Kuinka Israel sai pommin

Rauhan puolesta-lehti   Hannu Reima Joulukuu.2012   LUE...

Estellen

Mika Jämiä

Kansalais-tottelematon kippari  LUE...

Rauhan puolesta -lehti 6/2012         

Rauhanpuolustajat    LUE...

Sundholman kartanon Flemingit ja heidän uskotut palvelijansa sekä lähiseudun asukkaat olivat Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtisen luennon aiheena museon ja Vakka-opiston Viikaisten auditoriossa pidetysssä tilaisuudessa. Täysi Viikaisten audotorio osoitti historian kiinnostavan alueen asukkaita. Keskeisen osan yleisöstä koostui Sundholman lenkin varrella asustelevista.


Lahtinen kertoi elämästä ja vallankäytöstä 1500-luvun Sundholman kartanossa ja sen liepeillä. Uusimpana tutkimustuloksenaan Lahtinen kertoi vahvatahtoisista Peteksen kylän asukkaista sekä historiasta kiinnostuneen Sundholmassakin vaikuttaneen kartanonvouti Juhana Pietarinpojan, Jöns Perssonin, kronikka- ja laulukirjasta.


Sundholman kartano sijaitsee nykyisen Uudenkaupungin alueella, historiallisessa Kalannissa. 1400-luvulla maat siirtyivät avioliiton kautta Flemingin sukupiirille ja 1500-luvun loppupuoliskolla edelleen Bielke-suvulle. Sundholmasta kertovat, 1500-luvulta säilyneet asiakirjat kertovat varsinkin Ivar Flemingin (k. 1548), poika Lars Flemingin (k. 1562) sekä tämän lesken Britan (Tre rosor, k.j. 1585) maaomaisuudesta.


Juhana Pietarinpojan alias Jöns Perssonin kronikka


Lahtisen esittelemä puolioppineen kartanonvouti Juhana Pietarinpojan alias Jöns Perssonin kronikan esittely koostui monipuolisista mielenkiintoisista aineksista, käsitellen yleisellä tasolla tuon tapoja ja oikeudellisten menettelyjen henkeä ja luonnetta.


Vehmaan kihlakunnan tuomarina Jöns Persson edusti Sundholman kartanoa. Esimerkiksi kalastukseen liittyvät kiistat olivat tuohon aikaan hyvin yleisiä ja niitä Persson joutui selvittelemään kartanon omistajien puolesta. Selvittelyissä käytettiin mm. “Hamnskrå”-asetusta kalastuksesta vuodelta 1450.


Säilyneiden lähteiden vertailu osoittaa, että niiden laatijat korostivat usein taitavasti omaa näkökulmaansa ja jättivät mainitsematta vastapuolen tulkinnat. Niinpä Ivar Flemingin maakirjassa valitetaan, että kuningas takavarikoi perheeltä maaomaisuutta “ilman mitään korvausta”, mutta jätetään mainitsematta väärinkäytökset, jotka todennäköisesti olivat takavarikon syynä.


Asiakirjojen ristiriitaisista väittämistä ei varsinaisesti voikaan hakea tarkkaa “totuutta”, mutta sen sijaan ne välittävät kyllä tietoa siitä, millaisiin keinoihin, suhdeverkostoihin ja aineellisiin uhrauksiin osapuolet olivat valmiita ajaessaan omia etujaan, sanoo Lahtinen.


Olaus Petrin tuomarinohjeiden ja Kalmarin resessin hengessä


Oikeudellisessa menettelyssä sovellettiin myös nk. Kalmarin resessin henkeä. Sen sopimuksen mukaan kuningas ei saanut jakaa läänityksiä eikä määrätä veroja ilman valtaneuvosten suostumusta. Neljän valtaneuvoksen muodostama valtiokunta valvoisi valtion varojen käyttöä ja johtaisi maata kuninkaan ollessa pois maasta.


Myös Olaus Petrin tuomarinohjeita pyrittiin kunnioittamaan:

– Joka ottaa taataksensa, se ottaa maksaaksensa.

– Heristys on sakoton, ei kuitenkaan kaikin paikoin.

– Vihamies ei kelpaa todistamaan.

– Kaikki ei ole totta mikä on todennäköistä.

– Pahaa älköön pahemmalla parannettako.

– Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassansa.

– Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako.

– Joka lyö, hän rikkoo.

– Mieli- tahi väkivalta ei ole maanoikeus.

– Lain mukaan eikä lyöden on toisten kanssa oltava.

– Tunnustettu asia on todistetun veroinen.

– Tehtyä työtä ei saa tekemättömäksi.

– Tuntemattoman miehen todistus ei kelpaa.

– Joka vapauttansa väärinkäyttää, on omansa sen menettämään.


Tutkimusta Sundholmasta voisi Lahtisen mukaan jalostaa. Sen historiassa on monia yleisestä poikkevia käytäntöjä mm. Sarkajaon sijasta siellä noudatettiin tilkkujakoa. Karttatekstit ja kalastustavat, esim. talvi- ja kesäkalastuksessa, kaipaavat tarkennuksia. – Olemme kehittelemässä koneavusteista tekstin tunnistusta helpottamaan niiden tulkitsemista.


Kalavedet ja kalastusoikeudet kiistan kohteena


Vesireitit olivat tärkeitä matkustamista ja tavaroiden kuljettamista ajatellen. Vesistöjen saaret tarjosivat turvallisia laidunmaita karjalle, mutta myös kalastuksen kannalta. Kalastus oli erittäin tärkeää sekä alueen paikallisväestölle ettäa kartanon asukkaille. Varhaisimmat Sundholman arkiston aineistot liittyvätkin kalastusoikeuksiin ja kalastuskiistoihin.


Mainittu Valkiameri, joka on nykyään kuivattu peltomaaksi, oli monien kiistojen kohde. Valkiameren länsipuolella oli Arvassalon saari verotilallisineen ja Flemingin perheelle kuuluneine maineen, toisella rannalla taas oli Peteksen kylä. Vuosikymmenten ajan nämä osapuolet kiistelivät keinoja kaihtamatta Valkiameren Leppäkarin pienestä saaresta. Tapaus on hyvä esimerkki aikakauden kiistoista kaikkine koukeroineen ja viivytyksineen. Ivar Flemingin maakirjan mukaan kiista alkoi, kun aiempi väliaikainen sopimus tulkittiin pysyväksi:


Peteksen kylän asukkaat ottivat haltuunsa Leppäkarin saaren ja sitä ympäröivät kalavedet ja kaislikot, sillä kun herra Ivar Flemingillä oli läänityksenään Ahvenanmaa 1524-1537, antoi hän petesläisten poissaollessaan käyttää vesialuetta päivätyökorvausta vastaan. Mutta kun herra Ivar menetti läänityksensä ja palasi Sundholmaan, halusivat talonpojat yhä käyttää omistuksia ilman päivätyökorvausta, sanoen että alue kuului heille. – Tapahtunut heijastanee petesläisten omaksumaa käsitystä ikimuistoisesta nautintaoikeudesta alueeseen, Sundholman kartano koettiin tunkeilijaksi.


Kuten maakirjaotteesta käy ilmi, Valkiameren alueen merkitys Sundholman kartanon haltijalle vaihteli sen mukaan, mitä muita kartanoita tai läänityksiä hänellä oli käytössään. Lähikylien asukkaille Valkiameri oli keskeinen osa lähintä elinympäristöä ja sen kala-apajien merkitys oli selvästi suuri. Mahdollisesti maanpinnan kohoaminen ja rannikon madaltuminen lisäsivät Valkiameren merkitystä.


Erimielisyyden jatkuessa Peteksen asukkaat turvasivat kuninkaissa käyntiin ja vetosivat suoraan hallitsijaan saadakseen oikeutuksen omalle tulkinnalleen. Vuonna 1547 kuningas Kustaa kirjoitti asiasta Sundholman omistajan kaukaiselle serkulle, Herman Flemingille. Hermanin oli Pohjois-Suomen voutina määrä selvittää, oliko totta, että Ivar Flemingin vouti yritti vallata neljän kylän kalavesiä. Ivar Fleming kuitenkin kuoli vuonna 1548, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että asian käsittely siirtyi. Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin huhtikuussa 1551, jolloin rälssimies Ragvald Halvardsson selvitti kiistaa paikan päällä Sundholmassa. Ivar Flemingin ainoa perillinen, poika Lars, oli nyt paikalla.


Professori Anu Lahtinen:

Sundholman karta-non alkuvaiheet olivat mutkikkaat, mutta sen valta ja maaomaisuus kas-voi merkittäväksi

Avakka • Ilmo Suikkanen • 2.12.2019

Kiista Leppäkarista hiersi pitkään kartanon ja Peteksen kylän välejä


"Seuraavien viidentoista vuoden ajan asiasta käräjöitiin eri oikeusasteissa. Jo kesäkäräjillä vuonna 1551 Leppäkäri tuomittiin Arvassalon kylille, toisin sanoen Lars Flemingeille ja Arvassalossa asuneille maanomistajille. Tästä huolimatta kiista jatkui vielä vuosia. Vuonna 1557 petesläiset turvasivat suorasukaisesti oman käden oikeuteen", kirjoittaa Anu Lahtinen Historian tietosanomat -jukaisussa v. 2013


"Ja kaiken muun vahingonteon lisäksi Peteksen asukkaat ovat nyt vakain aikein ja tarkoituksella polttaneet yhden Arvassalolle kuuluneen savupirtin, joka oli mainitulla Leppäkarin saarella.


Asiakirjoissa käytetty pörte(shus)-sana tarkoittaa paitsi savupirttiä, myös savustamiseen käytettyä rakennusta. Koska Valkiameri oli selvästi tärkeä kalavesi, on mahdollista, että rakennus oli tarkoitettu vesialueelta pyydetyn kalan savustamiseen.


Peteksen asukkaat eivät kuitenkaan pystyneet tuomaan oikeudessa esiin uusia perusteita tai todisteita, jotka olisivat vahvistaneet heidän oikeuttaan Leppäkariin tai oikeuttaneet heidän tekoaan. Vuoden 1557 tihutyötä käsiteltäessä he yksinkertaisesti syyllisyytensä myöntäen pyysivät, että “armon annettaisiin käydä oikeudesta” (ruots. beddes the nådhen och icke rättenn) ja lupasivat rakentaa tai siirtää uuden yhtä hyvän talon polttamansa tilalle. Näin he välttivät syytteen varsinaisesta tuhopoltosta, joka luettiin törkeisiin rikoksiin.


Kun oikeuden istunto oli ohi, asia jäi taas silleen. Lars Fleming oli itse kiireinen muissa asioissa ja siirtyi pian Tallinnan käskynhaltijaksi, jossa toimessa kuoli vuonna 1562. Kun Leppäkarin tapaus otettiin esille seuraavan kerran vuonna 1563, oikeutta haki Lars Flemingin leski Birgitta, jota edusti Sundholman vouti. Käsittelyssä todettiin, ettei tilanne ollut puolessa vuosikymmenessä juuri kohentunut:


Edellämainitut petesläiset ovat vasta nyt talvella siirtäneet edellämainitulle Leppäkarille vanhan ladon rangan, jota ei ole katettu eikä vuorattu.


Petesläiset lupasivat käräjillä tuoda tilalle paremman rakennuksen, jotta välttäisivät tuhopolttosyytökset. Vuonna 1564 pidettiin lopulta kuninkaan tarkastuskäräjät, ja Leppäkari tuomittiin jälleen kerran Arvassalon asukkaiden omistukseen.26 Ivar Flemingin maakirjan laatija ei ollut tyytyväinen pitkällisen kiistelyn lopputulokseen:


Kaikki, mitä tämä oikeusprosessi on kustantanut, on maksettu yksinomaan Sundholman varoista.


Ensiksi 20 markkaa aurtuaa kuninkaan tarkistuskäräjien tuomiokirjeestä. Lisäksi tarjoilut, jota järjestettiin Leppäkarin saarella laamannille, kihlakunnantuomarille, sekä heidän seuralaisilleen ja tarkistusmiehille, maksoivat kaikkiaan ei vähempää kuin 80 markkaa, puhumattakaan monista muista lukemattomista valituksista, joista Vallasten kylän asukkaat eivät koskaan maksaneet ropoakaan.


Maakirjan laatija tulee näin kertoneeksi, miten kalliiksi oikeuden käyminen sivukuluineen saattoi ajan mittaan tulla. Tämä tarkoitti, että vähävaraisempien oli mietittävä tarkkaan, milloin oikeutta kannatti hakea. Ivar Flemingin maakirjassa viitattiin myös vihamiehiin, jotka tukivat talonpoikia ja pitkittivät kiistaa. Viittaus jää epämääräiseksi eikä sille löydy selkeitä perusteita muista lähteistä, joten väitteen uskottavuuteen on vaikea ottaa kantaa. Ilmeisesti Peteksen asukkaat kokivat kuitenkin omistusoikeutensa vahvaksi, tai Valkiameren kalansaaliit olivat niin hyvät että kannatti käydä viivytystaistelua niiden käyttöoikeudesta. Aina oli mahdollista, että vastapuoli luovutti eikä vienyt kiistaa seuraavaan oikeusasteeseen.


Yksi selitys asioiden hitaalle etenemiselle saattoi olla se, että kartanon omistajille oli itselleenkin edullisempaa välttää varsinaisia käräjäkäsittelyjä. Ivar Flemingin maakirjassa mainitaan lukuisia palvelijoiden, lampuotien ja lähiseudun asukkaiden tiliin vietyjä velkoja, anastuksia ja pikkurikkomuksia. Niiden hyvitykseksi Ivar Fleming on takavarikoinut itselleen vastapuolen maaomaisuutta. Läheskään aina ei ole selvää, onko maakirjassa mainittu kiista käsitelty oikeudessa vaiko soviteltu epävirallisesti silloinkin, kun laki olisi edellyttänyt avointa käräjäkäsittelyä. Ainakin muutamat tapaukset osoittavat kuitenkin, että järjestelyjä tehtiin epävirallisesti ja vahvistettiin vasta tarpeen tullen, jos toinen osapuoli valitti menettelystä," päättelee Anu Lahtinen.



Paikallishistoria kiinnostaa, professori Anu Lahtisen luento Sundholman kartanon alkuvaiheista täytti Vii-kaisten auditorion. Keskeisen osan yleisöstä koostui Sundholman lenkin varrella asuvista ihmisistä.

Henrik Fleming perusti Sundholman kartanon aluksi oikeanpuoleisen nuolen osoittamalla vanhalle asutetulle tilalle vuonna 1490-luvulla. Sen edessä oleva merenlahti oli maan kohoamisen myötä kuitenkin mataloitunut ja parempi paikka kartanolle löytyi Pikkupuntarin rannalla oleva niemekkeestä, joka silloin oli vielä saari. Muutto tapahtui v. 1496 ja sinne alettin rakentaa vallihaudan ympäröimää asuntolinnoitusta (kuva alla).