsemääräämis-oikeuden tukemisesta. Kansalaisyhteiskunta ja kansainvälinen yhteisö eivät voi sulkea silmiään loputtoman räikeältä oikeuksien epäämiseltä. YK:n on korkea aika reagoida tilanteeseen ja oikaista vuosikymmeniä jatkunut tehtäviensä laiminlyönti. Sahraweille kuuluu oikeus vapauteen ja päättää itse omasta tulevaisuudestaan.

Viimeksi viime viikolla Marokko esti EU-parlamentin valtuuskunnan vierailun alueelle. Casablancan lentokentälle saapuneet parlamentaarikoiden pääsy Marokkoon estettiin ja heidät palautettiin samalla lennolla takaisin, kertoo Teemu Matinpuro.

Marokko ryöstää edelleen röyhkeästi Länsi-Saharan luonnonvaroja. Kansainvälinen yhteisö sulkee kuitenkin silmänsä tilanteelta, ja muun muassa EU neuvottelee parhaillaan maiden välisen kalastussopimuksen uusimisesta. Newyorkilainen asianajajaliitto New York Advocacy Association hiljattain julkaiseman Länsi-Saharan tilannetta koskevan raportin mukaan yksikään Marokon kanssa tehty sopimus ei saa kattaa Länsi-Saharan aluetta. Sopimukset eivät myöskään saa koskea Länsi-Saharan luonnonvaroja, kuten kalastusalueita tai fosfaatteja. Tällaiset sopimukset eivät olevat Sahrawit eivät itse hyödy luonnonvarojensa käytöstä.

Marokko saa puolessa vuodessa yli 200 miljoonaa dollaria voittoa Länsi-Saharan alueen fosfaattikaivoksista. Laittomia tuloja Marokko kerää alueella myös kalavesien, hiekkakenttien, suolakaivosten sekä hedelmä- ja vihannesviljelmien kautta, toteaa Matinpuro. 

Länsi-Sahara – viimeinen siirtomaa -näyttelyn paikallisista järjestelyistä vastaa Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys. Se on esillä maaliskuun ajan Uudenkaupungin kirjaston Galleria Kirjavassa kirjaston aukioloaikoina ma - pe 10-19, la 10-14.

Länsi-Sahara todella on näyttelyn nimen mukaisesti Afrikan viimeinen siirtomaa. Uudenkaupungin kirjaston Galleria Kirjavaan avattua näyttelyä esittelemään saapunut Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kertoi tilanteesta Marokon miehittämässä maassa. Alue on jo vuodesta 1963 kuulunut Yhdistyneiden kansakuntien listaan alueista, joissa siirtomaavalta on purettava sen alkuperäisenväestön vaatimusten mukaisesti. Maan paossa Espanjassa asuvan Fadel Jalifan maalaukset kuvaavat länsisaharalaisten pakolaisten elämää äärimmäisen ankarissa olosuhteissa Algerian eteläosassa sijaitsevilla pakolaisleireillä.

Näyttelyn esitteli Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro, joka itsekin on vieraillut Länsi-Saharassa.

Länsisaharalaisen unelma merestä näyttää Fadel Jalifin kuvaamana tältä. Rannikon rikkaiden kalavesien saaliit eivät kuitenkaan hyödytä alueen kanta-asukkaita. Marokon ohella niitä riistävät rikkaiden länsivaltojen kalastusalukset. Myös muista luonnon-rikauksista,n kuten kaivannaisteollisuudesta sekä hedelmä- ja vihannesviljelmistä tuotot korjaa Marokko.

Kaksi rohkeaa naista on päättänyt toimia oikeuden puolesta Meksikossa.


He ovat avaintodistajia viisi vuotta sitten tapetun suomalaisen ihmisoikeustarkkailija Jyri Jaakkolan ja ihmisoikeuspuolustaja Bety Cariñon oikeudenkäynnissä. Nyt naiset ovat hengenvaarassa. Heitä on toistuvasti uhkailtu ja he ovat joutuneet pakenemaan kotikaupungistaan.

Ensimmäinen uhkailu tapahtui naisten kotikaupungissa El Carrizalissa Oaxacan osavaltiossa 22. tammikuuta. Jyrin ja Betyn murhista epäiltynä pidätetyn miehen sukulaiset menivät tapaamaan naisia ja vaativat heitä perumaan aiemmat, kirjallisesti antamansa todistajanlausunnot.

Samat uhkailijat ilmestyivät uudestaan El Carrizaliin helmikuun alussa ja sanoivat naisten sukulaisille, että “jotain pahaa voi tapahtua”, mikäli naiset eivät peruisi todistajanlausuntojaan.


Pelko kostotoimista hidastaa jatkuvasti murhien tutkintaa ja estää oikeuden totetumista.

Meksikon viranomaisten täytyy taata todistajien turvallisuus ja tuoda uhkailijat oikeuden eteen.

Jyri Jaakkola ja Bety Cariño tapettiin aseellisen ryhmän hyökkäyksessä 27.4.2010 Oaxacan osavaltiossa lähellä San Juan Copalan piiritettyä kylää. Ryhmällä on todennäköisesti yhteyksiä sekä osavaltion että liittovaltion tason viranomaisiin. Murhista annettiin vuoden 2012 syksyllä 14 pidätysmääräystä, mutta 11 ryhmän jäsentä on siitä huolimatta edelleen vapaalla jalalla.

Meksikon viranomaiset ovat luvanneet selvittää murhat, mutta ketään ei ole vieläkään saatu vastuuseen.

Vaadi Meksikon viranomaisilta murhien todistajien suojelua. Viranomaisten on tutkittava Jyrin ja Betyn murhat ja taattava, että ihmisoikeusaktivistit voivat tehdä työtään turvassa.

Jyri Jaakkolan murhan todistajat hengenvaarassa

Avakka • 15.2.2015

Ihmisoikeuspuolustaja Bety Cariñon ja Jyri Jaakkolan murhien avaintodistajia uhkaillaan Meksikossa. He ovat hengenvaarassa. Vaadi Meksikon viranomaisilta todistajien suojelua!  

Ihmisoikeuspuolustajien Jyri Jaakkolan ja Bety Cariñon murhien avaintodistajia on uhkailtu Meksikossa. Uhkausten tarkoituksena on mitä ilmeisimmin estää heitä todistamasta oikeudessa. Todistajat voivat olla hengenvaarassa.

Ihmisoikeuspuolustajien murhista epäiltynä pidätetyn miehen sukulaiset ovat uhkailleet kahta naista, jotka ovat murhien avaintodistajia. Oaxacan alueen alkuperäisväestöön kuuluvia todistajia kuullaan oikeudessa pian. Ensimmäinen uhkailu tapahtui naisten kotikaupungissa El Carrizalissa. Pidätetyn miehen sukulaiset menivät tapaamaan naisia ja kehottivat heitä perumaan aiemmat, kirjallisesti antamansa todistajanlausunnot.


”Jotain pahaa voi tapahtua”

Tämän jälkeen molemmat todistajat ovat paenneet El Carrizalista. Samat uhkailijat tulivat todistajien kotiin 3. ja 4. helmikuuta ja sanoivat heidän sukulaiselleen, että “jotain pahaa voi tapahtua” (algo malo puede pasar), mikäli naiset eivät peru todistajanlausuntojaan. Viranomaiset eivät ole kyenneet vielä tähän päivään mennessä takaamaan todistajille riittävää suojelua.

Jyri Jaakkola ja Bety Cariño tapettiin aseellisen ryhmän hyökkäyksessä  vuonna 2010 Oaxacan osavaltiossa lähellä San Juan Copalan piiritettyä kylää. Ryhmällä on todennäköisesti yhteyksiä sekä osavaltion että liittovaltion tason viranomaisiin.

Vuonna 2012 14:stä aseellisen ryhmän jäsenestä  annettiin pidätysmääräys. 11 ryhmän jäsentä on määräyksestä huolimatta edelleen vapaalla jalalla. Mitä ilmeisimmin viranomaisten toimintaa hidastaa pelko ryhmän mahdollisista kostotoimista.


Vaadi Oaxacan osavaltion kuvernööriltä murhien avaintodistajien suojelua! 

Amnesty 13.2.2015                                                                                                    LUE...
 

Natottajan uskontunnustus


Minä uskon USAhan,

Maailman Kaikkivaltiaaseen,

kaiken hyvän Luojaan,


ja NATOon,

USAn johtamaan Voimaan,

meidän Liittokuntaamme,

joka sikisi Toisesta Maailmansodasta,

syntyi Kylmästä Sodasta,

kärsi Rauhan aikana,

melkein jo haudattiin,

astui alas unholaan,

nousi 11/9 kuolleista,

astui asein Irakiin,

istuu USAn, Maailman Kaikkivaltiaan,

oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuottamaan

enimmäkseen kuolleita,


ja Terrorismin Vastaiseen Sotaan,

pyhän yhteisen Liittokunnan,

vääräuskoisten hävittämisen,

kidutettavien hukuttamisen,

ruumiiden häpäisemisen

ja iankaikkisen Guantanamon.


LÄHETTÄNYT TAUNO O. MEHTÄLÄ

Ote PENTTI SAARIKOSKEN runosta, jota ovat Facebookissa suositelleet Pauliina S, Anne ruuskanen ja Marjaliisa Siira


”En anna heille anteeksi sillä he tietävät hyvin mitä tekevät.

He halusivat minun kirjoittavan tuulesta, linnusta ja puusta

kauniita lauluja, joita he sielunsa virkistykseksi lukisivat iltai-

sin, unohtaakseen mitä ovat päivällä tehneet: myrkytäneet

tuulen, tappaneet linnun ja puun.

En jätä heitä rauhaan.

En heidän mielikseen hio sanojani käsittämättömiksi, en odota

kunnes he ovat ehtineet rakentaa vankilansa ympärilleni, en

usko heidän tietoonsa, en heidän rahaansa, en heidän juma-

laansa enkä heidän voittoonsa.

He kasvattivat minut, he yrittivät nujertaa minut uskolliseksi pal-

velijakseen, ja nyt he ovat vihaa täynnä kun näkevät ponniste-

lujensa menneen hukkaan, minusta tuli heidän vastustajansa,

ja kaikki heidän opetuksensa kääntyvät heitä itseään vastaan.

En jätä heitä rauhaan, ennen kuin heiltä on otettu pois valta jolla

he hallitsevat ihmisiä, nyt kun he eivät enää pysty hallitse-

maan asioita, he ovat liikemiehiä ja heille on aina maksettava

enemmän kuin he maksavat, mutta minä maksan heille sa-

malla mitalla kuin he ovat maksaneet minulle, he ovat myr-

kyttäneet tuulen, tappaneet linnun ja puun, minun iloni kaikki.

He omistavat maan, ja he omistavat taivaan, mutta maa ja taivas

eivät ole heidän puolellaan, he tietävät sen ja siksi he varustau-

tuvat sotaan, he tuhoavat maan ja taivaan mieluummin kuin

luopuvat omistuksestaan.

En usko heidän voittoonsa, sillä heitä on yhä vähemmän, ja yhä

enemmän on niitä jotka eivät odota toimettomina, meitä on

yhä enemmän, heidän asuntojensa ahtaudessa, heidän kou-

luissaan, heidän tehtaisaan, meitä on yhä enemmän, yhä

enemmän he tarvitsevat meitä, yhä vähemmän me tarvitsem-

me heitä, me olemme jo kyllin kauan kantaneet heitä harteil-

lamme ja sietäneet heidän epäkelpoa hallitustaan, heidän

huonoa taloudenpitoaan, heidän vääriä oppejaan.

Me kannamme heitä harteillamme, eikä meidän tarvitse muuta

kuin suoristaa selkämme, ja he putoavat, eikä meidän tarvitse

muuta kuin avata suumme, ja he vaikenevat, lintu laulaa taas,

puu viheriöi.”

Rauhan Symposiumin suojelija presidentti Tarja Halonen:

Aseet eivät ratkaise ongelmia kestävästi vaan luovat niitä lisää

Painavia aiheita oli elokuussa pidetyn Uudenkaupungin Rauhan Symposiumin asialistalla: Rauhan ja konfliktintutkimus, historian- ja tulevaisuuden tutkimus sekä kieli-, ja väestötiede.

Avakka • Ilmo Suikkanen • 13.8.2017

Ensimmäinen Rauhan Symposium -seminaari pidettiin Uudessakaupungissa elokuussa. Kaikille avoimessa, kansainvälisessä seminaarissa oli tavoitteena käsitellä rauhan tematiikkaa monitieteellisesti. Edustajia oli seitsemästä eri maasta. Alustajina oli arvostettuja tutkijoita rauhan ja konfliktin tutkimuksenkin saralta sekä myös historian ja väestötieteen, tulevaisuuden tutkimuksen ja kielitieteen alueelta.

– Itse uskon vakaasti tällaisia tapahtumia tarvittavan, ei ole hyväksi, että tiedemiehet puhuvat vain keskenään, sanoo Symposiumin järjestelyistä vastaavana ja avauspäivän moderaattorina toiminut Uudenkaupungin valtuuston puheenjohtaja Jaana Vasama.

Avatessaan tapahtuman Vasama luki myös Rauhan Symposiumin suojelijana toimineen presidentti Tarja Halosen tervehdyksen tapahtumalle.

– Lämmin menestyksen toivotukseni Rauhan symposiumille. Tässä sotien ja riitojen repimässä maailmassa on tuskin mitään arvokkaampaa kuin rauhan rakentaminen.

Halonen totesi tervehdyksessään myös, että sodat muuttavat muotoaan, aseelliset konfliktit kohdistetaan nykyaikana tarkoituksella yhä syvemmälle perinteiseen siviiliyhteiskuntaan, josta seuraa entistä kauheampaa tuhoa ja suurempia vaikeuksia sovintoon.

– Siksi kestävä rauha voidaan rakentaa vain yhteiskuntien paremmalle tuntemukselle ja kykyyn korjata niiden epäkohtia ajoissa. Se on usein vaikeaa, mutta aseet eivät ratkaise ongelmia kestävästi vaan luovat niitä lisää.


Pidetty Rauhan Symposium on osa sekä Suomi 100 että Uusikaupunki 400 -juhlavuosien ohjelmaa. Jatkossa seminaari on tarkoitus järjestään joka toinen vuosi. Tapahtumasarja huipentuu suureen Rauhan Symposiumiin vuonna 2021, Uudenkaupungin rauhan täyttäessä 300 vuotta.

Rauhan Symposium-idean isä itävaltalainen soveltavan tilastotieteen professori ja uusikaupunkilainen kesäasukas Wolfgang Lutz haaveilee, että tuolloin Uudessakaupungissa järjestettävässä rauhantapahtumassa Venäjän presidentti ja Ruotsin kuningas kohtaisivat toisensa täällä.

Pohjola on loistava esimerkki keskinäisen rauhan ja luottamuksen merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle. Napanuora alueen varsin sotaisaan menneisyyteen on kyetty katkaisemaan ja viimeiset kaksisataa vuotta täällä on nautittu rauhasta. Rauha mielletään pohjoismaisuuden olennaiseksi osaksi ja ajatus Pohjoismaiden välisestä sodasta koetaan nykyään täysin mahdottomana.

Vuosisataisen sotaperinteen vaihtuminen syväksi rauhaksi on huomattava saavutus, jonka merkitystä tulee pohtia myös globaalissa kontekstissa, sanoo Uudenkaupungin Rauhan symposiumissa luennoinut professori Marko Lehti  Tampereen Rauhan ja konfliktintutkimuskeskuksesta (TAPRI).


Pohjoismaat ovat jo pitkään muodostaneet erillisen rauhan alueen, jossa on vallinnut syvä luottamus siihen, että kaikki keskinäiset kiistat tullaan ratkomaan rauhanomaisesti. Sodasta tai muusta vakavasta konfliktista pohjoismaiden välillä on tullut ajatuksena absurdi. Pakolaiskriisin mukana palautetut rajatarkastukset pohjoismaiden välille osoittavat, että mikään asetelma ei ole koskaan lopullinen ja kehitys voi kulkea aina vastakkaiseen suuntaankin, jos pohjoismaista rauhaa ja sen perusteita ei vaalita.


Uudenkaupungin rauha merkitsi Ruotsin suurvalta-asemalle

Jos palautetaan mieliin kolmen sadan vuoden takainen Suuri pohjan sota ja sen lopullisesti päättänyt Uudenkaupungin rauha niin ero viimeisen sadan ja miksei parin sadan vuoden historiaan on merkittävä. Uudenkaupungin rauha solmittiin Venäjän kanssa, mutta sodassa Ruotsin vastaiseen rintamaan osallistui myös toinen skandinaavinen kuningaskunta Tanska, jonka kanssa Ruotsi oli kamppailut useasti ja jota vastaan käytiin vielä myöhemminkin pari sotaa. Håkan Wiberg on arvioinut, että pohjoismaisten valtakuntien tai siis Ruotsin ja Tanskan välillä olisi käyty peräti 60 sotaa. Viimeinen pohjoismainen aseellinen konflikti Ruotsin ja Tanskan välillä käytiin Napoleonin sotien aikaan ja lopputulemana Norja siirtyi Tanskalta Ruotsille.


Uudenkaupungin rauha merkitsi myös loppua Ruotsin suurvalta-asemalle ja sen sotaisalle valloituspolitiikalle. Samalla itsevaltiaan kuninkaan valtaa rajoitettiin merkittävästi ja valtakunta siirtyi kohti perustuslaillista monarkiaa. Näin luotiin tärkeä perusta kohti pohjoismaista rauhaa: vahva perustuslaillisuus ja suurvaltavapoliittisten kiistojen ulkopuolelle jättäytyminen sekä tietty etäisyys Keski-Euroopan valtapolitiikkaan.


Ruotsin ja Norjan personaaliunionin väkivallaton purkautuminen 1905 on kansainvälisesti merkittävä ja harvinainen virstanpylväs. Uusi itsenäinen valtio syntyi kansanäänestyksen kautta ja Ruotsi hyväksyi lopulta vastentahtoisesti eron kiistattomuuden ilman väkivaltaista yritystä tukahduttaa kansan mielipide.


Rauhanomainen ratkaisu kiistaan Ahvenanmaasta hakee vertaistaan Euroopassa

Ahvenanmaan kiista Suomen itsenäistyttyä on toinen hyvä esimerkki. Kiistassa on paljon samaa kuin tämän päivän itä-Ukrainan kriisissä muta merkittävä ero löytyy osapuolten kyvyssä hyväksyä Kansainliiton tarjoama sovitteluratkaisu. Ahvenanmaa oli autonimiseen Suomen suurruhtinaskuntaan kuulunut osa, jossa leimahti voimakas separatistinen liike ja jossa vedottiin kansallisuusaatteeseen ja historiallisiin siteisiin. Ruotsi ruokki separatistisia ajatuksia Ahvenanmaalla ja saariryhmän liitoksella Ruotsiin oli kuningashuoneen tuki. Demilitarisoidulla saariryhmällä vieraili niin Ruotsin kuin nuoren Suomen sotilaita muta aseelliselta yhteenotolta vältyttiin. 


Tuore Kansainliitto, joka oli perustettu nimenomaan maailman rauhan säilyttämiseen, otti asian käsittelyyn. Suomi julisti ensin kysymyksen

sisäiseksi mutta lopulta kaikki osapuolet hyväksyivät käsittelyn ja asetettu komitea kuuli eri osapuolia mukaan lukien ahvenanmaalaisia separatisteja. Ratkaisua haettiin rauhanvälityksen sijaan arbitraation keinoin. Pitkään harkittuaan Kansainliton komitea antoi oman ratkaisuehdotuksensa, jossa Ahvenanmaa säilyisi osana Suomea mutta alue saisi laajan itsehallinnon. 


Pohjoismaisen rauhan kehittymisestä kertoo kyky hyväksyä sovitteluratkaisu ja luottamus rauhanomaiseen tulevaisuuteen. Ratkaisu hakee vertaistaan sotien välisessä Euroopassa, jossa monet vastaavat kansallisuuskiistat jäivät hiertämään naapurien suhteita luoden pohjan tuleville konflikteille.


Christopher Browning ja Pertti Joenniemi muistuttavat kuitenkin tutkimuksessaan, että pohjoismaisuudessa kyse ei ole yhdenmukaisuudesta tai yhtenäisestä pohjoismaisesta identiteetistä eikä sitä tulisi nähdä rauhanyhteisön edellytyksenä, vaan enemminkin avoimuus, suvaitsevaisuus ja ennen kaikkea siitä, miten näkemys toisesta uhkana muuntuu yhdistäväksi moninaisuudeksi, jossa erilaisuus on voimavara, on tärkeä rauhanyhteisön määrittäjä. Jo varhaisessa skandinavismissa jokainen kansa mielsi sen eri tavoin mutta samalla tarvittiin yhtenäinen laajempi historiallinen menneisyys (viikinkiaika). 


Pohjoismaiden rauhan perusta unohdetaan turhan usein

Pohjoismaisen rauhan yhteisön synty on opettavainen tarina mutta sitä on vaikea suoraan kopioida. Pohjoismaiden kohdalla puhutaan parin vuosisadan prosessista, jossa keskinäisiä uhka- ja viholliskuvia ja tarinoita keskinäisestä vihanpidosta ei suoraan tietoisesti pureta vaan jossa ne menettävät merkityksensä ja korvautuvat uusilla merkityksillä. Siinä tavallisten ihmisten kanssakäyminen, ystävyys ja ilonpito hävittivät valtiollisten uhkakuvien perustan ja teki niistä merkityksettömiä, vanhanaikaisia ja lopulta absurdeja. Tarina korostaa yleisemmin alueellisten prosessien ja kansalaisyhteiskunnan roolin tärkeyttä mutta myös rauhan rakentamisen pitkää jännettä.


Väitän että pohjoismaiden rauhan perusta on jäänyt viime aikaisessa kehityksessä turhan usein unohdetuksi niin julkisessa keskustelussa kuin politiikkojen arvioissa, sanoo Marko Lehti


Suomi menestyy rauhan indeksi -vertailuissa, mutta rasitteena on väkivaltarikosten määrä ja asevienti sotaa käyviin maihin

Keskinäisen konfliktin uhan puuttumisen oheen pohjoismaat vaikuttavat myös sisäisesti hyvin vakailta ja rauhanomaisilta. Tätä kuvaa tässä päivässä ehkä parhaiten pohjoismaiden sijoitukset kahdessa globaalissa valtioindeksissä: valtioiden haurautta ja vakautta kuvaava Fragile state index ja globaali rauhan indeksi. Ensinmainittua tilastoa Suomi on dominoinut jo vuosikaudet. 


Tämä hauraiden valtioiden indeksi korostaa yhteiskunnan koheesiota (turvallisuusviranomaisten roolia, irrallista eliittiä, ryhmien eriytymistä), taloutta (taloudellinen taantuma, epävakaus sekä aivovuoto), poliittisia tekijöitä (valtion legitimiisyys, julkiset palvelut, oikeudenmukaisuus/lakien kunnioittaminen) ja sosiaaliset tekijät (väestöllisiä paineita, pakolaisuus, ulkoinen interventio). Ne kertovat juuri valtion vakaudesta ja hauraudesta.


Global peace indeksissä kärkisijaa on taas pitänyt vuosikaudet Islanti ja Tanska on seurannut sitä pitkään kakkossijalla, vaikka sen sijoitus on nyt tippumassa. Tässä indeksissä Suomen sijoitus oli vielä 2011 neljäs mutta on nyt vajonnut jo sijalle 17. Ruotsi on vajonnut yhden sijan Suomea alemmaksi. Pohjaa pitävät tässä Syyria, Afganistan, Irak, Etelä-Sudan, Jemen ja Somalia.


Global peace indeksi taas ottaa huomioon sellaisia muuttujia kuin toimiva hallinto, varallisuuden tasapuolinen jakautuminen, informaation vapaus, korruption aste, muiden oikeuksien hyväksyntä mutta myös yhteiskunnan sisäinen väkivalta. Suomen sijoitusta painaa erityisesti maan väkivaltarikosten määrä, väkivaltaisten mielenosoitusten riskin nousu ja asevienti sotaa käyviin maihin.


Pohjoismaissa on syytä olla ylpeä sijoituksistaan näissä indekseissä. Suomessa on paljon useammin noteerattu julkisessa keskustelussa erilaisia kilpailukyky indeksejä mutta väitän, että nämä kaksi indeksiä kertovat paljon syvällisemmin yhteiskunnan tilasta mutta myös sen potentiaalisesta resiliensistä muutosten ja kriisien aikana.


Pohjoismaita on leimannut pyrkimys pysyä erossa eurooppalaisesta voimapolitiikasta

On selvää, että pohjoismainen yhteiskuntamalli, joka on perustunut yhteiskuntarauhan vaalimiselle, tasa-arvolle, koulutukselle ja hyvinvoinnin takaamiselle kaikille on historiallisen kehityksen tulos tällä alueella eikä sitä voi suoraan viedä muualle. Länsimaat ovat syyllistyneet jo pitkään omien arvojensa ja malliensa viemiseen rauhan nimissä ja päätyneet uudenlaisiin kolonialismin muotoihin. Pohjoismaiden vakaus, syvä rauhan tila, kuitenkin antaa Pohjoismaille oivat valmiudet ja luovat moraalisen velvoitteen toimia parhaan kykynsä mukaan rauhanedistämiseksi myös maailmalla.


Pohjoismaita on leimannut pyrkimys pysyä erossa eurooppalaisesta voimapolitiikasta ja ne ovat viimeisen sadan vuoden aikana myös osallistuneet aktiivisesti kansainvälisen rauhanpolitiikan tekemiseen ensin osana Kansainliittoa ja sitten Yhdistyneitä Kansakuntia. 


Professori Lehden mukaan panostus rauhanpolitiikkaan on Pohjoismaissa nähty perinteisesti palvelevan niiden omia intressejä ja tavoitteita. Kylmän sodan maailma korosti suurvaltojen roolia ja valtioiden koskemattomuutta. Kylmän sodan jälkeisen rauhandiplomatian päätrendin on ollut aktiivisempi rauhanrakennus ja rauhanvälitys. Aktiivisella rauhanpolitiikalla Pohjoismaat ovat pyrkineet vaikuttamaan koko kansainvälisen järjestelmän vakauteen. Varsinkin pienten valtioiden etuna on tavoitella konfliktien rauhanomaista ratkaisua ja vakaampaa maailmaa.


Kylmän sodan vuosina pohjoismaiden päärooli oli rauhanturvaamisessa ja siinä pohjoismaat Suomi mukaan lukien saavuttivatkin vankan maineen. Pohjoismaat olivat mukana 13:ssa kylmän sodan ajan rauhanturvaoperaatiossa ja pohjoismaalaiset muodostivat neljäsosan koko henkilöstöstä. Pohjoismaisesta rauhanturvaamisesta muodostui uusi malli koko kentälle. Rauhanturvaaminen ei ollut vain velvoite vaan siitä tuli kansallisen ylpeyden lähde.


Suomalaiset ovat toimineet välittäjinä monissa eri yhteyksissä, mutta Norja on rauhandiplomatian edelläkävijä  

Pohjoismaiden edustamasta mallista tuli myös YK:n rauhanturvaamisen ideaali. Pohjoismailla oli myös keskeinen rooli useissa eri operaatiossa. Pohjoismainen yhteistyö oli tiivistä ja johti mm. YK rauhaturvamanuaalin, ns Sinisen kirjan, julkaisuun. Pohjoismaisen rauhanturvaamisen kulta-aika päättyi 90-luvulle, jolloin rauhanturvaamisen rooli muuttui. Sen jälkeen rauhanturvaamisen on myös menettänyt osan aikaisemmasta asemastaan pohjoismaisessa yhteistyössä.


Pohjoismaiden viimeisten vuosikymmenten rauhanpolitiikan painoisteet ovat olleet siviilikriisinhallinnassa ja rauhanvälityksessä. Rauhanvälitystapausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti 1990-luvulla ja siitä on tullut tärkeämpi osa myös Pohjoismaiden diplomaattista toimintaa. Varsinkin Norja ja Suomi ovat profiloituneet viime vuosina rauhanvälityksen kentällä.


Valtaosa konflikteista ei nykyään päätykään toisen osapuolen sotilaalliseen voittoon, vaan osapuoltenvälille neuvotellun rauhansopimuksen allekirjoittamiseen. Uudelle rauhandiplomatialle on olluttyypillistä valtiokeskeisyyden väheneminen. Suurin osa kahden viime vuosikymmenen sodista on ollut konflikteja, joissa valtio on vain yksi osapuoli.  Pohjoismaiden keskuudessa Norja on panostanut eniten rauhanvälitykseen ja on siten selvästi rauhandiplomatian edelläkävijä. 


Joulukuussa 2011 ulkoministeriö julkaisi rauhanvälityksen toimintaohjelman, minkä jälkeen rauhanvälitys on vakiintunut merkittäväksi osaksi Suomen ulkopolitiikka. Matka rauhanvälityksen suurvallaksi on kuitenkin pitkä ja vaivalloinen, ja Suomi on vasta tuon polun alussa. Rauhanvälityksen asema YK:ssa onkin monella tavalla vahvistunut: järjestöllä on laajemmat ja selkeämmät toimintavaltuudet. Myös valmiudet toimia ovat olennaisesti kohentuneet. Tässä kehityksessä Suomella on ollut oma roolinsa.


Suomen asema on ollut merkittävä myös EU:n ja Etyjin rauhanvälityksen ystäväryhmien perustamisessa. Lisäksi Suomi tuki EU:n piirissä tukenut aktiivisesti rauhaninstituutin (European Institute of Peace, EIP) perustamista ja instituutin toiminnan käynnistyttyä Suomella on avautunut keskeinen asema sen johtoelimissä. (Pekka Haavisto on nykyään johtoryhmän puheenjohtaja) Suomalainen toimintamalli eroaa merkittävästi Norjasta mutta molemmat rakentuvat vahvalle pohjoismaiselle kansalaisyhteiskunnalle, jossa viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välinen yhteistyö on luontevaa. 


Suomalaiset toimijat ovat myös merkittävästi vaikuttaneet rauhanvälityksen normistojen muutokseen. Joustava, luova ja luottamuksellinen yhteistyö virallisten ja yksityisten toimijoiden välillä luo potentiaalia rauhanprosessien käytäntöjen uudistumiselle ja Suomi on näyttänyt tässä tietä muille. Yksityisistä rauhantekijöistä on tullut rauhanprosessien ketteriä ja mukautumiskykyisiä toimijoita, joiden innovatiivinen ajattelu avaa mahdollisuuksia vanhojen tapojen uudistamiselle. Niiden rooli on muuttunut virallista kenttää avustavasta enemmän sitä luovasti täydentäväksi toimijaksi. 


Miksi rauhandiplomatiaa ei vielä ole nostettu pohjoismaisen yhteistyön asialistalle?

Pohjoismaat viime vuosina hakeutuneet aktiivisesti yhteistyöhön puolustuspolitiikassa ja erityisesti asehankinnoissa. Puolustuspolitiikka muodostaakin nykyään Pohjoismaiden välisen yhteistyön dynaamisimman osa-alueen. Yhteiset harjoitukset ovat arkipäivää. Pohjoismaita on jopa pidetty jonkinlaisena eri puolilla Eurooppaa meneillään olevan puolustuspoliittisen alueellistumisen mallina. Pohjoismaiden välistä läheisyyttä, kumppanuutta ja pyrkimystä erottautua myönteisenä esimerkkinä ei kuitenkaan ole ulotettu rauhanpolitiikkaan. Käsitteellä ‘pohjoismainen rauha’ ei ole selvää yhteistä sisältöä ja kilpailu rauhanvälityksen saralla on Pohjoismaiden välillä ollut leimallisempaa kuin yhteistyö.


Kylmän sodan vuosina vahvemmin esillä ollut pohjoismaisuus ja pohjoismaisen mallin ajatus on häipynyt taka-alalle. Tätä taustaa vasten on suorastaan silmiinpistävää, että Pohjoismaat kyllä pyrkivät vahvistamaan ja tukevat rauhandiplomatiaa niin YK:ssa, Etyjissä, EU:ssa että OECD:ssä, mutta eivät ole nostaneet sitä pohjoismaisen yhteistyön asialistalle, ihmettelee Lehti. Rauhanpolitiikan ajatteleminen pohjoismaisuuden näkökulmasta voisi kuitenkin avata uusia mahdollisuuksia, jotka myös palvelisivat kansallisia tavoitteita. 


Pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuutta ei voi mielestäni suunnitella ilman sen tärkeintä saavutusta ”pohjoismaista rauhaa”, mutta sen merkityksen tiedostaminen ja laajempi pohjoismaisen rauhan brändäys edellyttäisi myös oman menneisyytensä parempaa tuntemista, korostaa professori Marko Lehti

Torstain paneeliin osallistuivat päivän alustajat vasemmalla Mikko Paana aiheenaan ”Pieni uusikaupunki - ison vihan ja suuren rauhan näyttämönä”, professori Marko Lehti ”Rauhanvälityksen historiasta”, toimittaja Rauli Virtanen ”Le-voton maailma ennen ja nyt”, kansanedustaja Erkki Tuomioja ”Rauhat ja rauhansopimusten pitävyys”, kansanedus-taja Ilkka Kanerva ”Rauhantyö tämän päivän Euroopassa”. Paneelin juonsi professori emeritus Tuomo Melasuo.

Uusikaupunkilainen kesäasukas Vähä-Vehasesta, itävaltavaltalainen professori Wolgang Lutz, jolla on ollut suuri rooli myös tapahtuman kehittelyssä, käsitteli pääpuheenvuorossaan perjantaina muuttuvaa maailma kansojen muuttoliikkeiden historian kautta.

– Muuttoliike on ollut jatkuva tapahtuma ihmiskunnan historiassa, sanoo Lutz. Pohjois-Amerikkaan mentiin aikoinaan Suomestakin sankoin joukoin paremman elämän toivossa. Afrikasta tapahtuu nyt massamitassa samaa.

Kehitys tapahtuu maailmassa eri tahdissa, toiset kansat ovat eri kehitysvaiheessa kuin toiset. Oikeastaan muutettuani Uuteenkaupunkiin aloin ymmärtää mistä kaikki johtuu. Kruunu oli nimittäin täällä jo 1700-luvulla alkanut kerätä tietoa ihmisten liikkeistä, kertoo professori Lutz.

1700-luvulla maapallon väkiluku oli noin miljardi, eniten ihmisiä oli Kiinassa. 1800-luvulla kuolleisuus alkoi vähentyä lapsiluvun pysyessä entisellään. Väestö alkoi määrällisesti kasvaa, mutta vasta 1900-luvulla terveydenhuollon kehittyessä väestökehitys räjähti ja nyt meitä on 7,5 miljardia.

Väestönkasvun rajoittamisesta on yhä, esim. uskonnollisista syistä johtuen, vaikea keskustella. Mitä enemmän on ihmisiä sitä enemmän syntyy ongelmia.

Väestötieteilijä Wolfgang Lutzin ympärille rakentuneen tutkimusohjelman mukaan maailman väestö olisi mahdollista vakauttaa yhdeksän miljardiin tasaisella sosiaalisella kehityksellä ja etenkin toimivan koulutuksen leviämisellä.

Euroopassa kuitenkin ongelmana on väestön vanheneminen. Kyseessä on tutkimusten mukaan luonnollinen kehitysprosessi: ensin kuolleisuus vähenee, kun ravitsemustaso paranee. Syntyvyys pysyy ennallaan, seuraava vaihe on syntyvyyden kasvun pysähtyminen, joka on Suomessakin on jo alkanut ja asukkaiden ikärakenne on alkanut vanheta.

Syntyvyyden laskuun vaikuttaa eritoten naisten koulutustason nousu. Koulutuksessa on tärkeää mitä opitaan. Koulutuksella on myös tärkeä rooli koulutusanalyysissä. Koulutusvaranto muuttuu hyvin hitaasti. Kaikille on tarjottava koulutusta, ei riitä, että on vain koulutettu eliitti. Suomessa kaikille tarjottavan koulutuksen malliin on investoitu paljon, sanoo Lutz.

Tutkimusohjelman mukaan jos maapallon väestö kasvaa 12 miljardiin tulee ongelmia, mikäli tavoitteena on kestävä kehitys. – Me voimme paitsi vaikuttaa ilmastonmuutokseen myös ehkäistä sitä. On tutkittu paljon miten ihmiset ovat muuttaneet maasta toiseen. Tutkimukset osoittavat, että hyvin vähän muuttoliikkeestä suuntautuu nyt Eurooppaan.

– Eikä tule unohtaa muuttoliikkeen olleen aina osa ihmiskunnan kehitystä ja hyödyttäneen molempia osapuolia. Etelä-Sudan on yksi maailman vaikeimpia maita, mutta hyvin harva on Lutzin mukaan tullut sieltä Eurooppaan, merkittävin syy siihen on maan asukkaiden suuri köyhyys, harvalla on varaa muuttaa pois.

Päätössanoinaan professori Wolgagng Lutz korosti koulutuksen turvaamisen ja rauhan ensijaisuutta kaikkien muiden tavoitteiden edellytyksenä.

Rauhan työ on yhteinen asia, jossa jokainen voi tehdä oman osuutensa, niin suuri kuin pienikin, tähdensi Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio korosti tervehdyspuheessaan. Ihmiskunnan suurimmat turvallisuusuhat ovat ympäristön tila ja ilmastonmuutos. Kestävä kehitys on rauhan perusedellytys, sanoo Vainio.

Kriisipesäkkeitä on valitettavasti riittää maailmalla. Konfliktit ovat aiheuttaneet asevarustelukierteen. Näiden konfliktien syntyä, kehitystä ja ratkaisuja on tärkeää analysoida.

Autotehtaan ansiosta kaupunkimme on kääntynyt kasvu-uralle. Uusikaupunki saa tätä nykyä uusia asukkaita sekä muualta Suomesta että ulkomailta. Työperäisen maahanmuuton ohella myös pakolaisstatuksen saaneita henkilöitä muuttaa kaupunkiin ja lähtöpaikastaan riippumatta kotouttaminen tänne on suuri haaste pienelle kaupungille.

Uutta tämä ei toisaalta ole, koska vastaavanlaisesta saatiin Uudessakaupungissa kokemusta jo 1970-luvulla ja silloinkin autotehtaan toiminnan laajetessa.

Uusien asukkaiden määrä tulee kasvamaan, mutta on vaikea ennustaa missä määrin ja kuinka nopeasti. Ehkä n. 500 henkilöllä, joista ulkomaalaistaustaisia arvioimme olevan n. 2,3 %, sanoo Vainio.

Tietysti lisääntyvä väestö sisältää sekä riskejä että mahdollisuuksia. Pidän avointa vuoropuhelua nyt tärkeänä. Kyseessä on moraalinen ja eettinen kysymys. Onneksi on tutkimustuloksia kummat kaupunkiseudut ovat kehittyneet, sulkeutuneet vai avoimet.

”Historia osoittaa, että ihmisryhmät, jotka pyrkivät yhteistyöhön ja toisilta oppimiseen, menestyvät parhaiten. Erilaisuutta vähän suvaitsevat kulttuurit ovat lopulta heikkoja”, siteerasi kaupunginjohtaja Vainio alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirtaa ja toivotti Rauhan Symposiumiin osallistujat tervetulleiksi Uuteenkaupunkiin – rauhan kaupunkiin.

Kaupunginjohtaja Atso Vainio:

”Ihmisryhmät, jotka pyrkivät yhteistyöhön ja toisilta oppimiseen, menestyvät parhaiten”

Avakka • Ilmo Suikkanen • 14.8.2017

Väestötieteilijä Wolfgang Lutz:

Etenkin naisten koulutuksella tulee olemaan merkittävä vaikutus vaikutus väestön kasvun hillitsemisessä

Avakka • Ilmo Suikkanen • 13.8.2017

Professori Marko Lehti TAPRI, Tampereen yliopisto:

Sotaisan menneisyyden jälkeen pohjoismainen rauha on ollut merkittävä saavutus

Avakka • Teksti ja kuva Ilmo Suikkanen

Chile La Moneda ja jalkapallostadion

Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen Chile sai vuonna 1973 tuta yhden tuon ajan kiistellyimmän henkilön, Nobelin rauhanpalkinnon saajan Henry Kissingerin opeista. 

Virtasen valitsemissa kuvissa oli näkymiä Santiagon kaduilta syyskuussa 1973 ja kaupungin jalkapallostadionilta, jossa pidettiin juntan pidättämiä ihmisiä pidettiin. 

Kolmen vuosikymmenen ajan eteläisen Latinalaisen Amerikan valtiot elivät synkkiä sotilasdiktatuurin aikoja.

Suomessa varsinkin Chilen tapahtumat nostattivat solidaarista toimintaa - ja tulivathan aikamme ensimmäiset pakolaiset juuri Chilestä ja heihin suhtauduttiin suuremmalla empatialla kuin tämän päivän turvapaikanhakijoihin.

  

Vietnamin sota

– Syksyllä 1972 pääsin käymään Vietnamissa missä käytiin 60- ja 70-luvun merkittävintä sotaa, monessakin mielessä.

Sekä media että rauhanliike näyttelivät varsin merkittävää osaa sodan lopputuloksessa. Akateemiset tutkijat väittelevät edelleen siitä, missä määrin. Tuosta sodasta Pentagon oppi ettei meitä toimittajia pidä päästää raportoimaan tilanteista jotka voivat olla joukkoja ja kotirintamaa demoralisoivia. Seuraukset saimme kokea mm. Persianlahden sodassa vuonna 1991.

Vietnamissa kävijöille suosittelee museota jonne on muutama vuosi sitten koottu sodan parhaat valokuvat. Ideologisella osastolla on pari kuvaa myös Suomesta.

 

Kambodzha pelinappulana

Vietnamin sotaan mukaan vedetty Kambodzha on yksi esimerkki siitä, kuinka pitkään puolueettomina tai sitoutumattomina pysytelleet kolmannen maailman maat, monet hiljan kolonialismista vapautuneet, joutuivat kylmän sodan pelinappuloiksi suurvaltojen aseistaessa niissä valitsemiaan liikkeitä.

 

Miinat kylvävät yhä kuolemaa

Tuhoisat seuraukset näkyvät yhä paitsi epädemokraattisina hallintoina niin myös miinoina ja muina räjähteinä Kambodzhassa, Afganistanissa, Angolassa, Mosambikissa jne.  

 

Castro ja Tito

– Tämän kuvan otin Havannan lentokentällä. Kylmän sodan aikana sitoutumattomien maiden liike perustettiin vastineeksi idän ja lännen sotilasliitoille. Se piti omalta osaltaan esillä kehitysmaiden agendaa, varsinkin YK:ssa, missä kaksi kolmasosaa valtioista oli sen jäseninä. Liike on arvostellut kärkkäämmin USA:n ulkopolitiikka kuin Venäjän toimia ja sen nykyinen puheenjohtaja on Venezuelan populistijohtaja Nicolas Maduro.

 

Nicaraguan vallakumous 1979

– Hienoin todistamani vallankumous tapahtui heinäkuussa 1979 Nicaraguassa. Se oli klassinen, lähes mustavalkoinen  vallankumous, ilman montaakaan harmaata sävyä. Lähes kaikki kansankerrokset olivat sandinistien tukena kaatamassa Somozan perhedynastiaa.

 

Daniel Ortega

– Fraasi “vallankumous syö lapsensa” toteutui kuitenkin Nicaraguassa.  Tässä kuvassa joitakin vuosia myöhemmin Daniel Ortega on vielä suosittu. Tänään hän on yhä vallassa, niin kuin on vuosikymmeniä sitten asein valtaan noussut Zimbabwen Robert Mugabe tai entinen punakhmer, Kambodzhan pääministeri Hun Sen.

 

Afganistan ja neuvostosotilaat 

Vietnamissa tappion kärsinyt Yhdysvallat oli seuraavalla vuosikymmenellä mieluusti tekemästä Afganistanista Neuvostoliiton Vietnamia ja näin luotiin pohjaa ääriliikkeille ja terroristeille jotka ovat tänään uutisotsikoissa. Romahtava Neuvostoliitto poistui maasta 10 vuoden epäonnistuneen retken jälkeen, ja nyt Yhdysvallat käy siellä historiansa pisintä sotaa.

 

Pakolaiset 1980 

– Tammikuussa 1980 kuvasin ensimmäisiä afgaanipakolaisia Pakistanin rajalla. Nykyistä turvapaikanhakijakeskustelua seuratessa tuntuu siltä, että olemme täysin unohtaneet tai emme halua muistaa kansainvälisen yhteisön moraalista vastuuta ja velvollisuuksia sen jälkeen kun suurvallat liittolaisineen ovat kylväneet aseita ja kuolemaa Afganistaniin jo vuoskymmenien ajan.

 

Ruusa Vanhanen Kabulissa

Kuvassa suomalainen rauhanturvaaja Ruusa Vanhanen partioi kevyin varustein Kabulin keskustassa viime vuosikymmenellä. USA-vetoinen niin sanottu sota terrorismia vastaan on epäonnistunut täysin ja suomalaisten rakentamat hyvätkin asiat, kuten koulut sekä klinikat ovat hyödyttömiä niin kauan kuin ne eivät ole turvallisilla alueilla.

Virtasen mukaan rauha olisi ollut alunpitäen ja on edelleenkin mahdollinen vain talebanien kanssa käytävillä neuvotteluilla. Nyt Suomi monen muun maan tavoin pakkopalauttaa kyseenalaisen turvapaikkakäsittelyn jälkeen ihmisiä takaisin entistä vaarallisempaan Afganistaniin.


SOMALIA marines

Erään sanonnan mukaan kannattaa liittyä Yhdysvaltojen merijalkaväkeen jos haluaa nähdä maailmaa turistikohteiden  ulkopuolella.

– Olin Somaliassa kun amerikkalaiset tekivät sinne näyttävän maihinnousun, eikä Somalian turvallisuustilanne ei ole siitä selkiintynyt.


HAITI marines

Kuva on Haitin pääkaupungin lentokentältä.

Amerikkalaisten tekemien interventioiden määrä on loputon, mutta paradoksi on se, että humanitaarista interventiota toivovat odottavat amerikkalaisten sotilaallista aktiivisuutta silloin kun kysymyksessä ovat ihmishenget eikä esimerkiksi öljy.

Niinpä interventiota ei näkynyt eikä kuulunut kun al-Assadin hallinto ryhtyi tuhoamaan Syyrian maltillista oppositiota valmistamaen samalla maaperää Isiksen ja myöhemmin myös Venäjän tulolle.

 

Saudit ja Iran

– Nyt uusia konflikteja ennustavien huomio on Persianlahdella. Aikooko kansansuosiotaan menettävä, paisuvan skandaalin ryvettämä Trump korjata osakkeitaan kärjistämällä suhteita Iraniin, jonka kimppuun USA ja Saudi-Arabia voisivat käydä. Toisaalla myös uhittelukilpa Pohjois-Korean kanssa saattaa johtaa kohtalokkaisiin lipsahduksiin, pohdiskelee Virtanen.

 

Sota Jemenissä

– En tiedä, miten kuvassa oleville hienoille Sanaan kortteleille on käynyt, ihmisistä puhumattakaan. Saudi-Arabia on mukana Jemenissä käytävässä rajussa, median paljolti unohtamassa sodassa, joka on samalla valtava humanitaarinen katastrofi. En ole lukenut mistään merkittävästä tuoreesta  rauhanaloitteesta Jemenin suhteen. Korjatkaa jos olen väärässä.


Ilmastonmuutos

Kuva on Etiopiasta. Rauhaa ovat Virtasen mukaan haastamassa paitsi konfliktit, joiden määrä itse asiassa lienee pitkässä juoksussa vähentynyt, niin myös ilmastonmuutoksen seuraukset. Kasvava määrä ihmisiä kamppailee vähentyvistä resursseista kuten vedestä, laidunmaista, metsistä, meren antimista jne. hakeutuen sinne, missä elinolosuhteet ovat paremmat. 

 


  

Rauli Virtanen – lähes viisi vuosikymmentä raportteja maailman kriisialueilta

Avakka • Ilmo Suikkanen • 14.8.2017

– Olen lähes 50 vuoden ajan raportoinut maailmalta, varsinkin sen rauhattomista osista. Tämä esitys rauhan haasteisiin perustuu matkoiltani ottamiini kuviin, aloitti yksi tapahtuman merkittävistä vieraista tietokirjailija, freelancetoimittaja, ohjaaja ja tuottaja Rauli Virtanen puheenvuoronsa Symposiumissa. 

Tosiaan vuosikymmenien ajan olohuoneissamme vieraillut Rauli Virtanen on raportoinneillaan kymmeniltä kriisialueilta Vietnamin sodasta lähtien avartanut maailmankuvaamme. Hän on matkus-tanut jokaisessa (194) maailman itsenäisessä valtiossa. 

Rauli Virtanen kertoi Symposiumissa reissuistaan maailmalla kuvien kautta. Hänen v. 1972 ottamassaan kuvassa vielä suosittuna Yhdysvaltain presidenttinä julkisuudessa paistatteleva Richard Nixon, joka Watergate-skandaalin takia joutui vuonna 1974 eromaan virastaan.

Tekemisistään Rauli Virtanen on saanut Tiedon-julkistamisen valtionpalkinnon, Suomen Kuva-lehden journalistipalkinnon, Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinnon, Suomen Punaisen Ristin "Inhimillinen kädenojennus" -tunnustuksen, Puolustusvoimain sotilasansiomi-talin ja Alfred Kordelin-palkinnon. Rauli Virtanen valittiin Tampereen yliopiston journalistiikan vie-railijaprofessoriksi lukuvuosiksi 2015-2016.

Nixon – Brezhnev 1973

– Vuonna 1973 seisoin aitiopaikalla Valkoisen talon ruusutarhassa kun maailman rauhasta ja konflikteista vastuussa olleet miehet tapasivat joviaaleissa merkeissä.

En luonnehtisi kumpaakaan supervaltajohtajaa  uhkaavaksi macho-mieheksi – jos vertaamme heitä seuraajiinsa vuonna 2017, veisteli Virtanen.

 Lehtijuttu Nixon-Brezhnev

1970-luvun alussa toimivat suurvaltasuhteet kuitenkin mahdollistivat SALT-neuvottelujen aloituksen Helsingissä ja Etykin onnistumisen.

Toki maailmassa vallitsi kylmä sota, kauhun tasapaino sekä tiukka etupiirijako mm. Itä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.  

Richard Nixon 1972 – Donald Trump 2017

Kuva Richard Nixonista vuodelta 1972 on jälleen  ajankohtainen kun pohdimme Donald Trumpia, yhtäläisyyksiä Watergate-skandaaliin ja USA:n demokraattisten rakenteiden kestävyyttä. Muistan kuinka Nixonin yltiölojaali lehdistöpäällikkö Ron Ziegler pitkään nimitti Watergatea kolmannen asteen huoneistomurroksi, sanoo Virtanen.

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen presidentit valehtelevat siinä missä muutkin. Kun U2 vakoilukone ammuttiin vappuna 1960 alas Neuvostoliiton yllä, niin presidentti Eisenhower totesi sen olleen säähavaintokoneen.

Lyndon B. Johnson puolestaan piti kansakuntaa pimennossa littyen amerikkalaisten sotilaiden rooliin Vietnamin sodan alkuvaiheessa. 

George W. Bush ja Irakin väitetyt joukkotuhoaseet ovatkin kaikkien tuoreessa muistissa.

SOMALIA…

– Vuonna 1980 kävin Somalian ja Etiopian rajaseudun nälänhätäalueella. Kirjoitin silloin kuvan jutussa, kuinka jo  vuoden 1975 ankara kuivuus ajoi ihmisiä pakolaisleireihin.

Kun muistamme Etiopian hirvittävän nälänhädän vuonna 1984 ja nyt kolmea Afrikan maata koettelevan katastrofin, niin herää kysymys, eikö mistään koskaan opita? 

 

KAIVOLLA

Kuva on Etiopiasta missä suomalaisten vesiprojektit ovat syystä saaneet arvostusta. Vasta nyt, kun pieni joukko turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen, ovat monet kehitysyhteistyön, rauhanvälityksen ja kaikenlaisen kansainvälisen auttamisen kriitikot sitä mieltä, että on sittenkin parempi auttaa ihmisiä siellä heidän kotikonnuillaan, jotta he eivät tule tänne meidän vaivoiksi.

SYYRIA HOMS

– Kävin Syyrian sodan alkuvaiheessa mm. Homsin kaupungissa ja tyrmistyin näkemästäni. Homs, Mosul ja Aleppo ovat ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka aikamme sodissa siviiliväestö ja infrastruktuuri ovat Virtasen mukaan usein pääasiallisia kohteita. Tämä luo uusia haasteita mm. siviilirauhanturvaamiselle.

 

RAUHANKYYHKYT

Symbolinen kuva Afganistanin Mazar-i-Sharifista. Käydessäni ensi kerran Afganistanissa 37 vuotta sitten en olisi voinut kuvitella sotien jatkuvan näin kauan.

1960-luvulla meitä journalismin opiskelijoita varoitettiin sortumasta “afganistanismiin”. Se tarkoitti kaukaisten, meidän kannalta vähäpätöisten uutisten esille tuomista oman paikkakunnan tapahtumien kustannuksella.  Termi osoittautui tosi huonoksi valinnaksi!


YK:n rooli

Kansainvälinen yhteisö, parjattu YK sen ylimpänä edustajana kunnes joku keksii paremman järjestön, media ja kansalaisjärjestöt ovat edelleen paljolti vastuussa rauhantilasta ja tahdosta.

– Maailmassa vallitsee edelleen kauhun tasapaino: puolet meistä on täällä aiheuttamassa ongelmia ja toinen puoli yrittää ratkoa niitä, tiivisti toimittaja Rauli Virtanen näkemyksensä tilanteesta maailmalla. Hän mainitsi myös tekeillä olevasta uudesta kirjasta, joka ilmestyy näillä näkymin ensi vuoden syksynä.

Tähän mennessä ovat Rauli Virtaselta ilmestyneet teokset:

  1. Latinalainen Amerikka huomisen varjossa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1728-5.

  2. Saigonista Bagdadiin: Neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35441-4.

  3. Hiljaiset auttajat: Suomalaista katastrofityötä Turkin sodasta Haitiin. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36830-5.

  4. Suezilta Afganistaniin: Suomalaiset rauhaa turvaamassa. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37872-4.

  5. Kaivoja köyhille: Suomalaisen kehitysavun vuosikymmenet. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39439-7.

  6. Reissukirja: Matkalla kaikissa maailman maissa. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40494-2.

Käydessäni ensi kerran Afganistanissa 37 vuotta sitten en olisi voinut kuvitella sotien jatkuvan näin kauan, kertoo Rauli Virtanen. Kuvassa silloin Afganistanissa sotineen Neuvostoliiton sotilaita ”rauhankyyhkyjen piirittämänä”.     Kuva Rauli Virtanen

Epilogi


Aiheita, joista Uudenkaupungin Rauhan Symposiumissa EI puhuttu

Alle merkityllä oli tilaisuus Istua tiiviisti Uudenkaupungin Rauhan Symposiumin istunnoissa elokuun alkupuolella. Torstain paneeli-keskustelun yhteydessä intouduin myös pyytämään puheenvuoroa ensinnäkin kiittääkseni Symposiumin järjestäneitä tahoja, mutta myös esittääkseni pari kysymystä tilaisuudessa puheenvuoron käyttäneille poliitikoille sdp:n Erkki Tuomiojalle ja kokoomuksen Ilkka Kanervalle. Puheenvuoroa ei kuitenkaan herunut, vaikka viittoilin mielestäni siihen malliin, ettei se taatusti jäänyt huomaamatta. – Edellä kerrottu episodi antoi aiheen tällä jälkikirjoitukselle.

Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry järjesti alkukesästä 40-vuotisen toimintansa merkeissä kaupungissa valtakunnallisen tapahtuman. Olen toiminut paikallisen kyseisen yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien ja halusin nostaa kysymysten kautta esiin eräitä tärkeiksi kokemiani näkökulmia, jotka pidetyssä Rauhan Symposiumissa jäivät mielestäni vähälle huomiolle. Näin jälkikäteen haluankin tuoda esiin mitä olin kysymässä.

Ensinnäkin pitkään ulkoministerinä toimineelta Erkki Tuomiojalta olisin kysynyt, kun hän aivan oikein kritisoi voimakkaasti Venäjän toimia Krimin suhteen, että mihin häneltä unohtui toisen osapuolen sotaliitto Naton itä-laajeneminen. Rauhanliikkeessä on koko ajan ollut selvää Naton itälaajenemisen johtavan sotilaallisen vastakkain-olon kärjistymiseen mm.Itämeren alueella senminkin kun siihen liittyy viime vuosisadan lopulla maailmanlaajuisen rauhanliikkeen ponnistuksin poisvedettyjen keskimatkan ohjusten palaaminen Euroopan asearsenaaliin. Euro-ohjukset poistava INF-sopimus allekirjoitettiin suurvaltajohtajien Reaganin ja Gorbatšovin toimesta v. 1987. 

Valitettava tosiasiahan on, että osana Nato-laajemista euro-ohjukset ovat jälleen palanneet maanosamme asearsenaaliin ja sotilaallinen vastakkainolo on kärjistynyt noista ajoista taas vaarallisesti. Rauhanliike on seurannut ja seuraa huolestuneena esim. touko-kesäkuun vaihteessa ”Arktinen Haaste” nimellä pidettyjä NATO-johtoisia 12 maata käsittäviä Euroopan suurimpia sotaharjoituksia, joihin osallistui yli 100 ilma-alusta, joukossa uuden hävittäjäkaluston ohella myös USA:n Vietnamin sodassa käyttämiä pahamaineisia B52-pomittajia. 

Nyt esim. aseteollisuus esittelee uusinta kalustoaan ja hykertelee käsiään tietäessään sotaan varustautumisen kilisevän sen laariin miljardeja miljardien perään, puhumatkaan siitä jos tilanne kärjistyy yhteenottojen asteelle. 

Kansanedustaja Ilkka Kanervalta olisin kysynyt, kun hän puheenvuorossaan myönsi kehitysavun auttaneet miljardia ihmistä maailmassa, miksi nykyisen hallituksen toimesta on karsittu voimakkaasti kehitysyhteistyömäärärahoja viime vuonna peräti 43 %. Määrärahoja joilla luodaan paremman elämän edellytyksiä apuatarviseville heidän kotiseudullaan.

Toisena kysymyksenä olisin Kanervalta tiedustellut miksi Suomi edelleen jatkaa asevientiään sotaa käyviin maihin kuten Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin, joiden toimesta Jemeniä tuhotaan ja maan siviiliväestö elää katastrofaalisissa olosuhteissa. Suomesta viedään aseita viiteen Persianlahden maahan, jotka käyvät sotaa Jemenissä. Esim. Ruotsi lopetti aseviennin Saudi-Arabiaan v. 2015. 

Huhtikuussa 2013 YK:ssa hyväksytty asekauppasopimus sisältää vahvat asevientikiellot ja ihmisoikeuksia koskevat lupakriteerit, joihin nojautuen puolustus- tarvikkeiden vienti voidaan evätä kokonaan. Tämän asian suhteen Suomen hallituksella olisi päätänvaltaa, mutta mutta ei näköjään tahtotilaa, mikä nakertaa maamme uskottavuutta ja vie sitä osapuoleksi konflikteihin, joiden seurauksena maa valikoituu myös herkemmin terrori-iskujen kohteeksi.

Yksi syy miksi näin jälkikäteen halusin sanoa sanottavani on se, että tiiviisti tapahtumaa seuranneena en kertaakaan kuullut mainittavan sanaa sotilasliitto Nato, eikä sitä ole esiintynyt tapahtuman uutisoinneissakaan. 

Harvinainen ilmiö rauhantapahtumissa nykyään, koska sotilasliitto Natolla on ollut tätä nykyä erittäin keskeinen rooli Euroopassa. Se on laajentanut reviiriään rankasti, sen ”pääosakkaan” USA:n toimesta on tuotu euro-ohjukset taas Eurooppaan, vuosi sitten Romaniaan ja ensi vuonna Puolaan.

Suomi on sidottu Naton toimintaan monin eri sitein mm. Naton kanssa solmitun vaarallisen arvelluttavan ”Isäntämaasopimuksen” avulla, joka avasi mm. maamme satamat ja lentokentät sotilasliitto Naton käyttöön. sekä jatkuvien suurien yhteisten massiivisten sotaharjoitusten kautta. Seurauksena on ollut taas kerran välien kiristyminen Venäjän kanssa sekä yleinen asevarustelukierre.

Itämerellä jännite kiristyy syksyn lähestyessä entisestään, sillä syyskuussa järjestetään Ruotsin suurimmat sotaharjoitukset 25 vuoteen, ja samaan aikaan Venäjä ja Valko-Venäjä pitävät jättimäisen, yli 100 000 sotilaan harjoituksen lähialueella.

Naton kasvaneesta roolista lähialueemme vakautta häiritsevänä ja sotilaallsta vastakkain oloa lisäävänä tekijänä rauhanliike on pitkään varoittanut. Itämeren alueen turvallisuuden lisääminen vaatia kokonaan toisenlaisia toimia, diplomatian, sovittelun ja rauhanomaisen rinnakkainelon keinoin. Nykyisestä tilanteesta tulee hyötymään vain aseteollisuus ja voimapolitiikkaa ajavat poliittiset tahot.

Lopuksi haluan korostaa Symposiumin olleen tapahtumana onnistunut, mutta itsenäistä rauhanliikettä näköjään tarvitaan ettei asioiden tärkeysjärjestys unohdu – esim. sen mukanaolo tapahtumajärjestelyissä jo saattaisi auttaa asiaa.

                                                                                        Ilmo Suikkanen pj.

                                                                                        Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry

Kuva Rauli Virtanen

Puheenvuoro:

Itsenäisyys, turvallisuus ja juhlapuheet

Avakka • nimimerkki M.N. • 13.12.2017                                                                                    

Suomen 100-v. itsenäisyyttä juhliessa on perinteiseen tapaan taas kuultu komeita juhlapuheita joissa mm. vaaditaan tosiasioita esille Euroopan ja Suomen turvallisuustilanteesta.

Venäjä, ainakin juhlapuheissa tuo kaiken pahan alku ja juuri se heiluttaa koko maanosamme turvallisuutta mutta minne juhlapuhujat useimmiten unohtavat NATOn laajentumisen ex-itäblokin maihin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen?

Vuosien 1999-2017 aikana 13 uutta jäsenmaata Itä-Euroopassa NATOon! Sekö ei ollut merkittävä muutos Euroopan turvallisuustilanteen kannalta?

Venäjän hölmöläisen hommana tekemä Krimin valtaus otetaan juhlapuheissa esille meille varoittavana esimerkkinä. Mutta mitä yhteistä meillä ja n. 2500 km:n päässä olevalla Krimin alueella on itse asiassa? En kyllä löydä muuta yhteistä kuin että alueemme ovat olleet Venäjän hallitsemia joskus aiemmin, väestö ja historian kulku muutenkin alueilla on ollut aivan toisenlaista.

Entinen puolustusvoimien komentaja kenraali Gustav Hägglund on todennut kirjoissaan/kirjoituksissaan mm. että on kolme syytä miksi Venäjä EI nykypäivänä ole SOTILAALLINEN uhka Suomelle; 1. Suomella ei ole mitään mitä Venäjällä ei itse jo olisi. 2. Suomesta ei ikipäivinä tulisi Venäjälle lojaalia kansanosaa ja 3. Kustannukset niin taloudellisesti kuin imagollisesti tulisivat olemaan Venäjälle aivan liian suuria.

Gustav Hägglund toteaa myös että NATOn laajentuminen ex-itäblokin maihin siten kuin se tehtiin oli virhe, Itä Länsi-Saksan yhdistymisestä oli kyllä NL:n kanssa sovittu ja että se säilyy NATO-maana. Hägglundin mukaan NATOn laajentumisessa Venäjän ”mitta tuli täyteen” v.2007 kun Putin ilmoitti että Venäjä ei tule koskaan hyväksymään Ukrainan ja Georgian jäsenyyttä.

Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisestäkin syytetään Venäjää mutta tilanne VTT Pekka Visurin mukaan esim. v. 2016 laivaston osalta oli sellainen että Venäjällä oli 1 sukellusvene + 8 hävittäjää/fregattia, länsivaltioilla vastaavat luvut 16 + 30. Uhka Venäjän taholta?

Asia joka minua suuresti ihmetyttää on että Suomen valtiojohto menee v. 2014 tekemään NATOn kanssa Isäntämaasopimuksen* (kuinka moni muuten tuntee sopimuksen sisällön?) kun monien gallupien mukaan vain 1/5..1/4 suomalaisista kannattaa NATO-jäsenyyttä. Onko Suomi kansanvaltainen, demokraattinen maa enää?

Suosittelen lämpimästi kaikkia lukemaan Into kustannus Oy:n v. 2017 ilmestynyttä kirjaa ”Vakaus vaakalaudalla” jossa 18 eri kirjoittajaa kommentoi tätä Suomen turvallisuusasiaa, hyvin monelta eri kantilta. M.N.

Maapallokartta havainnollistaa Naton mittasuhteet maailmassa. Sen laajentumisen myötä syntyneet kriisipesäkkeet sijoittuvat lähes kokonaisuudessaan Lähi-Itään ja pohjoiseen Afrikkaan sekä Venäjän naapurimaihin, joista Ukrainan tilanne on tällä hetkellä kärjistynyt äärimmilleen.

Nykytilannetta kuvaavasssa kartassa sinisel alueet ovat Nato-maita, oranssi tehostetun vuoropuhelun maita, punaiset tehostetun vuoropuhelun maat Georgia ja Ukraina, jotka veisivät Naton Moskovan porteille, ovat vuosittaisten kanssallisten ohjelmien puitteissa eteneviä, vihreä Makedonia on maa, jossa toimintasuunnitelma on jo olemassa. – Näin on siis laajentunut, sotaliitto, joka piti lakkauttaa sen jälkeen kun Varsovan-liitto v. 1991 lopetettiin.

Toisen maailmansodan jälkeen Nato-tilanne Euroopassa näytti tältä.

* Esko Seppänen on useaan otteeseen kritisoinut Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta.

– Erityisen merkittävä kohta on siihen kirjattu määritelmä Naton sotilaallisesta toiminnasta, jossa Suomi valmistautuu antamaan isäntämaa-apua Naton tai Nato-maan (esimerkiksi Yhdysvaltojen) toimille. Avunantoon kuuluvia vieraiden toimia Suomessa ovat muun muassa ”taistelun tai sotilaallisen toimen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan torjuntatoimen toteuttaminen, myös hyökkäys”.

Nato tai sen jäsenmaa (Yhdysvallat!) voi isäntämaasopimuksen mukaan saada toimilleen myös sotilastukikohtia, jotka suomalaiset itse rakentavat tai varaavat niiden käyttöön. Sopimusta voidaan soveltaa lisäksi vieraiden joukkojen kauttakulkuun., Seppänen kirjoittaa. IS

Yle: Vain viidennes kannattaa Nato-jäsenyyttä – puolet ei haluaisi sotilasliittoon edes Ruotsin perässä LUE...

Yle  • 13.12.17 

Länsi-johtajien ensimmäiset konkreettiset vakuutukset Naton suhteen alkoivat 31. tammikuuta 1990, jolloin länsimaalainen ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher avasi tarjouksen suurella julkisella puheella Saksan yhdistymisestä Tutzingissa, Baijerissa. Yhdysvaltain suurlähetystö Bonnissa (Asiakirja 1) ilmoitti Washingtonille, että Genscher teki selväksi, että "Itä-Euroopan muutokset ja Saksan yhdentymisprosessi eivät saa johtaa Neuvostoliiton turvallisuusetujen heikentymiseen." Siksi Naton olisi suljettava pois "laajentuminen.

Suomen perustuslain mukaan hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto. – Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja päättää Suomen suhteista ulkovaltoihin ja toiminnasta kansainvälisissä järjestöissä tai neuvotteluissa.

Maamme ulkopolitiikan hoidossa huolestuttavia piirteitä

Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry • 22.1.2018

Rauhanliikkeessä on kuluvan presidenttikauden aikana pantu merkille maamme ulkopolitiikan hoidossa tapahtuneita huolestuttavia muutoksia.


Mielipidemittausten mukaan vain 19 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä, mutta siitä huolimatta Sauli Niinistön presidenttikaudella on tehty mm:  

- Kiertotienä sotilaalliseen yhteistyöhön Naton kanssa solmittu Isäntämaasopimus (v. 2014).

- Naton maihinnousuharjoitus Hankoon (v. 2016). 

- USAn rynnäkköpanssarivaunujen harjoitus Suomessa (v. 2016). 

- Puolustussopimukset mm. Yhdysvaltojen, Britannian ja Saksan kanssa. 

- Naton hävittäjien viikoittaisia partiointeja Lapissa ja Baltiasta aina Ouluun asti. 

- Noin sadan hävittäjän suurharjoitus Lapissa.


Suomen- vierailullaan heinäkuussa v. 1978  silloisen Neuvostoliiton puolustusministeri Dimitri Ustinov teki esityksen yhteisten sotaharjoitusten järjestämiseksi, saaden kuitenkin silloiselta presidentti Urho Kekkoselta kohteliaan, mutta torjuvan vastauksen. Tällaista Suomen rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan mukaista kohteliasta kieltäytymistä olisi presidenttimme nytkin ollut syytä ehdottomasti USAn ja sen hallitseman Naton asevoimien suhteen harjoittaa. 


Ihmetystä herättää myös miksi Suomi ei erikseen vaatinut edes kieltoa Naton ydinaseiden tuomiselle maahamme isäntämaasopimuksella, kuten Ruotsi teki? 


Miksi presidentti ei myöskään kannusta allekirjoittamaan ydinasekieltosopimusta, kuten Ruotsi harkitsee? 

Onkin syytä epäillä Suomen nykyisen ulkopoliittisen johdon jo alistuneen sotilasliitto Naton ja Yhdysvaltojen painostukseen, jonka seurauksena Suomi ei aio allekirjoittaa ihmiskuntaa kaikkein pahimmin uhkaavien joukkotuhoaseiden kieltämiseen tähtäävää sopimusta. 


Niinistön mukaan maa ei voi olla suursodan aikana puolueeton. Väite on väärä, koska esim. Ruotsi ja Sveitsi olivat maailmansodissa puolueettomia. Rauhaa rakentavan presidentin pitääkin tehdä selväksi, että Suomi tulee pysymään puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana. 


Nykyisen aseiden kalistelun ja sotilaallisen vastakkainolon politiikan välitön seuraus on asevarustelun kiihtyminen, mikä aseteollisille yhteenliittymille on mieleistä kehitystä, mutta aseisiin käytetyt rahat ovat poissa globaalien ongelmien ratkaisemisesta kuten kehitysavusta, pakolaiskriisien hoidosta sekä ihmiskunnan suurimman uhan ilmastonmuutoksen torjunnasta.


Suomessakin varustautuminen tulee merkitsemään pitkässä juoksussa kansalaisille kymmenien miljardien eurojen taloudellisia menetyksiä, jotka laajemmissa kuvioissa ovat poissa hyvinvaltiorakenteiden ylläpidosta, kuten koulutuksesta, terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, jne.


Miksi presidenttiä ei huoleta se, että Suomi edelleen jatkaa asevientiään sotaa käyviin maihin kuten Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin, joiden toimesta Jemeniä tuhotaan ja maan siviiliväestö elää katastrofaalisissa olosuhteissa. Esim. Ruotsi lopetti aseviennin Saudi-Arabiaan v. 2015. 


Huhtikuussa 2013 YK:ssa hyväksytty asekauppasopimus, jonka Suomikin on allekirjoittanut, sisältää vahvat asevientikiellot ja ihmisoikeuksia koskevat lupakriteerit, joihin nojautuen puolustustarvikkeiden vienti voidaan evätä kokonaan. Tämän asian suhteen Suomella olisi päätänvaltaa, mutta ei tahtotilaa noudattaa sitä.


Nämä huolenaiheet kirjasimme johtokunnan kokouksessamme 22.1.2018


Sotilaallisen vastakkainolon ja asevarustelun sijasta maailma tarvitsee rauhaa, ystävyyttä, yhteistyötä ja solidaarisuutta! 


Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys ry

Sivut: SOLID1SOLID2SOLID3ESTRAUH

Ihmiset onneksi tekevät itse historiansa. Ilmastomuutoksen hillitsemisen vaatimat toimet tunnetaan ja tekniset ratkaisutkin ovat pääosin olemassa. Aikaa on vähän, mutta suuretkin muutokset voivat tapahtua nopeasti, jos löytyy riittävästi poliittista tahtoa, korostaa aiheesta kirjan ”Ympäristökriisi, kiertotalous ja ilmastosodat” kirjoittanut Honkasalo 


Sotien taustalla on aina monia yhteiskunnallisia, taloudellisia sekä kulttuuriin ja ympäristöön liittyviä tekijöitä. Ilmastosodiksi voidaan kutsua aseellisia konflikteja, joissa ilmastonmuutos on keskeinen taustatekijä. Alan kirjallisuutta on jo alkanut ilmestyä. Ilmastosotia on pyritty ennakoimaan tutkimalla jo tapahtuneita ympäristökatastrofeja ja laatimalla skenaariota mahdollisista ilmastosotiin johtavista kehityspoluista.


Honkasalo kävi tiiviisti läpi, miten ilmastonmuutos ja ilmastopolitiikka voivat johtaa vaikeisiin yhteiskunnallisiin konflikteihin ja lisäävät riskiä aseellisiin yhteenottoihin. Näin ei välttämättä tapahdu; riskin käsite pitää sisällään epävarmuuden ja todennäköisyyden. Ennakoinnit auttavat kuitenkin ymmärtämään asevarustelun ja ympäristökriisin välisiä yhteyksiä ja varautumaan niihin.


Ilmastonmuutos etenee


Ilmastonmuutos on jo käynnissä. Tästä tiedemaailma on varsin yksimielinen. Epävarmuudet koskevat eivät itse ilmiötä, vaan sen etenemisen nopeuta, suuruutta ja vaikutuksia. Epävarmuus kasvaa, kun siirrytään luonnon ilmiöitä yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Koska hiilidioksidi pystyy vuosikymmeniä ilmakehässä, ilmastonmuutos etenee päästöjen rajoittamisesta huolimatta; muutos on huomenna suurempi kuin tänään.


Ilmastomuutos ei merkitse vain ilmaston lämpenemistä, vaan myös merien lämpenemistä, happamoitumista ja merenpinnan nousua, metsien ja muiden kasvillisuus vyöhykkeiden sekä eläinten elinpiirien muutoksia ja tautien aiheuttajien ilmaantumista uusille alueille. Luonnonmonimuotoisuus hupenee. Mahdollisuudet hyödyntää raaka-ainelähteitä muuttuvat, kun jääpeite sulaa. Ilmastonmuutoksen eteneminen voi johtaa äkkilisiin tapahtumiin kuten sään ääri-ilmiöihin (kuivuus, tulvat, rajumyrskyt).


Samalla Ilmastonmuutos siirtää ympäristöpolitiikan painopisteen väistämättä paikallisista ja alueellisista ympäristöongelmista maailmanlaajuisten uhkien tarkasteluun. Se on riskitekijä, jonka vaikutukset ulottuvat kaikille elämänaloille. Se vaikuttaa energian tuotantoon, maan ja veden käyttöön sekä elinolosuhteisiin ja kulutukseen.


Ruokaturva heikkenee


Ilmastosotien puhkeamisen suhteen ruokaturva on keskeinen tekijä. Ilmastonmuutos tulee heikentämään ruokaturvaa erityisesti kehitysmaissa. Kuivuus ja tulvat vähentävät satoja, karjaa kuolee; vettä on joko liikaa tai liian vähän. Vesipula uhkaa; 80 prosenttia vedestä käytetään maanviljelykseen. Ilmaston muutoksessa viljelyyn sopivan maan määrä laskee, koska viljelymaata jää nousevan meren alle ja aavikoituminen etenee.


Ruoka kallistuu ja syntyy hintapiikkejä. Ruokaan liittyvien levottomuuksien riski kasvaa. Pahimmassa tapauksessa ruokaa vievät maat voivat lopettaa viennin, jotta ruokaa riittää omille kansalaisille. Väestön kasvu kärjistää ruokakriisejä erityisesti Afrikassa, jossa ruokaturva perustuu tuontiin. Maailmassa tälläkin hetkellä noin 800 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä ja aliravitsemuksesta. YK arvio Afrikan väkiluvun nousevan nykyisestä miljardista ihmisestä jopa 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.


Tilastolliset tarkastelun Afrikassa puhjenneiden aseellisten konfliktien ja ilmaston vaihtelujen välillä ovat kuitenkin antaneet ristiriitaisia tuloksia. Toisaalta on ilmeistä, että mitä heikompi hallinto massa on, sitä helpommin syntyy levottomuuksia.


Pienet alle 1,5 hehtaarin tilat kehitysmaissa tuottavat yhä noin 30-40 prosenttia maailman kaikesta ruuasta. Elinolosuhteiden heiketessä näistä ihmiset muuttavat kehitysmaiden suurkaupunkien slummeihin. Koska he eivät enää tuota omia elintarvikkeitaan, niin tämä edelleen lisää ruokaturvan haavoittuvaisuutta.


Kehitysmaissa heikot hallinnot ovat vaarassa murtua. Syntyy pahimmassa tapauksessa lisää hajonneita valtioita ja rosvojoukkojen ja terroristien hallitsemia alueita; sisällissotien uhka kasvaa. Taistelu ruuasta, vedestä, vesivaroista ja muutenkin elintilasta alkaa synnyttää aseellisia yhteenottoja.


Liikaväestö siirtyi kapitalismin kehittyessä 1800-1900- luvuilla Yhdysvaltoihin ja kehitysmaihin; globalisaation edetessä virta on kääntynyt kehitysmaista teollisuusmaihin. Ilmastonmuutoksen eteneminen kärjistää tilannetta.


Ilmastopolitiikka kiristyy


Vaadittavat hillintätoimet voivat nekin synnyttää vakavia poliittisia ristiriitoja, kun tavoitteet kiristyvät. Ilmastopolitiikan toteuttaminen väistämättä johtaa tilateisiin, joissa toiset voittavat ja toiset häviävät. Vastustusta syntyy aina kun joudutaan puuttumaan kansainvälisin toimin valtioiden itsemääräämisoikeuteen tai rajoitetaan niiden mahdollisuuksia hyödyntää omia luonnonvarojaan. Kansallisestikin vaikeimmat ympäristökonfliktit syntyvät, kun suojelutoimet rajoittavat omistusoikeutta ja siihen liittyvää maan, vesivarojen ja metsien käyttöä.


Fossiilisia polttoaineita tuottavat maat ja näistä raaka-aineista riippuvaiset tuotannot ja teknologiat ovat väistämättömän muutoksen edessä. Mikäli todella halutaan päästä alle kahden asteen lämpötilan nousuun, fossiilisia polttoaineita voidaan kuluttaa enää noin puolet siitä määrästä, joka jo on käytetty. Tämän jälkeen on vielä fossiilisia polttoaineita jäljellä, mutta ilmastosyistä nämä pitäisi jättää maahan. Jos tuottajamaat eivät tähän suostu, on muiden löydettävä keinot, joilla tuottajamaat pakotetaan luopumaan fossiilisten luonnonvarojen käytöstä.


Presidentti Trumpin hallinnon toimet tukevat fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa yhteiskunnallista rakennetta: ulkoministeri öljy-yhtiöstä, energiaomavaraisuuden turvaaminen fossiilisten polttoaineiden avulla, hiilikaivoksia koskevien ympäristömääräysten purkaminen, ilmastotutkimuksen määrärahojen leikkaaminen, irtaantuminen Pariisin ilmastosopimuksesta, aseiden myyminen Saudi-Arabialla, muurin rakentaminen Meksikon rajalle ja asemäärärajojen lisääminen. Jos pakolaisvirrat alkavat voimakkaasti lisääntyä, niin tämän kaltainen eristäytymispolitiikka voi muuallakin saada lisää kannatusta. Rikkaat maat alkavat linnoittautua muurien ja aseidensa suojiin.


Turvallispoliittisesta strategiasta presidentti Trumpin hallinto on myös poistanut turvallisuusuhkien luettelosta ilmastonmuutoksen. Kuitenkin samalla on korostettu rajavalvontaa, armeijan voimistamista ja sen toimintamahdollisuuksia Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella; kaikki toimia, joiden tarkoitus on muiden tavoitteiden ohella varautua ilmastopakolaisiin.


Tuottajamaille fossiiliset polttoainevarat olleet sekä siunaus että kirous


Fossiiliset polttoainevarat ovat tuottajamaille sekä siunaus että kirous. Vain Norja on pystynyt rahastoimaan näistä varoista saatuja tuloja merkittävissä määrin tulevaisuuden tarpeiden varalta. Monissa maissa helpot vientitulot ovat johtaneet korruptioon ja harvainvaltaan. Varoja ei ole käytetty maan tuotantorakenteen monipuolistamiseen ja varautumiseen vähähiilisten yhteiskuntien aikakauteen. Romahdus voi olla todelle raju, kun uusiutuvat alkavat syrjäyttää fossiilisia polttoaineita.


Pariisin sopimuksesta huolimatta on edelleen epävarmaa, pystytäänkö hiilidioksidipäästöt nollaamaan vuoden 2050 mennessä ja rajoittamaan samalla ilmaston lämpeneminen 1.5 asteeseen. Mikäli päästötavoitteita ei saavuteta koko maapallon ilmaston muokkaaminen saattaa saada yhä enemmän kannatusta. Tekniikkaa kehitetään jo. Bill Gates on rahoittajana mukana.


Ilmastomuokkauksen kannattajat esittävät, että tarvitaan varasuunnitelma, jos hillintä epäonnistuu. Näin voidaan ostaa hillintätoimille aikaa. Lisäksi muokkaus on halvempaa kuin hillintä sekä antaa mahdollisuuden jatkaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Rikkidioksidin sumuttaminen troposfääriin tai pilvien tuottaminen vesipisaroilla vahvimmat vaihtoehdot.


Ilmastomuutokseen sisältyy paljon vakavia riskejä. On vaikea ennakoida mitä kaikkia sivuvaikutuksia sillä tulee olemaan. Odotettavissa on vakavia poliittisia ristiriitoja, jos muokkaus kohtelee eri tavoin eri maita, mikä on hyvin todennäköistä. Ja entä mitä tapahtuu, jos epäonnistutaan?


Ydinaseet ja ilmastonmuutos ja Syyrian tilanne


Osapuolien uhittelu ohjusiskuilla parhaillaan Syyriassa kertoo kansainvälisen tilanteen kriisiherk-kyydestä ja siinä sodassa on Honkasalon mukaan katsottu olevan myös ilmastosodan piirteitä, kuten muissakin Lähi-Idän ja Afrikan konflikteissa.


Ydinaseet ovat edelleen toimintavalmiudessa; iskuun tarvitaan vain 15 minuuttia. Ydinsota voi syttyä vahingossa (väärä hälytys tai muu tekninen vika, inhimillinen virhe). Kyberhyökkäys laukaisujärjestelmään voi johtaa ydinsotaan; yrityksiä on jo ollut.


Ydinaseetkin vaikuttavat ilmastoon. Ydinsota voi aiheuttaa ydintalven; maapallon lämpötila laskee äkillisesti useiksi vuosiksi, mutta ei pysäytä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Ydintalven arvioidaan tuhoavan laajoilla alueilla ravinnon tuotannon useaksi vuodeksi.


Ydinaseet ja ilmastosodat ovat yhdessä kaikkein pelottavin tulevaisuuden näkymä. Yhdysvallat ja Venäjä ovat uusimassa ydinasettaan ja ovat puhuneet taktisten ydinaseiden käytön mahdollisuudesta. Mikäli Venäjä ei pysty monipuolistamaan talouttaan ja on vielä parikymmenen vuodenkin kuluttua täysin riippuvainen fossiilisista polttoaineista, tämä tulee aiheuttamaan hyvin vakavia ympäristöpoliittisia ongelmia. Pystyykö kansainvälinen yhteisö pakottamaan ydinasevallan noudattamaan ilmastopolitiikan kansainvälisiä sitovia tavoitteita?


Toivoa ei ole syytä menettää


Ihmiset tekevät itse historiansa. Ilmastomuutoksen hillitsemisen vaatimat toimet tunnetaan ja tekniset ratkaisutkin ovat pääosin olemassa. Aikaa on vähän, mutta suuretkin muutokset voivat tapahtua nopeasti, jos löytyy riittävästi poliittista tahtoa.


Kapitalismin rakenteellinen ominaisuus on alati laajentaa markkinoita ja etsiä uusia sekä syrjäyttää tuotannosta väestöä; vastavoimaksi tarvitaan vahvaa demokraattista kontrollia kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Ratkaisun avaimet löytyvät seuraavista toimista:


• Ydinasekielto ja muu aseistariisunta; aseet ja aseelliset selkkaukset  pilaavat ympäristöä ja vaikeuttavat ilmastopolitiikan täytäntöönpanoa

• Säästyneiden varojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja köyhyyden poistamiseen; kehitysavun muuttaminen köyhille suoraan annettavaksi perustuloksi

• Kestävän omavaraisuuden (ruoka, energia ja tärkeimmät materiaalit) toteuttaminen kiertotalouden ja uusiutuvien energia- ja materialähteiden avulla

• Kehitysmaissa köyhyyden poistaminen edellyttää energian ja materiaalien käytön lisäämistä; teollisuusmaissa käytön tulee oleellisesti supistua

• Jätetään luonnonjärjestelmät rauhaan tekemään sen, minkä ne osaavat tehdä paremmin kuin ihminen; hyödynnetään niitä vain kanto- ja sietokyvyn puitteista

Ympäristöpolitiikka ei kata asevarustelua. Turvallisuuspolitiikassa ilmastonmuutos on uhkakuva, johon vastataan lähinnä aseistautumalla ja sulkemalla rajoja.


Kuvaavaa on, että kun 15000 tutkijaa varoittivat 13.11.2017 Bioscience- lehdessä, että yhteiskuntiemme materiaalinen kulutus ja väestökasvu uhkaavat ihmiskunnan ja maapallon luonnon tulevaisuutta, heidän toimenpideluettelostaan puuttui aseistariisunta ja ydinaseidenkielto kokonaan.

Tutkijat varoittivat, että kulutuksen ja väestönkasvun aiheuttama kuudes lajien sukupuuttoon kuolemisen aalto on meneillään ja kiihtyy, jos ilmastopolitiikan ja luonnonsuojelun tavoitteita ei saavuteta. Kuitenkin ydinsota voi saada aikaan vielä paljon nopeamman lajien tuhoutumisen.


Brundtlandin komitean kestävän kehityksen ohjelma (1987) käsitti sekä ympäristönsuojelun että aseistariisunnan. Tähän on palattava, korosti Antero Honkasalo luentonsa lopuksi. Alustuksen pohjalta keskusteltiin vilkkaasti. Puheenvuoroissa korostui ihmisten huoli planeettamme tulevaisuudesta, sekä myös valmius vaatia päättäjiltä tekoja ja halu tehdä omia elämäntapakorjauksia tilanteen korjaamiseksi.


Professori ja ympäristöneuvos Antero Honkasalon viime vuonna julkaistun teoksen ”Ympäristökriisi, kiertotalous ja ilmastosodat” voi lukea e-kirjana Tekniikka elämää palvelemaan ry:n sivuilta TÄÄLLÄ.


 

Professori Antero Honkasalo U:gissa:

Ilmastomuutos luo uhkia – toivoa silti on ja ilmasto-sodatkin voidaan ehkäistä


Suomen Rauhanpuolustajain Uudenkaupungin yhdistys • Ilmo Suikkanen • 12.4.2018


Bioscience- lehdessä 15000 tutkijaa varoittivat varoittavat viime vuoden lopulla, että kulutuksen ja väestönkasvun aiheuttama kuudes lajien sukupuuttoon kuolemisen aalto on meneillään ja kiihtyy, jos ilmastopolitiikan ja luonnonsuojelun tavoitteita ei saavuteta. Kuitenkin ydinsota, suuret sotatoimet ja asevarusteul voivat saada aikaan vielä paljon nopeamman lajien tuhoutumisen, sanoo professori, ympäristö-neuvos  Antero Honkasalo luennoidessaan Uudenkaupungin kirjas-tossa paikallisten rauhanpuolustajien järjestämässä tilaisuudessa.

Aiheesta virisi vilkas yleisökeskustelu, jossa korostui tällä hetkellä uhkaava tilanne Syyriassa sekä ihmisten huoli koko ainutlaatuisen planeettamme tulevaisuudesta, mutta myös monien esimerkkien kautta valmius vaatia päättäjiltä tekoja sekä myös tehdä oma osuutensa tilanteen korjaamiseksi.